keskiviikkona, marraskuuta 10, 2010

Vuorovaikutteista

Luin kirjaa Sosiaalinen äly, joka käveli vastaan sattumalta palautettavien kirjojen kärrystä. Ja tämä kärry sijaitsi tietenkin Kauklahden kirjastossa. Kirjan on kirjoittanut Daniel Goleman, jonka kerrotaan väitelleen psykologian tohtoriksi Harvardin yliopistossa.

Kirjan mukaan ihmiset on luotu toimimaan yhdessä ja he pyrkivät luonnostaan samalle aaltopituudelle. Kirjassa selostetaan paljon tutkimustuloksia siitä, kuinka paljon aivot ohjaavat sosiaalista käyttäytymistämme. Sosiaalinen kanssakäyminen muovaa aivojamme ja toistuvat kokemukset muokkaavat hermosolujen muotoa, kokoa ja määrää. Tärkeimmät ihmissuhteemme sysäävät aivomme kerta toisensa jälkeen tietynlaiseen tunnerekisteriin. Siinä tapauksessa, ettei tämä tunnerekisteri ole mitä mieltä ylentävin, tilanteen korjaaminenkin on mahdollista.

Itse mietin kirjaa lukiessani paljon suomalaista yhteiskuntaa; mitä tämä kaikki tarkoittaa demokratian ja kansalaisyhteiskunnan toimivuuden tasolla ja niiden yhteisöjen kohdalla, joissa olen itse pyörinyt.

**

Ihmisten välisen vuorovaikutuksen yhteydessä puhutaan paljon empatiasta. Joillakin ihmisillä on paremmat edellytykset tulkita toisten ihmisten lähettämiä sanattomia tunneviestejä. Testien ja työtovereiden arvioiden perusteella on voitu osoittaa, että toiset ovat sosiaalisesti herkempiä kuin toiset. Vaistonvaraisilta empatiakyvyiltään kehittyneemmät ihmiset arvioidaan esimerkiksi lääkäreinä ja opettajina työssään muita paremmiksi ja pätevämmiksi.

Yksittäisissä vuorovaikutustilanteissa ratkaisee myös emotionaalinen virittäytyminen, eli kyky olla läsnä ja keskittää huomio täysipainoisesti toiseen ihmiseen. Ratkaisevaa on kyky kuunnella ja ymmärtää toista omien ajatusten tyrkyttämisen ja pitkien omien vuodatusten sijaan. Hyvä kuuntelutaito on kirjan mukaan parhaita yritysjohtajia, opettajia ja poliitikkoja määrittävä ominaisuus. Lohdullista on, että näitä kaikkia taitoja voi kehittää.

Oli kiinnostavaa lukea erilaisista vuorovaikutustilanteista. Esimerkkinä ei niin onnistuneesta keskusteluyhteydestä kirjassa tuotiin esiin sinä ja se-asetelma, jossa yhteyttä keskustelijoiden välille ei synny sen takia, ettei toinen tai kumpikaan keskustelija pysty eläytymään toisen subjektiiviseen todellisuuteen eikä myöskään tunne tätä kohtaan empatiaa. Keskustelukumppanista tulee pelkkä objekti, jota toinen kohtelee pikemminkin esineenä kuin ihmisenä. Toista saatetaan myös käyttää välineenä jonkun oman päämäärän saavuttamiseksi.

Ihanne-esimerkiksi käy keskustelu, jossa molempien todellisuudet kohtaavat ja keskustelijat värähtelevät samalla taajuudella. Keskustelua kuvaa ykseyden kokeminen, identiteettien yhteensulautuminen ja molemminpuolisen luovuuden lisääntyminen.

**

Tässä kohdassa pysähdyin miettimään Kalevi Sorsa-säätiön viimeviikkoisten tutkimus- ja politiikkapäivien sisältöä ja sanomaa. Erityisen mieleenpainuvaa analyysiä hyvinvointiyhteiskuntien tilasta esitti Rene Cuperus, Hollannin työväenpuoluetta lähellä olevan tutkimuslaitoksen tutkija. Yhtenä syynä vasemmistopuolueiden kannatusongelmiin ja populististen liikkeiden nousuun hän nimesi sen, että ihmiset kokevat tulleensa petetyiksi eliitin taholta ja erityisesti sen eliitin taholta, joka joskus väitti olevansa sen edustaja. Tässä tarkoitettiin työväenliikettä.

