maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Uimakouluminäni



Olin eilen jakamassa vaaliesitteitäni Tapiolan Stockmannin edessä. Eräs nainen otti lappuni vastaan ja tokaisi ”Mä olen opettanut sua uimaan!”. Ohhoh, yllätyin. ”En tainnut oikein oppia”, vastasin. ”Sä et halunnut oppia”, nainen jatkoi nauraen. Minuakin nauratti. Olin nimittäin surkea uimari. ”Miten sä voit muistaa?”, kysyin. ”Totta kai. Eihän mulla ollut kuin 10 000 oppilasta”.

Hän jatkoi matkaa ja huikkasi vielä mennessään äänestäneensä minua aiemmin. Nyt hän asuu muualla, mutta sanoi välittävänsä terveiset eteenpäin. Mielenkiintoinen kohtaaminen. Minä ja uimaopettaja hullujen päivien ovella.

Mieleeni tuli Leppävaaran uimahalli ja koulun uintivuorot joskus 1979 kieppeillä. Samat betonit ja kaakelit siellä on vieläkin. Miten kukaan voi muistaa yli kolmenkymmenen vuoden takaisen uima-asuisen lapsen, josta ei näy kuin vettävaluva märkä pää? Kieltämättä jäin mieleen, koska en oppinut kovin hyvin. Pysyttelin aina altaan reunan lähellä, koska pelkäsin hukkuvani, jos joudun aavalle ulapalle. Uimaan kyllä opin, mutten hyppinyt ja sukellellut kuten muut enkä suorittanut mitään uimamaisteritutkintoja. Minulle oli omat poikkeusjärjestelyt ja nysväämiseni jäi varmaankin mieleen.

Luulin, että olin vain pelokas ja siksi heikkolahjainen uinnissa, mutta taisin olla myös oppimishaluton. Inhosin koulujen uintiopetusta ja sitä, kuinka vesi oli kylmää ja märkää. Inhosin myös sitä mekastusta, joka uimareista ja opettajasta lähti ja sitä koko systeemiä, jossa lapsia uitetaan ja hyppyytetään ja pilliin puhalletaan ja bambukeppiä työnnetään kaulaan. Olinko siis jonkinlainen kapinallinen? Ei. Olin outo. Mieleeni tulee muitakin esimerkkejä lapsuudestani. Olin kuuliaisen oloinen, mutta myös kansalaistottelematon, tosin aika piilevällä tavalla. Minulla on lukuisia esimerkkejä tilanteista, joissa en ole suostunut tekemään niin kuin olisi pitänyt, vaikka se on saattanut minut erittäin noloon valoon.

Tämä oli hyvä muistutus siitä, että omien lasteni kummallisuudet ovat sittenkin vain perinnöllisiä. Välillä olen miettinyt, onko lapsellani muotitauti Asperger, kun hän yliherkkänä saa välillä kummia päähänpinttymiä eikä suostu yhteistyöhön kanssani. Mutta ei kai. Olin itse samanlainen. Kyllä minustakin tuli yhteiskuntakelpoinen eikä uimamaisterin papereita ole sittemmin kyselty. Lapseni vein kyllä vauvauintiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.