tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Raakaa lihaa



Kuvassa on keskimmäisen lapseni, eli 8-vuotiaan Leon ja hänen kaverinsa Jamilin kirja nimeltä ”Raakaa lihaa!” Alaotsikkona vielä: ”Varoitus tosi raakaa”. He ovat siis aloittaneet esiinmarssinsa kirjallisiin piireihin kauhugenreen kuuluvalla teoksellaan.

Innoittajana toimi opettajan antama tehtävä kirjoittaa kummitustarina. Pojat piirsivät kirjaan myös kuvat ja kannen ja kaavailivat myyvänsä teostaan euron kappalehintaan. Myös elokuva samasta aiheesta on suunnitteilla. Tarina luettiin koulussa ja minua hieman hirvitti, mitä opettaja mahtaa tuumata lastemme virikkeistä, mutta muut oppilaat pitivät kovasti ja ilmoittautuivat mukaan poikien ”kirjallisuuspiiriin”. Uusia kauhutarinoita on siis luvassa.

**

Minä taas olen lueskellut kirjamessuilta ostamaani kirjaa ”Tyylikkään köyhäilyn taito”. Kirjan kirjoittaneella Kreivi Alexander von Schönburgilla ja hänen perheellään on viidensadan vuoden kokemus sosiaalisesta alamäestä. Tämä köyhäily on kuitenkin kaukana leipäjonoista ja henkisestä osattomuudesta, vaan on sukua kahviloissa istuskelun ja luovan joutilaisuuden ideaalille. Kyseessä on uusi suuntaus, joka on silkkaa boheemia elitismiä. ”Tulevina aikoina paremman elämän salaisuus on itsenäinen elämäntyyli” ja minuun tämä trendi uppoaa täysin.

Minunkin boheemielämänfilosofiaani nimittäin kuuluu täydellinen riippumattomuus ja elämästä nauttimisen taidon jatkuva jalostaminen. Keskity elämää sulostuttaviin asioihin ja siivoa latistavat ja tympeät seikat elämänpiiristäsi – siinä oma oppini. Moni tosin on niin sidoksissa asuntolainojen ja työelämän käytännön liekanaruihin, ettei heittäytyminen oman elämän herraksi ole niin helppoa. Mutta mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Suurimmat esteet ovat omassa päässä. Tavoitteista luopuminen on kaiken avain – kun se hulppea asunto tai lomamatka on saatu niska limassa raataen, vallitsee kumma tyhjiö. Kannattiko? Ei välttämättä. Mutta elämästä nautiskelu kannattaa aina.

Toinen kirjamessuilta hankkimani kirja on Kalle Haataisen ”Ei voisi vähempää kiinnostaa”. Eli kirjoituksia nihilismistä. Tässä kirjassa taas kerrotaan ajastamme, joka on hylännyt Suuruuden, Kauneuden ja Totuuden ja korvannut ne pienuudella, passiivisuudella ja laiskeanpulskealla ”mitä se mulle kuuluu”-asenteella. Tämän lukeminen on vielä kesken, mutta jotain hyvin vetoavaa tässäkin pohdinnassa on.

Nämä kaikki mietteet ovat jotain sellaista, jotka liittyvät kuntavaalien jälkeisessä hämmennyksen tilassa käytyyn keskusteluun. En tosin tiedä ihan tarkkaan miten, mutta kun se valkenee, palaan siihen joskus myöhemmin.

Ainakin se on selvää, että puolueuskollisuutta synnyttäviä siteitä on yhä vaikeampi ylläpitää. Vapaat yksilöt haluavat olla vapaita tulemaan ja menemään – entisenlaiseen yhteisöllisyyteen kuuluvaa pakottavaa tarvetta kuulua johonkin puolueyhteisöön, leiriin tai lahkoon ei ole enää olemassa. Ja minusta se on vain hyvä asia. Helppo se ei ole.

Siksi se, että joku nyt kritisoi ja käy keskustelua puolueen tilasta, on ihan taivaanlahja siihen verrattuna, että ihmiset yksinkertaisesti nostavat kytkintä ja häipyvät muualle. Pahin visio on se, että vain ne, joilla on joku poliittinen luottamustehtävä tai työ politiikan liepeillä, pitävät kivaa keskenään ja kannattelevat rakenteita pystyssä oman itsensä takia.

Ne, jotka haluavat toimia pyyteettömästi yhteiseksi hyväksi, menevät helposti jonnekin, missä se onnistuu iloisemmalla ilmeellä ilman ylimääräisiä kivireen vetorasitteita. Ja kyllähän ihmiset ovat valmiita kovaan työhönkin, kunhan vain asia on hyvä ja päämäärä yhteinen. Kohteita riittää erilaisissa kansalais- ja hyväntekeväisyysjärjestöissä pilvin pimein.

Puolueille tosin käy huonosti, jos hyvikset lähtevät ja pahikset jäävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.