perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Surffailua

Nyt se on sitten toteutunut. Nimittäin Mikael Jungnerin valinta SDP:n puoluesihteeriksi ja vieläpä selvin numeroin. Rakkautta, intohimoa, vipinää ja erilaisuuden sietoa. Kuulostaa minun korviini oikein hyvältä ja voin taputtaa ei niin karvaisia käsiäni.

Mikael Jungner mainitsi uutisissa olevansa enemmänkin poliittisen linjan vetäjä kuin järjestötyön tekijä. On hyvä asia, että puoluesihteeriys uskalletaan nyt nähdä näin. Rohkeaa. Vielä kaksi vuotta sitten ja useammilla sitä edeltävillä kerroilla puoluesihteeri on nähty suht harmaaksi järjestökoneen rasvariksi. On odotettu, että puoluesihteeri junailee ja hoitelee eikä todellakaan sotkeudu julkisuudessa politiikan puolelle kuin korkeintaan selittämään ja myötäilemään. Mutta kaikki on mahdollista. Ja lisäksi kannattaa harrastaa riippuliitoa.

Kun seuraa tätä valintaa ja edellisen puoluekokouksen valintoja, voi nähdä, että onnistunut valintaprosessi tapahtuu tätä nykyä aina median myötävaikutuksella. Kun muistelee Jutta Urpilaisen valintaa, häntä arvioitiin mediassa hyvin myönteisesti. Hän oli kääntämättömän lehti ja raikas tuulahdus ja puoluekokouksen enemmistö halusi tarttua tähän mahdollisuuteen odotuksella, että myönteinen mediatuuli jatkuu. Mikael Jungnerinkin takana oli hyvin onnistunut myönteinen puhuri, joka otti vauhtia epäoikeudenmukaisista ja julkisista potkuista. Tälläkin kertaa puoluekokous halusi hypätä aallon harjalle ja se laski, että kannattaa ulosmitata myönteinen mediahyrinä puolueen käyttöön. Hyvin järkevää.

Tosin se mikä puhaltaen tulee, myös viheltäen menee. Jos jalkojen alta ei pikaisesti löydy tukevaa maankamaraa, tössähtää aika ikävästi. Tuuli nimittäin kääntyy hyvin äkkiä. Haastajaa arvioidaan aina ihan eri kriteereillä kuin poliittista päättäjää. Valituksi tulleen vaikeana tehtävänä on lunastaa odotukset ja siksi etsikkoaika ei ole pitkä.

**

Ajat ovat peruuttamattomasti muuttuneet ja vain median paine voi näköjään pakottaa SDP:n uudistumaan. Voi kysyä, toteutuuko jäsenten tahto ja oikea uudistuksen suunta näin parhaiten, mutta joskus sekin on parempi kuin ylivarovainen mitään tekemättömyys.

Media on kuitenkin vain väline eikä mikään olento. Silti demokraattisinta olisi, jos toimitusten portinvartijat voitaisiin ohittaa jäsentenvälisillä suorilla kontakteilla. Uskon yhä vahvemmin siihen, että nyt jos koskaan on luotava suoria jäsendemokratian ja osallisuuden tapoja sähköisiä välineitä hyödyntäen. Tai sosiaalista mediaa, kuten kulunut muotitermi kuuluu. Suorassa vaikuttamisessa voisi käyttää erilaisia jäsenkyselyitä ja avoimia wikipedia-tyyppisiä valmisteluprosesseja. Ja kun avoimuuden tielle lähdetään, sen tulisi koskea neuvoa-antavina kyselyinä myös henkilövalintoja.

Tämä on kysymys, joka oli vielä viime puoluekokouksen alla tulenarka. Siinä kajottiin johonkin pyhään, joka loukkasi. Tai sitten vain se älähti, jonka valtaan kalikka kalahti. Eikä puhuttu muusta kuin suuntaa-antavasta sisäisestä ei sitovasta kyselystä.

Nyt kun Jungnerin hahmon saanut muutoksen henki on päästetty valloilleen, odotan, että välttämätön uudistustyö laitetaan vihdoin täytäntöön. Kaksi vuotta sitten tällaiseen avoimuuteen ei haluttu vielä lähteä, mutta olisiko nyt aika? Vai pitääkö tässäkin odottaa, että joku mediamoguli ensin kehuu ja sitten päästään aallon harjalle surffailemaan?

**

Valokuva:
Stefan Bremer, Espoon Kaupunginteatterin näytelmästä Esitystalous. Kuvassa SDP:n puoluehallitus ihmettelee SDP:n kannatuskäyränä Aku Ankasta tuttua syöksyvää käyrää. Kuvassa vas. Martti Suosalo (selin), Tommi Taurula, oik. Tommi Korpela, Vera Kiiskinen, Raimo Grönberg.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.