keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2012

Ei mikään virkablogi

Kirjoitin tänne viimeksi vähän pönäkämpää tekstiä ja se jäi mieleeni kaihertamaan. Se ei oikein sopinut tänne, koska esittelin siinä konkreettista ideaa, joka koski Espoon kaupunginosien kehittämistä. Päätinkin luoda ihan oman Espoo-blogin, jonne kanavoin kaikenlaiset kunnallisia palveluita, kuntavaaleja ja Espoota koskevat ajatukseni. Ne olivat liian käytännönläheisiä tälle foorumille. 


Vuosien saatossa tämä blogini on kirjoitettu minulle itselleni ja niille kolmelle (mielikuvitus)kaverilleni, joilta en odota mitään kommentteja. Suorastaan säikähdin (noin viikon viiveellä) kun melkein mainostin kommenttiahdollisuutta myös tänne. Nämä ovat yksinpuheluitani, joihin en halua sotkea kunnallishallintoa enkä mitään muutakaan hallintoa ja pilkun siirtelyä. Jaoin persoonani  virkaosuuden Espoo-blogiini. Käsityöminäni huseeraa vanhaan tapaan Villa Kanelissa


Nyt on kesän hehkein vaihe meneillään enkä siksi ehdi kaikilta luomistöiltäni nyt kirjoittamaan tämän enempää. Sormustinkukat ovat juuri auenneet ja pioneiden nuput pyöristyvät lupaavasti. Mehiläisparvikin karkasi, mutta minkäs teet kun työläisistä osa ryhtyi taas kapinaan. Kahdessa mehiläispesässä olikin liikaa porukkaa ja kuuliaisin aines jäi minun palvelukseeni. Meneillään on ollut myös verhojen ompelua, kitkemistä, keittiöremontin pitkäntähtäimen suunnittelua, kahden pojan saattajana toimimista LOTR pikku-ukkojen peli- ja maalauskurssille, yhden Protu-leiriläisen leirikuulumisten odottelua ja sen mieluisan tiedon sulattelua, että sosiaalipsykologian johdantokurssini hyväksyttiin erinomaisin tiedoin. Nyt etsin kesälukemiseksi seuraavia kurssikirjoja. 


PS: Tässä nyt saattaa sittenkin olla kommenttimahdollisuuskin olemassa. Tein jotain säätöjä ja sieltä se taisi esiin pompsahtaa. Mutten suorastaan kehota kommentoimaan. Korkeintaan ystävällismieliset huomioidaan.

maanantaina, kesäkuuta 11, 2012

Ideoista


Viime torstaina Ylen aamu-TV:ssä esiintyi toimituksen nettiyrittäjäksi ja teräsmieheksi tituleeraama Sami Inkinen. Hän on toiminut vuodesta 2003 Piilaaksossa yrittäjänä ja nyt hän oli Suomessa jakamassa oppejaan. Puolella korvalla kuunnellessani mieleeni jäi se toteamus, että yritykselle yritysstrategiaa tärkeämpi on sen toimintakulttuuri. Olen samaa mieltä. Ei auta vaikka millaisia kirjauksia strategiaan laitetaan, jos yrityksen kulttuuri on välinpitämätön ja työntekijöitä aliarvostava. Tämä sama pätee mihin tahansa organisaatioon.

Inkisen yrityksessä ei esimerkiksi seurata työntekijöiden työaikoja lainkaan. Lomaakin saa pitää miten haluaa. Tämä osoittaa työnantajan luottamusta työntekijää kohtaan, mikä saa työntekijät tekemään parhaansa ja sitoutumaan yritykseen. Kuulosti vähän liiankin hyvältä ollakseen totta, mutta totta se varmaankin oli. Malli soveltuu tietointensiivisille ja luoville aloille, joissa työ rakentuu puhtaasti työntekijöiden ideoiden ja niiden jalostamisen varaan. Tuolloin on paras pitää työntekijät tyytyväisinä ja toimintakykyisinä.

Ideoissa piilee myös yrityksen yleisin ongelma. Nimittäin jos niitä on liikaa. Inkisen mielestä kannattaa keskittyä vain johonkin tiettyyn ideaan ja viedä sitä eteenpäin. En tiedä toimiiko tämä esimerkiksi politiikassa, mutta ehkä sielläkin olisi hyvä osata keskittyä olennaiseen. Mutta mikä on olennaista? Oma toimintani on aina hajonnut liian laajalla skaalalla touhuamiseen, vaikka sitähän politiikka on; kaikkien eri elämänalueiden asioiden yhteensovittamista. Erilaisia ideoitakin on, mutta niille on ollut vaikea löytää tilaa, kun ratkottavana on ollut päälle kaatuvien ongelmien vyöry.


Tämä oli aasinsilta yhdelle idealleni, joka liittyy Espoon eri kaupunginosien identiteettiin ja osallisuuteen. Siirsin sitä koskevan tekstin uuteen Espoo-blogiini.www.susannarahkonenespoo.blogspot.com.  Teksti sopii sinne paremmin.

lauantaina, kesäkuuta 02, 2012

Vaihtamalla paranee


Olen nyt todella huojentunut ja iloinen. Lopetin kuurupiilon ja erämaavaelluksen, joka oli kyllä sinänsä ihan antoisa. Ei sellainen korpivaellus voi olla kovin ikävä, jos sen aikana voi tehdä lukemattomia käsitöitä ja keramiikkaesineitä, itse nikkaroidun astiakaapin ja parven, maalata ja tuunata asunnon melkein joka neliön sekä rakentaa pihalammen liruttimella. Ja listaan voi lisätä vielä mehiläistarhauksen, astanga-joogan sekä sosiaalioikeuden jatko-opintoja ja sosiaalipsykologian alkeisopintoja - harrastusmielessä.

