torstaina, heinäkuuta 01, 2010

Sekava, sekavampi, ydinvoima

Sekavampaa asiaa kuin Suomen eduskunnan ydinvoimakannan muodostus saa kyllä hakemalla hakea. Ja sanoin tarkoituksella eduskunnan, koska asian julistaminen eduskuntakäsittelyn alkumetreillä ns. omantunnon kysymykseksi on taannut sen, ettei asiassa ole pyritty alun alkaenkaan minkään valtakunnan kollektiiviseen tahdonmuodostukseen tai yhteisen ymmärryksen laajentamiseen tai jakamiseen – siis järkevään päätöksentekoon. Se, että asia on jätetty kunkin edustajan yksityisajattelun varaan, ei ole ollut prosessille eduksi. Eri juttu olisi todeta tämä perusteellisen käsittelyn loppumetreillä, kun ensin olisi ihan aidosti ja tosissaan yritetty saada keskustelulla aikaan jonkinmoista synteesiä. Kun tähän lisää vielä erittäin hämärän menon hallituksen puolella, on tässä saavutettu jonkinmoinen suomalaisen päätöksenteon ja demokratian pohjakosketus. Tästä alemmas ei yksinkertaisesti voi päästä.



Kaikesta välittyy kuva, että päätöksentekoprosessin vaiheet ovat vain päälle liimattua pakkopullaa ja surkean farssin kulissia. Valmistelijana työ- ja elinkeinoministeriössä on ollut oikeuskanslerin mukaan jäävi virkamies, mutta sen ei ole annettu menoa haitata. Hallituksesta kanta on ollut kaksiääninen. Tai siis ihan selkeästi lisäydinvoimamyönteinen, mutta vähemmistöön jääneet vihreät ovat esittäneet asian tiimoilta omaa näytelmäänsä. He ovat istuneet kahdella tuolilla lobaten näyttävästi kaikkia osoittamaan epäluottamusta omille hallituskavereilleen ja omalle hallitukselleen, mutta silti toisessa lauseessa vannoneet uskollisuuttaan tälle samalle koalitiolle ko. klubissa pysyäkseen. Ei niin reiluja kavereita. Joka tapauksessa eduskunnassa vihreät tukevat opposition ydinvoimavastaista pontta, mikä on kannanotto hallitusta vastaan ja tähtää viime kädessä hallituksen kaatamiseen.



Vai pitäisikö tämäkin vastaan äänestäminen ja sen jälkeiset hallituksenvastaiset toimet tukita pelkäksi muodolliseksi roolin vetämiseksi, jonka tarkoitus ei ole ollut alun perinkään kovin vakava? Siltä se näyttää, kun hallitukseen jäädään muina naisina ja miehinä. Koko kansalle asia näyttäytyy niin, että vihreillä ei ole ollut voimaa edes alkeellisimpien poliittisten painostuskeinojen käyttöön, jonka hallituksesta lähdöllä uhkaaminen olisi voinut asian yhteydessä heille tarjota. Ei se olisi ollut pikku juttu näin lähellä vaaleja ja veikkaan, että jokunen voimala olisi saatettu siinä säästää. Vai arvioivatko vihreät oman painoarvonsa sittenkin niin alas, että heidät olisi heitetty moisessa äänen korottamistapauksessa rukkasen lailla syrjään ja korvattu lennossa jollain toisella ryhmittymällä? Ehkä hallituksen sisältä asiat näkee toisin. Siis realistisemmin.

Ja se on kyllä ihan pupppua, että hallitusneuvottelussa tämä koregrafia tuli muka jo kokonaan sovittua. Vihreäthän kai jättivät asian auki niin, etteivät välttämättä häivy hallituksesta, mutta jos lupasivat etteivät varmasti häivy, niin tyhmiä olivat. En kertakaikkiaan pysty uskomaan, että he olisivat antaneet kaikki neuvotteluaseet ja pelimerkkinsä jo tuolloin noinkin hanakasti pois.


Mutta vihreitä ei käy arvosteleminen ainakaan niiden puolueiden taholta, joiden oma ydinvoimakanta pitää sisällään kaikki mahdolliset mielipiteet ja sateenkaaren värit. Tämähän on sama kuin ettei mitään kantaa edes olisikaan, niinkuin ei ole - paitsi hallituksessa vaikuttavalla Kokoomuksella ja siellä vaikuttamattomilla Vihreillä. Sekavuutta hallituksessa ei siis voi kritisoida, koska sekavuutta riittää oppositiossakin. Ne opposition lisäydinvoimaa tukevat edustajat, jotka näyttelevät moraalista tuohtumustaan hallitusta kohtaan eivät ole jotenkin vain kovin uskottavia. Hehän saavat mitä haluavat, jolloin pienet vihreille naljailut jäävät pelkän ilkeilyn asteelle. Ja ilkeilyä taas en laske miksikään poliittiseksi argumentoinniksi, vaan silkaksi V:mäisyydeksi. Se ei ole koskaan toimivaa oppositiopolitiikkaa, vaan pelkkää oppositiopolitiikan näyttelemistä ja vieläpä surkeaa sellaista.


