tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Opiskelua - miksi?


Muutama ihminen on kysellyt, missä oikein luuraan. No töissä tietenkin - sekä joskus perheen ja vapaa-ajan harrastusten parissa. Mutta ne kokouksissa istumiset ja muut sauhuamiset ovat jääneet sinne ”entiseen elämään”, jota en suoraan sanottuna kaipaa juuri nyt pätkääkään.

Listasin juuri kirjoja, jotka olen tässä viime kuukausina lukenut (romaaneja ei lasketa). Lista on alla. Saisikohan näistä jonkun opintopisteen? Olen katsellut myös erilaisia jatko-opintovaihtoehtoja, joita suunnitelmia siis virittelin jo aiemminkin, mutta omat kiinnostuksen kohteeni menevät niin monen tieteenalan tontille, etten oikein tiedä mitä tehdä. Oikeustiede ei ainakaan sellaisenaan toimi, vaikka siellä jo olen asioinut jatko-opintosuunnitelmien merkeissä. Silti mietityttää, mikä koko tieteenalan sekä lakien ja sääntelyn merkitys on näinä aikoina? Onko kyseessä pelkkää katoavaa kansanperinnettä? Minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten kaikenlainen uuden luominen ja oikeustiede on aina pysyttänyt vanhaa.

Olen työssäni osallistunut EU-komission samapalkkaisuussääntelyn vaikuttavuutta selvittäneeseen hankkeeseen ja sen yhteydessä pohtinut, miten paljon EU-tason tai kansalliset normit voivat säännellä yksityisen sopimusvapauden piiriin kuuluvia ihmisten palkkoja. Varsinkin, kun nykytyöelämässä persoona ja muu aiempaa epämääräisempi tunnepitoinen aines vaikuttaa työsuoritukseen enemmän kuin entisenlaisessa liukuhihnamaailmassa. Ja työsuorituksin on palveluvaltaisessa tietotyössä enemmän tai vähemmän aineeton vaikutelmien suma. Silloin monenlaiset tiedostamattomat arvostukset pääsevät jylläämään ja siinä sivussa myös työn tekijän sukupuoliin liitetyt mielikuvat. Palkkaerojen kaventamiseen on toki välineitä, mutta normien osuus on vain yksi siivu keinoista. Silti todellisuus liukuu kuin saippuapala uudenlaisiin muotoihin.

Eksyin lukemaan Biopoliittisen talouden kritiikki –nimistä julkaisua (älkää kysymkö, mitä termi tarkoittaa), jossa tätä uudenlaista ameebamaista todellisuutta selostettiin antaumuksella. Teos kertoi "henkisen työvoiman" synnystä talouden uutena tilattomana ja rajattomana subjektina ja sen aiheuttamasta muutoksesta yritysten ja yhteiskunnan organisoitumisen tavoissa. Suorittavan työn kurista ja väestön hallinnasta ollaan siirtymässä kohti paikattoman ja rajattoman mielen elämän hallintaa. Sama uudenlainen maailma on haasteellinen myös perinteiselle poliittiselle vaikuttamiselle. Elämä on ihan uudella planeetalla ja väitän, että kova murros on meneillään. Vaikuttaminen on leijallut ihan uudenlaisiin paikkoihin ja tilanteisiin kuin Arkadianmäeltä käsin uskoisi – mutta tästä aiheesta myöhemmin vielä lisää.

Maija-Riitta Ollilan Lauman valta kirjaa olen sivunnut aiemminkin, mutta siinä minua jäi askarruttamaan naisen asemaa naisen oman pään sisällä rajoittavat laumakoodit. Naislauman perinteiset äitiyden ja perheen hoivaamiseen liittyvät kriteerit ovat jyrkässä ristiriidassa sen maailman kanssa, jonka työelämässä eteenpäin pyrkivä nainen kohtaa. Näitä kiivaita kotiäitikeskustelujahan olemme aina aika ajoin kuulleet ja niissä tukkanuottasilla ovat yleensä naiset keskenään. Siinä osoitetaan lauman paikkaa niille eksyneille lampaille, jotka ovat halunneet kehittää itseään myös kodin ulkopuolella.