**

Toiset vaihtavat työpaikkaa, toiset puolisoa, minä puoluetta. Ei mitään dramatiikkaa, tähän kuuluu sanoa ja että kasvoimme erilleen, mutta totta se on. Sitä en kuitenkaan kiistä, ettenkö olisi tehnyt paljon surutyötä ja potenut myös identiteettikriisiä.

Siirryn siis vihreisiin. Demarina koin roolini aika ahtaaksi. Voi olla omaa kuvitelmaa, mutta ihan omana itsenäni en siellä oikein osannut olla. Ja ihminenhän kasvaa koko ajan. Sosiaalinen identiteettikin muotoutuu jatkuvasti uudelleen. Olennaista on, miten määrittelemme itsemme, mutta myös se, miten muut määrittelevät meitä.

Vaikka aluksi ajattelin olla vain yksi demarilaumasta vieraantunut lammas ja pysyä vuorilla yksin mietiskelemässä, olo kävi lopulta tylsäksi. Jaksoon mahtuu toki myös työskentely konsulttina Net Effect Oy:ssä (nyk. Ramboll) ja oman yrityksen perustaminen, mutta nuo sinänsä opettavaiset hommat eivät olleet suoranaisia kutsumustehtäviä, kuten politiikka minulle on koko aikuisikäni ollut.

Tarvitsemme yhteenkuuluvaisuutta muiden kanssa ja niin minäkin. Huomasin vähitellen, ettei politiikka sinänsä ollut se mihin työläännyin, vaan oma demariuteni, joka oli tullut tiensä päähän. Koin, että junnasin paikallani. En oikein saanut kunnolla yhteyttä muihin enkä sitä kautta saanut myöskään itsestäni irti sitä, mihin tiesin pystyväni. Idealismini koki myös kolhuja enkä halunnut tulla kyyniseksi. Kehitys oli kylläkin jo huolestuttavan pitkällä.

SDP:ssä ehdin olla jäsenenä 19-vuotiaasta lähtien, eli 25 vuotta. Tulin valituksi Espoon kaupunginvaltuustoon jo 20-vuotiaana ja toimin valtuutettuna viisi kautta, eli 20 vuotta. Kansanedustajanakin ehdin olla kaksi kautta vuosina 1999-2007. SDP:n toimintaa katsoin hyvin läheltä, koska toimin sen puoluehallituksen jäsenenä yhdeksän vuotta.

Arvojeni puolesta hyppäys vihreisiin ei ole suuri. Olisin ehkä saattanut valita puolueen jo aiemmin, ellen olisi päätynyt noin nuorena valtuutetuksi. Läheisimmät ystäväni äänestävät vihreitä. SDP:n perusarvot ovat edelleen hyvät, mutta vihreiden arvot ja toimintakulttuuri ovat minulle vieläkin paremmat.

Arvostan vihreiden avoimuutta ja epähierarkkisuutta. Minulle on tärkeää, että vihreät suuntautuvat vahvasti tulevaisuuteen. Se edustaa puolueista parhaiten kestävän kehityksen teemoja. Kohtuullinen elämä sekä talouden sovittaminen ympäristön kantokyvyn rajoihin ovat minusta elintärkeitä tavoitteita ja ne kuuluvat vihreiden listan kärkipäähän. Myös yhdenvertaisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen ovat minulle tärkeitä periaatteita kuten myös osallisuuden ja demokratian kehittäminen. Ja nämäkin tavoitteet löytyvät vihreiden periaateohjelmasta.

Ajattelin pyrkiä myös vihreiden ehdokkaaksi Espoon kaupunginvaltuustoon. Sinne haluan edistämään oman lähiympäristöni asioita. Kouluikäisten lasteni kautta pidän tärkeänä lasten ja nuorten kouluympäristön turvallisuutta ja koulutuksen tasa-arvoa. Myös kohtuuhintainen asuminen, viihtyisä asuinympäristö ja hyvä joukkoliikenne ovat minulle tärkeitä tavoitteita. Haluan myös, että Espoo kantaa vastuunsa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisesta ja kuntoutumisesta. Haluaisin myös edistää kunkin kaupunginosan omaehtoista asukastoimintaa sekä kaikkien kuntalaisten ottamista entistä paremmin mukaan oman asuinalueensa ja palveluidensa kehittämiseen.

**

Säikähdin aiemmin keväällä Osmo Soininvaaran puheista. Minulle tuli hetkellisesti sellainen vaikutelma, että nyt vihreätkin ovat sortumassa kannatuksen epätoivoiseen kalasteluun. Onneksi huoli osoittautui aiheettomaksi. Luen Soininvaaran kirjaa parhaillaan eikä siellä ole mitään sen kaltaista, johon julkinen keskustelu ajatukseni johdatti. Kirja on päinvastoin erinomainen. Se on perusteellinen johdatus vihreään ajattelutapaan ja vahvisti sen, että valintani on oikea. Ja kun vielä lapset halusivat, että ryhdyn vihreäksi, niin pakkohan sitä oli kuunnella. Sydämen ääntä.

**

Tähän vielä koordinaattini:
-ikä: 44-vuotias
-siviilisääty: naimisissa
-perhe: 10-, 12-, 14-vuotiaat lapset
-lemmikkieläimet: 2 kissaa ja akvaario, jossa ei ole vielä kaloja (pelkkiä kasveja)
-asuinpaikka: Kauklahti
-koulutus: juristi