Jotenkin on myös vaikuttanut erikoiselta se, että muutamat kepulaiset ovat käyttäneet hyvinkin ponnekkaita ydinvoiman vastaisia puheenvuoroja, kun oma ministeri on pienen tsoukkailun jälkeen tuonut eduskunnalle parin lisäydinvoimalan yllärin. Mutta kun kyseessä on VAIN omantunnon kysymys, hekin vain pieksevät suutaan omien äänestäjiensä suuntaan tietäen koko ajan, ettei moisella tuuleen huutelulla ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Tällä kerralla asiassa on vain se ero, että tyhmempikin äänestäjä sen myös huomaa. Näyttelemistä siis jälleen, muttei mitään vakuuttavia luonnerooleja.


**


Minusta eduskuntakäsittelyssä olevan asian nimeäminen omantunnon kysymykseksi on vain savuverho. Sen turvin vältetään käymästä yhdessä läpi asiaa juurta jaksain ja mahdollistetaan päätöksenteon sisään pesiytyneen vahvemman oikeuden näkymätön käyttö, joka on sitä paitsi usein aika epädemokraattista laatua. Kun asia on muka omantunnon asia, ns. heikompi puoli saa vapautuksen siltä jyräykseltä, jonka alle se luultavimmin kovalla kädellä alistettaisiin, muttei välttämättä kovin hyvin asia-argumentein, vaan erilaisten valtapoliittisten intressien voimalla. Ja näiden perusteiden olemassaoloa on taas aika noloa tuoda esiin avoimessa keskustelussa, koska se olisi niin rumaa. Näin ollen asiat jätetään olemaan, jotta status quo ei muuttuisi.


Ja niinpä tässäkin asiassa lisäydinvoimakanta edustaa betonoitua nykyteollisuuden intressiä. Ei uusien innovaatioiden, uusien taloudellisesti hyödynnettävissä olevien mahdollisuuksien tai alojen intressiä, joita uusiutuvien energiamuotojen teollisuudenala toisi mukanaan, vaan ehtaa mikään ei muuttua saa -intressiä, koska muutos saattaisi viedä jotakin joltakin, jolla tällä hetkellä on valta, voima ja kunnia, muka iankaikkisesti. Aamen.


Ydinvoima liittyy laajaan tuotannon, kulutuksen ja niiden vaatiman energiantarpeen kokonaisuuteen, jossa ei vältytä laajemmalta pohdinnalta siitä, millainen elämäntyyli on ylipäänsä kestävää tällä planeetalla. Se, ettei tästä asiasta pystytä muodostamaan jossain puolueessa kantaa, osoittaa, että asiassa on vielä paljon läpikäytävää ja ettei asia ole kypsä päätettäväksi. Ja jos näin on puolueissa, niin näin on myös eduskunnan tasolla. Voihan se olla myös niin, ettei nykyinen puoluejako kaikkien puolueiden kohdalla edes tuota relevantteja ratkaisuja tämäntyyppisiin kysymyksiin. Ja jos näin on, sopii kysyä, pitäisikö tuottaa ja jos pitäisi, mitä asialle voisi tehdä? Ja asiassa olisi myös kansalaisilla varmaankin jokunen sana sanottavanaan. Nythän tätä prosessia saa seurata hyvinkin sivusta ja hyvinkin ymmällään.


Energiantarve ja niiden tuotantotavat ovat kuitenkin vääjäämättä ratkaistavia asioita, jotka pysyvät niin kauan agendalla kuin tästä laajemmasta kokonaisuudesta syntyy edes jonkinlainen jäsentynyt kuva. Ja niin kauan, kuin asiaa pyritään ratkomaan puutteellisella valmistelulla puutteellisen pieninä kokonaisuuden osina, päätöksenteko on pelkkää farssia, jonka kulisseissa jylläävät ihan muut kuin demokraattiset voimat. Tämä meno tuottaa turhautuneita päätöksentekijöitä ja sitäkin turhautuneempia kansalaisia.


**


Tämän vuodatuksen tarkoitus ei ollut ottaa sen syvemmin kantaa itse asiaan, joka on siis lisäydinvoimalle kielteinen. Eduskunnan ympäristövaliokunnan mietinnöstä voi lukea aika pitkälle oman kantani. Mutta asiahan ei minulle varsinaisesti edes kuulu. Olen vain pieni kansalainen. Huomenna (tai itse asiassa jo tämän vuorokauden puolella) menen silti käymään eduskuntatalolle.