perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Sesam aukene


Viikkojen klikkailuputki ja power pointtien kanssa askarointi ovat ajaneet minut hiirikäden kouriin. Naprapaatti auttoi, mutta vielä jumittaa vähän. Tämän siitä saa, kun sauhuaa töiden kimpussa suo kuokka ja jussi-mentaliteetilla panostamatta taukoihin ja lepäilyyn. Työotettani kuvaa, että intoa on, muttei aina vielä niin paljon taitoa kuin haluaisin. Välillä tulee pyrittyä saranapuolelta sisään, kun aina ei tiedä miten se ovi aukeaa.

Ihanaa irtiottoa arjesta on luvassa viikonloppuna kun meillä alkaa tanssiharjoitukset show-tanssien SM-kilpailuihin. Tarkoitus olisi ottaa osaa Marco B:n ohjaamaan -80-lukulaiseen Flashdance-tyyliseen muodostelmaan. Ei ihan niin vakavaa hommaa kuin miltä kuulostaa. Kyseessä siis on ihka isojen aikuisten (=36+) sarja ja ihan tanssimisen riemulla mennään. Mutta jalan pitää kuulemma nousta ja piukeissa trikoissa hillutaan.

Sanainen arkkuni on tyhjentynyt niin totaalisesti noihin PP-diohin, etten jaksa ryhtyä mihinkään syvää luotaaviin yhteiskunta-analyyseihin nyt tässä. Nykyistä yhteiskunnallisen ajatuksen juoksuni tasoa kuvaa seuraava päivän polttava ongelma, jonka otan tässä lopuksi esille: Nimitäin ihmisten junaovikäyttäytymisen.

Oma hämmästelyni aihe on koko pienen ikäni ollut se, miksi ihmiset avaavat oven lähijunissa väärään suuntaan. Nyt taas junamatkustajana tämä ongelma on lävähtänyt silmilleni. Minua järkyttää syvästi, kun junan välikkö on tupaten täynnä ihmisiä ja penkkipuolelta joku lähtee punkemaan ovea väkijoukon päälle. Oven saa nimittäin avattua myös vetämällä sisäänpäin.

Jos itse olen sattunut oven avaajan paikalle, tempaisen sen aina auki näyttävästi – ihan opetusmielessä ja muille opiksi ja ojennukseksi. Mutta oppi ei ole mennyt perille. Ovea tungetaan ihan väärään suuntaan ja pienestä raosta sitten suikkelehditaan ulos miten kuten eteenpäin könyten. Missioni ovien kimpussa siis jatkuu. Oma haasteeni uusien työtehtävien kohdalla on ihan vastaava. Ei saranapuolelta, vaan siististi oviaukosta.