tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Mukavuusalueen ulkopuolella


Blogin päivitykset ovat jääneet viimeaikoina vähälle, mutta töitä on paiskittu, mikä tarkoittaa myös aivotoiminnan asettamista ihan toisille taajuuksille kuin mistä tässä tajunnanvirran suoltamisessa nyt on kysymys. Tänään olin mukana lopputyöstämässä erästä isoa tarjousta, jonka käsittelyn yhteydessä tuli puhetta "oman mukavuusalueen" ulkopuolelle menemisestä ja sen terveellisyydestä aina välillä.

En viitsinyt huomauttaa, että minä se liikun tässä lähes koko ajan oman mukavuusalueeni ulkopuolella... Kun tarkemmin ajattelee, olen liikkunut noilla hetteisillä mailla jo pidemmän aikaa....Mutta mielestäni tärkeintä on haastaa itseään ja vanhoja tuttuja tapoja toimia ja ajatella, kehittää itsestään ja kokemuksistaan sellainen keitos, jollaista ei ole toista ihan samanlaista.

Mikä se mukavuusalue edes on? Sellainen tuttu ja turvallinen osaamisalue ja neliö, jonka sisällä on mukava oleilla. Mutta kehittyykö siinä? Ei välttämättä. Kehittyminen vaatii sitä, että välillä ottaa myös riskejä, epäonnistuu, saattaa itsensä noloihin ja hankaliin tilanteisiin, mutta oppii niistä. Välillä aika rasittavaa, mutta sittenkin antoisaa.

Luin filosofi Maija-Riitta Ollilan kirjan "Lauman valta". Se oli kiinnostavaa pohdiskelua ihmisten laumasieluisuudesta ja siitä, että olemme sittenkin aika lähellä karvaisia serkkujamme. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja vaatii aikamoista sivistystä ja kultuurin kehittyneisyyttä, että asia olisi toisin. Alitajuiset olettamukset siitä, miten kussakin laumassa tai heimossa tulee käyttäytyä, ohjaa meidän elämäämme enemmän kuin huomaammekaan. Tämä näkyy politiikan valtapeleissä, työelämässä ja siinä, miten mediassa eri ihmisiä kulloinkin käsitellään.

Erityisen kiinnostavaa oli pohdinta siitä, miksi koulutettu urallaan etenemään pyrkivä nainen usein kokee itsensä jenginpetturiksi. Hahmoksi, joka rikkoo naislaumansa koodeja vastaan. Erityisesti näin on, jos nainen ponnistaa elämässä eteenpäin vaatimattomammista oloista. Silloin petturuus on vieläkin raskaampi rikos ja moni nainen potee huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä mitättömämmästäkin menestyksestään. Moni pohtii vakavissaan, että opiskelupaikan on täytynyt irrota jonkin virheen kautta tai että työpaikan saamiseen liittyy joku väärinkäsitys jne.

Ole siinä sitten valloittava ja itsevarmuutta uhkuva tarmonpesä, kun oma viiteryhmäsi haluaa murhata sinut (jos ei muuten, niin katsellaan). Lauman lait ovat merkinneet tietyn ruudun, minkä sisällä tulisi pysyä. Ja jos ei pysy, se uhkaa totuttuja kuvioita ja oletetun lauman yhtenäisyyttä. Laumojen maailmassa kaikenlainen uhkaava ja poikkeava aines pyritään poistamaan. Tämä selittää sen, miksi ihmisten on niin vaikeaa olla erilainen tai esittää erilaisia mielipiteitä kuin muut. Porukan ulos jättämisen pelko on peloista suurin. Itsenäisinkin erakko on sitä suhteessa muihin.

Se hyvä havainto kirjassa oli, että nykyään laumoja voi vaihtaa kuin paitaa. Jos jossain ei meno miellytä, sieltä voi lähteä pois. Niin käy erityisen epäterveissä yhteisöissä, joissa toiset antavat ja toiset saavat. Ne, jotka ovat jatkuvasti paaponeet niitä, jotka taas ovat saamapuolella hierarkian huipulla ja korjanneet kaikki muiden työn hedelmät, painavat aiempaa helpommin kytkintä. Kirjassa oli myös ajankohtaisten poliittisten mediatapahtumien pohdintaa sekä esimerkiksi SDP:n puheenjohtajavalintaprosessin ihmettelyä ja analyysiä. Kannattaa lukea.

Oman mukavuuslippulaivan ulkopuolelle kannattaa siis mennä seilaamaan. Se saattaa ärsyttää joitakin kanssaihmisiä (em. syistä), mutta kaikesta henkisestä vaivalloisuudestaan huolimatta lokeroimiskelvoton toiminta kehittää ihmistä sekä häntä ympäröivää laumasieluista yhteisöäkin. Emme asu enää luolissa - ainakaan kovin mielellään.

**

Käsityöraportti: Olen pitkästä aikaa päässyt keramiikan pariin ja työstänyt posliinisavesta lautasen ja pääsiäiskoristeita. Ne ovat kuivumassa ja odottamassa lasitusta. Myös puikkoja olen heilutellut parin rivin verran ja sitäkin enemmän suunnitellut erilaisten käsityöprojektien aloittamista. Sitten joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.