torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Ulkopuolisen näkökulman hyödyllisyydestä ja viiltävyydestä..... ja siitä, että joskus tulee myös huti


Kuva näytelmästä Esitystalous.
Kuvassa Ria Kataja, taustalla Raimo Grönberg, valokuva Stefan Bremer
Arvioni näytelmästä tässä blogissa alempana (24.2.2010)

Helsingin sanomien yleisönosastolla julkaistiin tänään Helsingin demareiden puheenjohtajan Risto Kolasen oikaisu viime lauantain lehden Helsingin demareiden linjaa roimivaan juttuun. Itsekin ihmettelin, mikä on totta ja mikä tarua, joten oli toden totta hyvä asia, että tämä oikaisu lehteen ilmestyi. Silti tässä välissä ehdittiin jo käydä muutamat jäsentenväliset, vaikka loppujen lopuksi keskusteluista on aina myös se hyöty, että se tarjoaa mahdollisuuden oman linjan esittelyyn.

Kirjoitus oikoi monia väitteitä, mm. sen, että Helsingin demarit eivät ole suinkaan unohtaneet köyhyysteemaa, vaan heillä on oma köyhyystyöryhmä. Se järjestää keskustelutilaisuuksia ja tekee aloitteita. Se on kerännyt myös helsinkiläisiä köyhyystarinoita verkkosivuilleen. Lisäksi valtuustoryhmä teki vuonna 2008 välikysymyksen (sinänsä harvinainen operaatio kunnassa), joka puuttui mm. sosiaalitoimen rakenteelliseen alibudjetointiin. Tämän aloitteen käsittelystä Ylioppilasteatteri teki paljon puhutun näytelmän.

Tärkein oikaisu (josta minäkin olin hajulla) oli se, että demareiden muiden ryhmien parjaama budjettiehdotus on se linja, mitä ylipormestari Pajunen ja muut puolueet nyt verojen osalta noudattavat. Demarithan esittivät vaihtoehdon, joka ei heidän sanojensa mukaan ollut tulojen ja menojen osalta samalla tavalla alimitoitettu kuin enemmistön ajama esitys.

Hyvä juttu, että nämä asiat tulivat nyt Kolasen jutusta selviksi. Ja tuli siellä oikaistua myös se, että viime kuntavaaleissa alle kolmekymppisiä ehdokkaita oli 36, joista kolme kappaletta oli eduskunta-avustajia. Nuorten määrä on demarimittapuulla hyvä ja muutenkin demareiden ehdokaskirjo oli minunkin mielestäni kadehdittavan hyvä ja monipuolinen, jos sitä vertaa joidenkin muiden kuntien demarivalikoimaan.

Se, mistä oma blogikirjoitukseni sai kimmokkeensa, liittyy kommunikointiin ja viestintään. Jotta muukin kuin sisäpiiri olisi perillä demareiden toiminnasta ja tavoitteista, asioista tulisi jatkuvasti viestiä mm. verkkosivuilla. Minun oman kokemukseni mukaan kunnallispolitiikan luottamustehtävien hoidosta pitäisi lohkaista melko suuri osuus kommunikointiin, siis muuallakin kuin omissa kokouksissa ja tilaisuuksissa. Eikä blogi ole huono vaihtoehto – terapiakirjoitusten sijaan toivotaan ihan normaalia viestintää.

Helsingin demareiden nettisivut http://www.stadindemarit.fi/, ovat aika hyvät. Vaikka tämä asia ei minulle mitenkään kuulu, niin sanonpa kuitenkin, että vuorovaikutteisuutta voisi lisätä ja tuoda näkyvämmin esiin (blogit/keskustelut) sekä nostaa muutama demareiden kärkiprojekti tai hanke esiin. Esim. köyhyystyöryhmän toiminta ei sivuilta osu ulkopuolisen silmään kovin hyvin. Muutamien klikkausten jälkeen löytyy ryhmän kokoonpano ja pieni linkki köyhyystarinoihin.

Mitä Arja Alhoon tulee, hän ei ehkä ollut Helsingin demareiden toiminnan yksityiskohdista ihan perillä, mutta hän tarjosi sellaisen ulkopuolisen näkemyksen, jossa oli ripaus onkeenkin otettavaa. Ainakin se toi esiin kommunikoinnin tärkeyden, mutta myös yhteyden ruohonjuuruitason kansalaistoimintaan. Pidän sitä itsekin tärkeänä ja tiedän, että joskus demareiden loiston päivinä moni toimi erilaisissa kansaisjärjestöissä ja kaupunginosayhdistyksissä muun poliittisen toiminnan ohella. Nyt luottamustehtävien työllistävyys yhdessä työelämän muutoksen kanssa saattaa tehdä yhtälöstä vaikean, mutta huono tavoite tämä ei ole.

Risto Kolasen kommentista ilmenee Arja Alhon poliittiset kokemusvuodet, jotka eivät ole vähäiset. Alho on istunut Helsingin valtuutettuna vuosina 1981-2000, eli 21 vuotta; kansanedustajana vuosina 1983-1999 Helsingin vaalipiiristä sekä Uudenmaan vaalipiiristä vuosina 2003-2007, eli yhteensä 20 vuotta sekä ministerinä vuosina 1995-1997 yhteensä kaksi vuotta. Hän on myös valtiotieteen tohtori.

Minulle tämän CV:n ja todellisuuden välinen ristiriita herättää kysymyksiä ja vetää surulliseksi. Miksi meillä ei osata toimia niin, että kokemusta pystyttäisiin hyödyntämään niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä ja kaikki voittaisivat?

Jotain ajatuksia voi herätä, kun lukee kirjailija Risto Isomäen puheenvuoron SDP:n tilasta Espoon kaupunginteatterin nettisivuilta. Isomäen kirjoitus on syntynyt Esitystalous-näytelmän innoittamana. Tässä pieni näyte:

”Voimakas sykofantismi, eli kauniisti sanottuna kohtuuttoman kunnioittava suhtautuminen puolueen johtajiin, on varmaan vielä pahentanut erilaisten virhearvioiden SDP:lle aiheuttamia tuhoja. Sen takia johdon linjan kriittiseen valoon saattavat analyysit on lähes aina ohitettu epäilyttävinä ja eräänlaisena oman pesän likaamisena.”

Kannattaa lukea ja pohtia. Juttuun täältä.

**

Huomasin tämän kirjoittamisen jälkeen, että Arja Alho oli myös kirjoittanut aiheesta ja oikonut joitain näkemyksiään. Hänen blogiinsa täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.