Vapauden ylistys ja muita kirjoja

Jos minun pitäisi nimetä tämän hetkinen lempikirjani, se olisi Tom Hodgkinsonin Vapauden ylistys. Poimin sen syyskuun lomareissun huoltoasemapysähdyksellä kirjakaupan alennuskorista. Kirjan anarkistinen ja humoristinen sanoma upposi sopivaan maaperään, kun sitä selaili Korppoon mökkirauhassa joogaillen ja kalastellen. (Tai muut kalasteli, minä luin ja joogasin.) Tässä joitain esimerkkejä kirjan luvuista: ”Murra tylsyyden kahleet”, ”Hylkää ura ja kaikki sen tyhjät lupaukset”, ”Heitä pois rannekellosi”, ”Lakkaa kilpailemasta”, ”Unohda valtiovalta”, ”Lopeta työnteko, rupea elämään”, jne…

Samainen kirjailija on kirjoittanut kirjan Joutilaisuuden ylistys, joka teki kaikenlaisesta laiskottelusta ja nahjustelusta hyveen. Tämä kirja jatkaa samaa teemaa puhuen pohjimmiltaan vapaudesta. Olla joutilas merkitsee samaa kuin olla vapaa. Ja aika monet kahleet sijaitsevat meidän omassa päässämme ja niissä arvoissa, joita yhteisön paineissa ikään kuin ulkoapäin ohjautuvasti toteutamme. Yhteiskuntamme rakentuu minusta liian pitkälle kiivaaseen kulutukseen, rahan perässä juoksemiseen ja kovaan keskinäiseen kilpailuun. Se nakertaa mahdollisuuksia rentoon ja leppoisaan elämäntapaan, jossa on aikaa nauttia elämästä ja kantaa vastuuta lähimmäisistä.

Kirjan ajatukset valtiovallan ja sitä pönkittävän poliittisen järjestelmän hylkäämisestä eivät liene ihan valtavirta-ajattelua poliittisen establishmentin keskuudessa, mutta ne tarjoavat mukavaa tuuletusta pölyyntyneisiin poliitisiin itseistäänselvyyksiin.

Kirja kytkeytyy siihen ajatteluun, jota tutkijat ovat alkaneet hienosti kutsua kolmanneksi demokratiaksi. Ensimmäinen demokratia on vaaleissa äänestämistä ja toimimista valtuutettuna tai luottamushenkilönä. Toinen demokratia on suoraa vaikuttamista palveluiden tuottajiin ja kolmas demokratia on kansalaisten omaehtoista keskinäistä yhteistoimintaa. Nythän tämä kolmas demokratia ei meillä toimi eikä oikein toinenkaan, joten ei ihme, jos Hodgkingsonkin yllyttää (tosin Englannista käsin) kääntämään selkänsä kaikelle tälle ja hankkimaan itse omat yhteisöt, elämän ja kasvimaan.

Koljatti

Luin äskeisellä Thaimaan lomareissullamme muutamia kirjoja, joista yksi oli jo aiemmin syksyllä hankkimani Jari Tervon Koljatti. Kirja oli paljon parempi, kuin median ennakkorieppottelusta saattoi päätellä. Löysin siitä ihan oikeaa sanomaa, vaikka tapahtumat hyvin hervottomia olivatkin. Ja nythän se Matti alias Pekka Lahnanen sitten otti ja erosi. Kirja ammentaa sekopäisen sisältönsä politiikan karnevalisoitumisesta, aatteellisten sisältöjen ohenemisesta ja siitä epätodellisesta maailmasta, mihin politiikan akvaarioluonne ykköspestien haltijat johtaa.

Matti Vanhasen esimerkki ei kauheasti kannusta uusia yrittäjiä, kuten nyt on nähty. Vain, jos omalla perhe-elämällä ei ole niin väliä, voi kisaa harkita. Tai sitten kandidaatilla täytyy olla super-rautainen kokemus ja osaaminen, jonka keksin olevan ainoa mahdollinen suojapanssari tätä kaikkea ihmisen sielua korventavaa hömpötystä vastaan. Tämä pätee muihinkin puolueisiin, myös SDP:hen.

Älä käy yöhön yksin

Joululahjaksi saamana kirjana luin matkalla myös Kjell Westön uusimman kirjan Älä käy yöhön yksin. Pidin Kjell Westön edellisestä kirjasta Missä kuljimme kerran ja kyllä tämäkin kirja onnistui luomaan maailman, jonka parissa viihdyin. Alun historiakertausosio tosin vähän häiritsi ja tuntui jonkin verran teennäiseltä ja opettavaiselta, mutta kyllä tarina silti vei mukanaan. Ymmärrän, että Westö on halunnut tuoda esiin sitä historiallista tilannetta, missä ihmiset kulloinkin elävät ja kytkeä tarinan isompaan yhteyteen. Tässä kirjassa toinen maailmansota on se iso juttu, joka heijastuu hyvin konkreettisesti myös 1950-1960-luvun elämään. Ainakin elämän karuus ja kovuus sekä väkivaltaisuus ovat tekijöitä, jotka heijastuvat sukupolvien jatkumona myös meidän nykyiseen elämäämme.

Minullekin vuonna 1968 syntyneelle sota on hyvin lähellä. Lähempänä kuin sitä lapsuudessa edes tajusikaan. Sodan aikana eläneet ja heti sen jälkeen syntyneet joutuivat katsomaan eteenpäin ja rakentamaan meille hyvinvointivaltion ja aineellista menestystä selviytyäkseen. On sanottu, että vasta seuraava sukupolvi, eli omani, ehtii käsitellä ne tunnetason ongelmat, joita vaikea sota ja sen jälkeinen selviytymistarina eittämättä jätti jälkeensä. Kirjassa oli mielestäni kyse osittain tästä perinnöstä, jonka selvittely jatkuu vielä.
Henkilötasolla siinä oli kyse paljon muustakin. Ihmisten elämänkohtaloista, heikkoudesta ja vahvuudesta sekä rakkaudesta ja riippuvuudesta, jota Frankin pakkomielteinen rakkaustarina Adrianan pikkusiskoon Evaan edusti.

Mies vailla ominaisuuksia

Matkalaukun painona minulla oli lomalla mukana myös Robert Musilin kirja Mies vailla ominaisuuksia, osa 1. Ehdin aloittaa kirjan, joka painaa 1300 grammaa ja sisältää 858 sivua. Kyseessä on Ulrich nimisen päähenkilön touhuaminen Kakania-nimisen valtion ”paralleeliaktiota” valmistelevan komitean pääsihteerinä. Tämän pähkähullun tarinan pureksimisessa menee vielä jonkin aikaa ja palaan siihen joskus tuonnempana.

Thaimaassa parasta oli lämpö, kukat ja tuoksut. Tässä yksi esimerkki: