sunnuntaina, lokakuuta 28, 2012

Vaalisivuni löytyvät täältä. Espoota ja kuntateemoja koskeva blogini löytyy täältä.

Politiikka on korkeakoulu


Politiikan sanotaan olevan yhteisten asioiden hoitoa. Sitä se tietenkin on, mutta mielestäni politiikkaan osallistuminen toimii aikamoisena vaikuttamisen korkeakouluna. Kun on ollut valtuustossa tai lautakunnassa, on oppinut jotain sellaista, mitä ei missään muualla opi. Oppi koskee asiasisältöjä, mutta ennen kaikkea sitä, miten erilaisten ihmisten kanssa toimitaan ja miten vastakkaisista näkemyksistä syntyy lopulta jonkinlainen päätös tai jopa linja.

On aivan luonnollista, että samanmieliset hakeutuvat toistensa joukkoon vahvistamaan omia näkemyksiään ja kehittelemään niitä yhdessä eteenpäin. Näin toimivat puolueet. Tämä on jo omanlaisensa työmaa, mutta lysti alkaa siitä, kun eri puolueista tulevien edustajien näkemysten sinfoniaa lähdetään toden teolla sovittamaan yhteen. Politiikassa on tietysti paljon yhteistä minkä tahansa ihmisten välisen toiminnan kanssa, mutta on sillä myös omat erityispiirteensäkin. Sopassa ovat mukana äänestäjät, puoluekoneistot sekä asioita valmistelevat ja toimeen panevat virkamiehet mediaa unohtamatta. Nämä kaikki muodostavat omia vähän omanlaisiaan areenoitaan, jotka saattavat vetää vieläpä eri suuntiin. Näiden kaikkien parissa politiikassa mukana oleva sukkuloi.

Politiikassa mukanaolevista löytyy monenlaisia persoonia. Joku voi olla rautainen asiaosaaja, mutta sosiaalisesti lahjaton. Joku voi olla hyvä ja sutki suustaan, mutta kirjoitustaidoton ja ajattelultaan sekava. Joku taas voi olla hyvä sektoriosaaja, mutta käsitys kokonaisuudesta onkin sitten sumean peitossa. Joku on kova verkostoitumaan ja ”junailemaan”, mutta visiointikyky onkin sitten aivan nollassa ja niin edelleen. Harva on kaikessa hyvä, mutta näitä kaikkia taitoja politiikassa toimimalla myös oppii.

Politiikan korkeakoulu koskee paitsi luottamustehtäviin valittuja edustajia, myös kannattajia. Politiikka toimii parhaimmillaan niin, että äänestäjät ja kannattajat ottavat osaa keskusteluun, antavat palautetta ja laajentavat keskustelun myötä myös omia käsityksiään. Tämä siis ihannetilanteessa, jossa äänestäjä haluaa ja kykenee ottamaan asioista edes hieman selvää ja jossa vuorovaikutus päätöksentekijöiden kanssa toimii.

**

En kuulu niihin, jotka paheksuvat perussuomalaisten nousua politiikkaan. Oma arvomaailmani on hyvin erilainen, mutta parhaimmillaan perussuomalaiset ovat avanneet kanavan niille, jotka eivät ole jostain syystä päätöksenteon lähteille aiemmin löytäneet. Se on demokratian kannalta hyvä asia. Oman viiteryhmän kautta otetaan osaa asioihin perehtymiseen, mielipiteiden kehittelyyn ja lopulta ajatusten kestävyyden testaamiseen ja yhteensovittamiseen päätöksenteossa muiden puolueiden kanssa. Tässä prosessissa kaikista terävimmät särmät hioutuvat. Asiat kun eivät tunnetusti ole musta-valkoisia. Tämän tiedostaminen voi olla kipeä prosessi monelle, joten aikamoista ryminää voi olla luvassa. Parhaimmillaan uudet tulokkaat integroivat yhä laajemman joukon mukaan yhteiskunnan toimintaan.

