tiistaina, maaliskuuta 27, 2012

Autoritääristä menoa

Autoritäärisiä tyyppejä
Auto- ja kuljetustyöntekijöiden liiton tapausta on ollut ahdistavaa seurata. Pöly on jo mediassa laskeutunut ja ryöpytyksen katharsis koettiin viime viikolla. Likapyykin pesu siis sai tietynlaisen päätöksensä ja se tuntuu huojentavalta. Jostain syystä asia koskettaa ja liippaa läheltä. Tietenkään asiasta ei voi tietää kaikkea, mutta tapauksesta on silti tullut kollektiivista omaisuutta. Ilmeisesti tässä ajassa ihmisillä on valtava tarve käsitellä vanhojakin työpaikkakiusaamisen kokemuksiaan ja miksei kaikenlaista kiusaamista, jota jokin yhteisö harjoittaa jäseniään kohtaan. Nyt on jo vähitellen opittu ymmärtämään, että vaikka ihmistä ei vedä suoraan kuonoon, voi silti syyllistyä väkivaltaan. Erityisen tuomittavaa väkivalta on, jos sitä harjoitetaan valta-asemasta käsin.

Minua kiinnostaa autoritäärinen yhteisö ja autoritääriset henkilöt, koska olen päässyt oleilemaan sellaisten välittömässä läheisyydessä. Suoritan parhaillaan sosiaalipsykologian johdantokurssia – ihan vain omasta harrastuneisuudestani ja mielenkiinnostani – ja siellä on tullut sivuttua tätäkin aihepiiriä.

Yhteiskuntafilosofi ja psykoanalyysin kehittelijä Erich Fromm kirjoitti vuonna 1941 kirjan Pako vapaudesta. Erään referaatin mukaan autoritäärinen luonne ihailee auktoriteettia ja pyrkii alistumaan, mutta samanaikaisesti itse haluaa olla auktoriteetti ja alistaa muita tahtoonsa. Hän vastustaa kaikkea ylhäältä päin tulevaa. Taistelemalla auktoriteettia vastaan hän pyrkii vahvistamaan itseään ja pääsemään eroon voimattomuuden tunteesta. Autoritäärinen luonne kuitenkin rakastaa vapautta rajoittavia olosuhteita. Hän haluaa jättäytyä kohtalon, kuten esimiehen käskyjen alaisuuteen. Autoritäärinen luonne palvoo menneisyyttä. Mikä on aina ollut, on aina oleva. Sankaruus ei ole kohtalon muuttamista, vaan kohtaloon alistumista. Sado-masokististen viehtymystensä vuoksi hän tuntee vain hallitsemisen tai alistumisen, mutta ei solidaarisuutta.

**
Autoritäärinen meno ei ole kovin suuressa huudossa tänä päivänä, mutta sitä silti esiintyy vielä. AKT:n kohdalla on puhuttu paljon autoritäärisestä kulttuurista, joka on pesiytynyt kyseiseen varsin miehiseen yhteisöön. Ei kuulosta kovin kaukaa haetulta. Ammattiyhdistysliike kollektiivisen sopimisen ja massojen edun ajamisen näyttämönä on kuitenkin syntynyt hyvinkin autoritääristen perinteiden oloissa ja varaan. On vaalittu heikommassa asemassa olevan työntekijän asemaa erilaisia patruunoita vastaan ja käyty kovaakin taistelua. Tunnistan saman myös politiikan puolelta. Aika harvoin enää kuulee kenenkään puhuvan ”liikkeestä”, mutta AKT:n kohdalla sana särähti harvinaisena korvaan. "Liikkeen edun" kautta on haettu oikeutusta erilaisille ratkaisuille, jopa laittoman oloisille potkuille.

Työväenliikkeen perinteessä taistelu on edelleen arkipäivää sanastoa myöten. Myös toimintakulttuurissa hyvin autoritääriset mallit ovat olleet vallalla ja ainakin päätöksentekorakenteet edelleen pönkittävät vanhaa. Organisaation autoritäärisyysperintöön kuuluu ajatus ehdottomasta lojaalisuuvaatimuksesta valittua johtoa kohtaan ja vaikeus sietää erilaisuutta ja kriittistä keskustelua. Moniäänisyys on aina koettu uhkaksi joukon neuvotteluvoimalle ja koko joukon olemassaololle. Tätä uhkaa on kutsuttu milloin yhteisen veneen keikuttamiseksi ja milloin ties miksi vehkeilyksi ja vallan kaappaamiseksi.

Oman kokemukseni mukaan autoritäärisesti virittynyt henkilö on näkevinään joka puolella salaliittoja ja valtataisteluja. Silloinkin, kun kyseessä on vilpitön halu parantaa ja kehittää asioita. Autoritäärinen yhteisö on hyvin altis yksilön nujertamiselle, jos vähänkin pää nousee ylös massasta. On sanomattakin selvää, että yhä harvempi nauttii harmaaseen massaan sulautumisesta. En minä ainakaan. Se on kamalaa ja ikävää eikä ainakaan kehittävää. Vielä kamalammaksi sen tekee se, että uudet tuulet puhaltavat ja ruohokin vihertää toisaalla.

Vanha karsina ei siis enää pidä ja ihmisiä loikkii tilaisuuden tullen vapaammille laitumille. Historian siivet havisevat ja vanha maailma murenee pala palalta.