tiistaina, maaliskuuta 30, 2010

Saivartelun politiikkaa ?

Kuva Espoon Kaupunginteatterin näytelmästä Esitystalous.
Oma arvioni näytelmästä löytyy tästä blogista alempaa päivän 24.2.2010 kohdalta.
Kuvassa vas. Martti Suosalo (selin), Tommi Taurula, oik. Tommi Korpela,
Vera Kiiskinen, Raimo Grönberg.
Valokuva Stefan Bremer.

Saivartelu tarkoittaa tarttumista epäolennaisiin asioihin tarkoituksella, joka ei vie keskustelua eteenpäin, vaan pikemminkin sotkee sitä. Minusta viime päivien maahanmuuttokeskustelussa ollaan nyt saivarteluvaiheessa. Kovin hedelmälliseksi en nimittäin kutsuisi keskustelua maassa maan tavalla-sanonnan etymologiasta enkä siitä, kuka tarkoitti mitäkin ja missä tarkoituksessa.

Mutta silti. Miksi ihmeessä ilmaan piti heittää nyt tällainen pallo? Juuri kun meistä monien sydän meinasi särkyä kahden huonokuntoisen vanhuksen karkoituspäätöksiin (jotka onneksi saatiin keskeytettyä) lähtikin liikkeelle tylympi kelkkakyyti. En ymmärrä miksi?

No joo, olihan tässä välissä kokoomuslaisen ulkoministeri Alexander Stubbin laaja Helsingin Sanomien haastattelu, jossa hän otti selkokielisen myönteisen kannan erilaisiin maahanmuuttajaryhmiin, toisin kuin hänen jotkut aateveljensä ja maalaisserkkunsa. Ihan OK haastattelu, mutta sen saama palstatila kiristytti hampaita kilpailevissa puolueissa.

Miksi ulkoministeri, joka ei ole kansanedustaja eikä tietääkseni kokoomuksen päättävissä elimissä (en ole tarkistanut), antaa laajakantoisia linjauksia Kokoomuksen suulla? Missä oli Katainen? Ja miksi juuri Stubb sai sovitella harteilleen sankarin viittaa kertoillen humaaneista näkemyksistään, joita kuulee kyllä muidenkin poliitikkojen suusta eduskunnan kuppilassa. Tosin liian vähän näin ymmärrettävässä muodossa puheenjohtajien suista.

Ja voihan se olla myös niin, etten seuraa sellaisia keskusteluja, joista kansanedustajat ovat tällä hetkellä minua enemmän tietoisia. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors on ainakin tullut hyvin tietoiseksi siitä, että kaikki eivät pidä muukalaisista. Kun minun silmiini näyttää luonnolliselta, että humaanit arvot ja solidaarisuus ovat paitsi keskeisimpiä SDP:n perusarvoja, myös ihan kohtuullisessa kurssissa ihmisten keskuudessa, en ilmeisesti ole tarpeeksi informoitu siitä, mistä kansan syvät rivit puhuvat ja mitä vaalitaktisista syistä pitäisi ajatella tästä(kin) asiasta.

Veikkaan, että maahanmuuttajakielteiset anonyymit nettikeskustelijat ovat pommittaneet poliitikkoja tässä matkan varrella siinä määrin, että he ovat saaneet muutamien henkilöiden erinimisillä nimimerkeillä aikaan vaikutelman, että täällä lepäävät nyt ne seuraavien vaalien ratkaisevat irtoäänet. Sitten on laskettu 1+1=3 ja mietitty, että kun Kokoomuksen kaupunkiliberaali siipi, piskuinen Rkp ja Vihreät ottavat maahanmuuttomyönteisen kannan, SDP:n tulisi ottaa haltuun se loppu ilmatila.

SDP:n kannattajissahan on myös niitä, joiden perusturvallisuutta maailman nopea muutos horjuttaa enemmän kuin hyvin menestyvää rahakasta uratykkiä. Ja muualta Suomeen tulevat saavat edustaa sitä maailman nopeaa muutosta paremman puutteessa, koska sitä kaikkea muuta on vaikeampi nimetä ja analysoida.

Mutta en siis tiedä, miten SDP itsensä tähän maassa maan tavalla keskusteluun saattoi; tietoisen harkinnan kautta vai jonkinlaisena sanaleikkinä ja keskustelun härnääjänä. Ilta-Sanomissa (29.3.) on joka tapauksessa toimittaja Tuomas Manninen vetänyt omat johtopäätöksensä tähän tapaan:

"Kun poliitikko esittää itsestäänselvyyden, onko itsestään selvää, että se on itsestään selvyys, koska poliitikot usein turvautuvat itsestäänselvyyksiin, vai onko syytä epäillä, että mikäli itsestäänselvyys on liian ilmeinen, on selvää, että poliitikolla itsellään on jokin hämärä taka-ajatus, joka ei ehkä ole selvä hänelle itselleenkään, mutta haitanneeko tuo mitään, sillä vaistollahan tässä pelataan muutenkin.”