Tämä oli siis optimistin näkemys nykyisestä tilanteesta. Pessimisti olisi huolissaan siitä, kuinka osa kansalaisista on vihainen ja peloissaan oman asemansa puolesta. Pelkoa ja suuttumusta puretaan helpoimpiin kohteisiin, eli heikkoihin, erilaisiin ja muukalaisiin. Tässä kohtaa populisti ei lähde ratkomaan ongelmaa, vaan antaa tietämättömyyden ja vihan kukoistaa ja kääntää sen omaksi poliittiseksi käyttövoimakseen. Näin toimiva puolue ei tule onnistumaan päätöksenteossa muiden kanssa eikä se sitä oikeastaan haluakaan. Se haluaa ylläpitää ennakkoluuloista ja vihamielistä ilmapiiriä, koska se poikii sille kannatusta myös jatkossa. Toivottavasti näin ei käy meillä Suomessa.

**

Tänään politiikan korkeakoulu ottaa taas uusia oppilaita. Suomalaista osaamista voi olla kartuttamassa tälläkin tavalla.

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Uimakouluminäni



Olin eilen jakamassa vaaliesitteitäni Tapiolan Stockmannin edessä. Eräs nainen otti lappuni vastaan ja tokaisi ”Mä olen opettanut sua uimaan!”. Ohhoh, yllätyin. ”En tainnut oikein oppia”, vastasin. ”Sä et halunnut oppia”, nainen jatkoi nauraen. Minuakin nauratti. Olin nimittäin surkea uimari. ”Miten sä voit muistaa?”, kysyin. ”Totta kai. Eihän mulla ollut kuin 10 000 oppilasta”.

Hän jatkoi matkaa ja huikkasi vielä mennessään äänestäneensä minua aiemmin. Nyt hän asuu muualla, mutta sanoi välittävänsä terveiset eteenpäin. Mielenkiintoinen kohtaaminen. Minä ja uimaopettaja hullujen päivien ovella.

Mieleeni tuli Leppävaaran uimahalli ja koulun uintivuorot joskus 1979 kieppeillä. Samat betonit ja kaakelit siellä on vieläkin. Miten kukaan voi muistaa yli kolmenkymmenen vuoden takaisen uima-asuisen lapsen, josta ei näy kuin vettävaluva märkä pää? Kieltämättä jäin mieleen, koska en oppinut kovin hyvin. Pysyttelin aina altaan reunan lähellä, koska pelkäsin hukkuvani, jos joudun aavalle ulapalle. Uimaan kyllä opin, mutten hyppinyt ja sukellellut kuten muut enkä suorittanut mitään uimamaisteritutkintoja. Minulle oli omat poikkeusjärjestelyt ja nysväämiseni jäi varmaankin mieleen.

Luulin, että olin vain pelokas ja siksi heikkolahjainen uinnissa, mutta taisin olla myös oppimishaluton. Inhosin koulujen uintiopetusta ja sitä, kuinka vesi oli kylmää ja märkää. Inhosin myös sitä mekastusta, joka uimareista ja opettajasta lähti ja sitä koko systeemiä, jossa lapsia uitetaan ja hyppyytetään ja pilliin puhalletaan ja bambukeppiä työnnetään kaulaan. Olinko siis jonkinlainen kapinallinen? Ei. Olin outo. Mieleeni tulee muitakin esimerkkejä lapsuudestani. Olin kuuliaisen oloinen, mutta myös kansalaistottelematon, tosin aika piilevällä tavalla. Minulla on lukuisia esimerkkejä tilanteista, joissa en ole suostunut tekemään niin kuin olisi pitänyt, vaikka se on saattanut minut erittäin noloon valoon.

Tämä oli hyvä muistutus siitä, että omien lasteni kummallisuudet ovat sittenkin vain perinnöllisiä. Välillä olen miettinyt, onko lapsellani muotitauti Asperger, kun hän yliherkkänä saa välillä kummia päähänpinttymiä eikä suostu yhteistyöhön kanssani. Mutta ei kai. Olin itse samanlainen. Kyllä minustakin tuli yhteiskuntakelpoinen eikä uimamaisterin papereita ole sittemmin kyselty. Lapseni vein kyllä vauvauintiin.