torstaina, elokuuta 16, 2012

Politiikan romantikot


Olin keväällä perustulokansalaisaloitetta valmistelleen ryhmän infotilaisuudessa ja siellä Thomas Wallgren (sd) mainitsi romanttisen vasemmiston olevan hankkeen takana. Paikalla oli vihreitä, vasemmistoliittolaisia ja jokunen demari. Osa demareistahan on hyvinkin paljon hanketta vastaan, mutta he eivät tämän määritelmän mukaan ole romanttista vasemmistoa, vaan jotakin muuta.

Aika kiinnostava ja yllättävän kuvaava määritelmä. Siinä menee jonkin sortin jakolinja. Siis romantiikassa. Nyt ei siis puhuta ihmisistä, jotka istuksivat kynttiläillallisilla kuiskuttelemassa imelyyksiä pöytäkumppanin korvaan. Uskoisin, että romanttinen tarkoittaa yhteiskunnallisen asennoitumisen yhteydessä jotakin teknokraattisen vastakohtaa. Joku taas sanoisi, että romanttinen on sama kuin idiootti, mutta minä en.

Tunnustaudun itsekin politiikan romantikoksi. Väittäisin, että se on sitä, kun tunnustetaan, että järkeen vetoaminen ei aina yksin riitä. Ihminen on paljon monipuolisempi ja itse asiassa aikalailla vaistojensa, tunteidensa ja intuitionsa ohjaama. Järjellä sitten perustellaan jälkikäteen omat höttöilyt. Myös halu vaalia ihanteita kuuluu romantikolle enemmän kuin kyynikolle. Eipä silti, kyllä romantikonkin pitää osata käyttää järkeään ja tunnustaa tosiasioita. Hänellä vain saattaa olla erilaisia vivahteita harkinnassaan mukana.

Elokuvatutkija Veijo Hietala vahvisti eräässä seminaarissa, ettei romantiikasta puhuminen ole ihan tuulesta temmattua. Hänen mukaansa elämme uusromantismin aikaa. Vanha romantiikan aikakausihan ajoittui jonnekin 1700-1800-luvulle ja siihen kuului mielikuvituksen, vapauden ja luonnon korostaminen. Sankarit, mystiikka, sadut ja unimaailmat kiehtoivat.

Hietalan mukaan uusromantismi näkyy tänä päivänä tunteiden korostamisena, kiinnostuksena menneeseen, gotiikkaan, noitiin, vampyyreihin ja vaikkapa merirosvoelokuviin. Yhtenä ilmenemismuotona on uuslapsellisuus, kuten Duudsoneiden toilailujen valtava suosio. Romantiikan synkän puolen melankoliaa edustaa suomalainen euroviisuvoittaja Lordi. Myös fantasiakirjallisuus ja vaikkapa J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta kirjojen ja elokuvien suosio on samaa ilmiötä.

On mielenkiintoista pohtia, miksi juuri näinä aikoina ihmiset tuntevat vetoa tiedostamattomaan, yliluonnollinen ja henkiseen. Kuten romantiikan aikana 1700-luvulla, uusromantismikin on syntynyt jonkin muun vastakohdaksi. Olisiko niin, että ihmiset haluavat murtautua ulos jäykistä hierarkioista ja rakenteista, säännöistä ja muodoista? Tyhjänpäiväiseltä kuulostava talouskriisipuhe jos mikä edustaa yksiulotteista maailmankuvaa, jonka jatkuva kuuntelu saa kenet tahansa kaipaamaan kirmailua kesäisellä niityllä tai jotain muuta poissaolevaa.

Onko romanttisuuden korostamisessa, jos sellaista nyt sitten edes tapahtuu, kyse poliittisten asenteiden eroista vai kenties kokonaisten sukupolvien välillä vallitsevasta erilaisesta ajan hengestä ja sen tulkinnasta? Entä onko romantismi pelkästään parempiosaisille kuuluvaa nautiskelua ja todellisuuspakoa vai sittenkin vallanpitäjien juoni, jolla hölmö kansa saadaan pois jaloista vaatimasta mitään järkevää?

En tiedä. Mutta mikäli todella elämme uusromantismin aikaa, teknokraattisilla selityksillä ei politiikassa kovin pitkälle pötkitä. Vinkkinä epäromanttisille siis on, että kannattaa tarttua ajan henkeen ja alkaa hönkiä sen tahdissa.
    

1 kommentti:

  1. Anonyymi11:40 ap.

    Lämpimästi toivotan sinulle onnea noissa politiikan kiemuroissa. Olet ollut kyllä mielestäni hieman huono-onninen, kun vertaa sinun kykyjäsi ja taitojasi vaikkapa joihinkin nykyisiin SDP:n ministereihin. Politiikka ei ole aina reilua ja oikeudenmukaista eikä kiltteys ja romantiikka vie siinä parhaiten eteenpäin. Vaikka siis elämässä hyviä ominaisuuksia ovatkin. Terveisin tutorryhmäkollegasi

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.