Noinkin sen voi nähdä.

**

Kuuntelin radiosta Kansallisteatterissa ensi-iltansa saaneen Kristuksen morsian-näytelmän kirjoittajan, Heini Junkkaalan haastattelua. Hänen näytelmänsä kertoo kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja hän pohti haastattelussa kiinnostavasti fundamentalistisen ajattelun taustaa. Näytelmän sivuilla kerrotaan näin:

”Kristuksen morsiamen ihmiset hakevat paniikinomaisesti sisäistä rauhaa ja oikeutusta omille näkemyksilleen. Koska ristiriitaisuus on sietämätön tila, moni ajautuu mustavalkoiseen ajatteluun. Toisinajattelevien kanssa on helpompi tulla toimeen, jos heidät voi leimata ja kategorisoida. Mutta viholliskuvaa on mahdollista pitää yllä vain niin kauan, kun toista ei kohtaa. Kun kohtaaminen sitten tapahtuu, ei paluuta vanhaan ole.”

Tämä sopii myös nyt vellovaan maahanmuuttajakeskusteluun. Minulle tuli tunne, että tunnen näitä ihmisiä. Myös Astrid Thors tuntee. Minun viime eduskuntakaudella saamani vähemmän ystävällismieliset viestit tulivat prostituution kannattajilta ja samaa sukupuolta olevien hedelmöityshoitoja vastustavilta tahoilta (tappouhkauskin on koettu). Ihmiset ovat ehkä ihan eri henkilöitä, mutta keskustelujen sisältö toistaa saman tuntuisia latuja kuin maahanmuuttokielteinen keskustelu ja piirtää kuvaa samantyyppisestä ilmiöstä.

Erilaisuuden pelko, oman sisäisen ristiriidan sietämättömyys ja kohtaamisen puute ovat ne tekijät, jotka pitävät näitä vaikeiksi koettuja teemoja luurankoina kaapeissa. Minua huolestuttaa, jos poliittisessa keskustelussa näitä ovia ei pyritäkään avaamaan, vaan sotkut palvelevat ääntenkalastelun maksimoinnin tavoitetta paremmin sotkuina kuin asioina, joita edes yritettäisiin katsoa, selvittää ja ratkoa.

Lueskelin kirjakaupassa myös kirjaa Aidosti viisas, jossa pohditaan, mitä on viisaus. Ainakin tarvitaan nöyryyttä ja suvaitsevaisuutta sekä halua ymmärtää asioita laajasti eri kannoilta. Fundamentalismi ei ole erityisen viisasta. Siinä oma lukkoon lyöty näkemys on jo valmiina eikä asioita edes pyritä näkemään toisen kannalta. Myöskään fanatismi ei ole viisasta. Siinä nähdän maailma mustavalkoisena ja ajetaan kiilusilmäisesti jotakin asiaa kuin käärmettä pyssyyn, keinoja kaihtamatta.

Pelottavasti mietin, onko politiikkakin pahimmillaan fundamentalistista ja ennalta lukkoonlyötyä? Siis epäviisasta toimintaa, joka soveltuu muille, kuin niille, jotka etsivät laajempaa ymmärrystä? Siis sekö on politiikkaa, että ylläpidetään valmiiksi lukkoonlyötyjen ajatusten kokoelmaa, jossa ajatuksia ei pyritä eikä pystytä kyseenalaistamaan eikä haastamaan, koska muuten rakennelma sortuu? Toivottavasti ei.

**

Ainakaan saivartelun edistäminen poliittisen keskustelun muotona ei saa minulta ymmärrystä eikä kunnioitusta. Kokonaan eri jutun kirjoitan siitä, miten näin on päässyt käymään kuten myös siitä, miksi maahanmuuttajista, ydinvoimasta, presidentin valtaoikeuksista, vähimmäisturvan tasosta jne. keskeisistä asioista on SDP:n sisällä (ja varmaan joissakin muissakin puolueissa) tasan päinvastaisia näkemyksiä. Otsikkona voisi olla; ”Onko SDP puolue vai tekninen vaaliliitto?”, mutta siitä siis tuonnempana. Ehkä.

**

PS: Ja ehkä me tosiaan saamme sen SDP:n varsinaisen maahanmuuttopoliittisen ohjelman, joka on vasta tekeillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.