Tiedostamattomat käyttäytymistä ohjaavat mallit vetävätkin naisia kahteen suuntaan. Ainakin niitä, joilla ei ole omasta takaa vahvoja ammatillisia tukiverkostoja sekä ammatillisen identiteetin samaistumiskohteita (=koko suku lääkäreitä jne). Kutsumuksen oman ammatillisen osaamisen kehittämiseen tulee olla todella vahvaa, että nämä pään sisäiset äänet eivät saa ylivaltaa. Usein saavat, mutta en väitä, että kotielämän arvostus olisi huono asia. Minuakin se vetää kovasti puoleensa. Huonoa se on, jos ”hyvän elämän” tai trendikkään ”slow lifen” viettäjät ovat vain toista sukupuolta. Siinä taas yksi naisansa sinänsä hyvässä paketissa.

Suomi on EU-vertailussa aika surkealla sijalla naisjohtajien määrässä. Erilaisia ohjelmia ja projekteja on pistetty pystyyn naisten tukemiseksi uralla eteenpäin. Samalla naiset kansoittavat koulujen ja yliopistojen penkkejä, ovat koulutetumpia kuin koskaan, mutta jämähtävät junnaamaan urallaan paikoillaan. Ja kyselytutkimuksissa vastataan, että perhe on ykkönen. Hienoa.

Minullekin jatko-opiskelu edustaa jotain sellaista järjestäytynyttä tukea, jota voin itse itselleni hankkia. Muualta kun sitä ei ole tultu tyrkyttämään. Miehillähän näitä epävirallisia mentoreita ja selänläiskijöitä riittää, jotka antavat kehittävää palautetta, jota kaikki ihmiset kehittyäkseen tarvitsevat. Vai onko sittenkin niin, että kun jotain oikein haluaa, sitä menee vaikka läpi harmaan kiven ja kaikki muu on selittelyä ?

Mitäköhän sitä sitten haluaisi? Siinäpä kysymys.

**

”Ei tarvitse tietää mitä joku tekee tietääkseen, onko se hänen kutsumuksensa, on vain katsottava silmiä ... sama haltioitunut ilme, tehtävän tuoma itsensä unohtaminen.” - W. H. Auden**

**

Tämmöisiä kirjoja:
Petri Virtanen ja Mikko Wennberg: Prosessijohtaminen julkishallinnossa. Edita 2005.*
Jari Stenvall ja Petri Virtanen: Muutosta johtamassa. Edita 2007.*
Mika Mannermaa: Jokuveli. WSOYpro 2008.**
Anja Nummijärvi: Palkkasyrjintä – Oikeudellinen tutkimus samapalkkaisuuslainsäädännön sisällöstä ja toimivuudesta. Edita 2004.***
Petteri Kilpinen: Liekeissä. Ajatus-kirjat 2008.***
Elisa Juholin: Viestinnän vallankumous – Löydä uusi työyhteisöviestintä.
WSOYpro 2008.***
Maija-Riitta Ollila: Lauman valta. Edita 2008.**
Pauli Juuti ja Petri Virtanen: Organisaatiomuutos. Otava 2009.*
Heli Arantola: Customer Insight – Uusi väline liiketoiminnan kehittämiseen. WSOYpro 2006.***


*) suosittelen kuntapäättäjille.
**) suosittelen kaikille, jotka haluavat lisätä ymmärrystään siitä, missä mennään (poliittiset päättäjät erityisesti).
***) suosittelen työelämän tai liiketoiminnan kehittämiseen.

tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Mukavuusalueen ulkopuolella


Blogin päivitykset ovat jääneet viimeaikoina vähälle, mutta töitä on paiskittu, mikä tarkoittaa myös aivotoiminnan asettamista ihan toisille taajuuksille kuin mistä tässä tajunnanvirran suoltamisessa nyt on kysymys. Tänään olin mukana lopputyöstämässä erästä isoa tarjousta, jonka käsittelyn yhteydessä tuli puhetta "oman mukavuusalueen" ulkopuolelle menemisestä ja sen terveellisyydestä aina välillä.

En viitsinyt huomauttaa, että minä se liikun tässä lähes koko ajan oman mukavuusalueeni ulkopuolella... Kun tarkemmin ajattelee, olen liikkunut noilla hetteisillä mailla jo pidemmän aikaa....Mutta mielestäni tärkeintä on haastaa itseään ja vanhoja tuttuja tapoja toimia ja ajatella, kehittää itsestään ja kokemuksistaan sellainen keitos, jollaista ei ole toista ihan samanlaista.