Jako oikeistoon ja vasemmistoon ei myöskään enää täysin kuvaa ihmisten välisiä ajattelu- ja kokemuseroja. Yksi jakolinja kulkee koulutettujen ja heikosti koulutettujen välillä, joista jälkimmäisten suhtautuminen tulevaisuuteen on täynnä epävarmuutta ja pelkoa. Avoin kansainvälinen maailma tuo hyvin koulutetuille paljon voitettavaa ja uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia, kun taas toiset jäävät polkemaan paikoilleen tai suistuvat totaaliseen näköalattomuuteen. Maahanmuutto tuo epävarmuudessa eläville lisää huolen aiheita.

**

Yhteenkuuluvaisuus on välttämätöntä demokraattisille yhteisöille - muuten ne hajoavat. Pettymys vasemmistoon on osoitus siitä, että kyvyssä kommunikoida poliittisista tavoitteista ja keinoista on joku mennyt pieleen. Vedin Sosiaalinen äly – kirjasta omia johtopäätöksiäni politiikan tasolle niin, että demokraattisen järjestelmän toimiessa ihanteellisesti, keskustelu toimii kuten minä ja sinä – asetelmassa. Eli siinä kommunikointi päättäjien ja kansalaisten välillä on kuuntelevaa ja ymmärrystä lisäävää.

Käytännössä ollaan kuitenkin tultu minä ja se-tilanteeseen. Siinä kansalaiset ovat ehkä kokeneet, ettei heitä sittenkään kuulla eikä ymmärretä aidosti. Pahimmillaan kansalaisiin suunnataan pelkkää yksisuuntaista poliittista viestintää, jonka takaa kuultaa halu koukuttaa kansalainen puolelleen pelkkänä äänentuojana ja poliittisen eliitin vallan takaajana. Sisällöstä viis. Yksi syypää on myös keskustelufoorumien puute, mihin sosiaalinen media saattaa tuoda jotain apuja tulevaisuudessa.

Kun läheinen vuorovaikutussuhde muuttuu minä ja se-tyyppiseksi, eli välineelliseksi ja hyötyyn tähtääväksi, on pettymys kova. Väittäisin, että näin on käynyt paitsi poliittiselle järjestelmällemme yleensä, myös vasemmistolle ja erityisesti sille. Loukatut sielut eivät toivu hetkessä, mutta uskoisin, että suhdetta voidaan myös korjata. Aika paljon riippuu siitä, miten nykyisessä uudenlaisten jakolinjojen täyttämässä maailmassa pystytään löytämään yhteisiä win win-tyyppisiä tavoitteita erilaisten ihmisryhmien välille. Maahanmuuton kohdalla esimerkiksi käy se, ettei maahanmuuton aiheuttamia pelkoja torjuta torjumalla maahanmuuttoa, vaan lisäämällä ihmisten turvallisuutta.

**

Osallistumiseni Espoon kaupunginteatterin Elävien ajattelijoiden klubin keskusteluun Niklas Herlinin kanssa toimi myös eräänlaisena poliittisen kommunikaation koelaboratoriona. Tosin tajusin sen vasta jälkikäteen kotona miettiessäni, että joku keskustelussa jäi vaivaamaan. Tarkoituksemme oli puhua kapitalismista, markkinataloudesta ja politiikasta, mutta emme tainneet kohota kovin korkeisiin keskustelun sfääreihin. Pikemminkin keskustelun liikkeelle lähtöä voisi luonnehtia kengurubensaa tankkiinsa saaneen auton nytkähtelyksi.

Aika eri planeetoilta aihetta lähestyneessä keskustelussa huomasin pyrkineeni silti jonkinlaiseen harmoniaan – se oli se, mikä minua vaivasi, koska tämä tapahtui aiheen kustannuksella. Loppua kohti keskustelu parani, mutta jos joku odotti ratkaisuja talouden ja politiikan ongelmiin, pettyi kyllä. Vaikka keskusteluja samalla aaltopituudella olevien kanssa pidetään keskustelutilaisuuksien järjestäjien mielestä tylsinä, suosittelen niitä silti. Sama aaltopituushan ei ole sama kuin samat mielipiteet. Minä ja sinä -  tasolla liikkuva keskustelu tuottaa iloa paitsi siihen osallistuville, myös sitä seuraaville. Sellainen vuorovaikutus on aika hyvä tavoite vähän kaikkialla.