Mikä se mukavuusalue edes on? Sellainen tuttu ja turvallinen osaamisalue ja neliö, jonka sisällä on mukava oleilla. Mutta kehittyykö siinä? Ei välttämättä. Kehittyminen vaatii sitä, että välillä ottaa myös riskejä, epäonnistuu, saattaa itsensä noloihin ja hankaliin tilanteisiin, mutta oppii niistä. Välillä aika rasittavaa, mutta sittenkin antoisaa.

Luin filosofi Maija-Riitta Ollilan kirjan "Lauman valta". Se oli kiinnostavaa pohdiskelua ihmisten laumasieluisuudesta ja siitä, että olemme sittenkin aika lähellä karvaisia serkkujamme. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja vaatii aikamoista sivistystä ja kultuurin kehittyneisyyttä, että asia olisi toisin. Alitajuiset olettamukset siitä, miten kussakin laumassa tai heimossa tulee käyttäytyä, ohjaa meidän elämäämme enemmän kuin huomaammekaan. Tämä näkyy politiikan valtapeleissä, työelämässä ja siinä, miten mediassa eri ihmisiä kulloinkin käsitellään.

Erityisen kiinnostavaa oli pohdinta siitä, miksi koulutettu urallaan etenemään pyrkivä nainen usein kokee itsensä jenginpetturiksi. Hahmoksi, joka rikkoo naislaumansa koodeja vastaan. Erityisesti näin on, jos nainen ponnistaa elämässä eteenpäin vaatimattomammista oloista. Silloin petturuus on vieläkin raskaampi rikos ja moni nainen potee huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä mitättömämmästäkin menestyksestään. Moni pohtii vakavissaan, että opiskelupaikan on täytynyt irrota jonkin virheen kautta tai että työpaikan saamiseen liittyy joku väärinkäsitys jne.

Ole siinä sitten valloittava ja itsevarmuutta uhkuva tarmonpesä, kun oma viiteryhmäsi haluaa murhata sinut (jos ei muuten, niin katsellaan). Lauman lait ovat merkinneet tietyn ruudun, minkä sisällä tulisi pysyä. Ja jos ei pysy, se uhkaa totuttuja kuvioita ja oletetun lauman yhtenäisyyttä. Laumojen maailmassa kaikenlainen uhkaava ja poikkeava aines pyritään poistamaan. Tämä selittää sen, miksi ihmisten on niin vaikeaa olla erilainen tai esittää erilaisia mielipiteitä kuin muut. Porukan ulos jättämisen pelko on peloista suurin. Itsenäisinkin erakko on sitä suhteessa muihin.

Se hyvä havainto kirjassa oli, että nykyään laumoja voi vaihtaa kuin paitaa. Jos jossain ei meno miellytä, sieltä voi lähteä pois. Niin käy erityisen epäterveissä yhteisöissä, joissa toiset antavat ja toiset saavat. Ne, jotka ovat jatkuvasti paaponeet niitä, jotka taas ovat saamapuolella hierarkian huipulla ja korjanneet kaikki muiden työn hedelmät, painavat aiempaa helpommin kytkintä. Kirjassa oli myös ajankohtaisten poliittisten mediatapahtumien pohdintaa sekä esimerkiksi SDP:n puheenjohtajavalintaprosessin ihmettelyä ja analyysiä. Kannattaa lukea.

Oman mukavuuslippulaivan ulkopuolelle kannattaa siis mennä seilaamaan. Se saattaa ärsyttää joitakin kanssaihmisiä (em. syistä), mutta kaikesta henkisestä vaivalloisuudestaan huolimatta lokeroimiskelvoton toiminta kehittää ihmistä sekä häntä ympäröivää laumasieluista yhteisöäkin. Emme asu enää luolissa - ainakaan kovin mielellään.

**

Käsityöraportti: Olen pitkästä aikaa päässyt keramiikan pariin ja työstänyt posliinisavesta lautasen ja pääsiäiskoristeita. Ne ovat kuivumassa ja odottamassa lasitusta. Myös puikkoja olen heilutellut parin rivin verran ja sitäkin enemmän suunnitellut erilaisten käsityöprojektien aloittamista. Sitten joskus.