maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Tuulet puhaltaa


Syysmyrsky puhalsi valtuustot uusiksi. SDP:n huonoin tulos 50 vuoteen ei ole mikään torjuntavoitto, ellei sitten odotukset puolueen johtoportaassa olleet vieläkin matalammalla tasolla. Ilmeisesti olivat, sillä Jutan olemus kieli suuresta helpotuksesta. No pahemminkin olisi tietysti voinut mennä ja varmasti oloa helpotti se, että keskustalla meni vielä surkeammin.

Pääkaupunkiseudulla demareilla meni kertakaikkisen huonosti ja se on huono ennuste tulevaisuutta ajatellen. Muualla Suomessa maailma etenee vielä vanhoja latujaan, mutta pääkaupunkiseudun urbaanit, nuoret kaupunkilaiset omaksuvat uudet tavat ensimmäisenä. Toisaalta urbaanialueella on myös uudenlainen massa ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä ja jäämässä menestyjien jalkoihin.

Kauniit ja rohkeat-osastolla voiton vei kokoomus, maailmanparantajaosastolla vihreät ja turhautuneet muutoshaluiset-osastolla perussuomalaiset. Nyt viimeistään SDP:n johdon tulee vankistaa pääkaupunkiseututason kysymysten osaamista, analysointia ja käsittelyä yhdessä Helsingin, Espoon ja Vantaan demareiden kanssa. Sama viesti tuli jo eduskuntavaaleista, mutta kaikki laitettiin Niinistön menestyksen piikkiin. Niin se ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä on syvällisempi muutostrendi, joka tulee vihdoin ottaa SDP:n johdossa tosissaan. Siis vaikka itse asuisikin kehä III:n ulkopuolella.

Seudullamme asuu miljoona ihmistä ja sen pitäisi näkyä myös ylimmän tason politiikassa. Puolueen tutkimus- ja asiantuntijaresursseja tulee ohjata pääkaupunkiseutukysymyksiin ihan erikseen. Asuminen, joukkoliikenne, ihmisten osallisuus ja osattomuus, väestön terveys- ja elintapaerot, maahanmuuttajakysymykset sekä moniongelmaisuuden kasautuminen ja ovat asiaryppäitä, joihin pitäisi tarttua.

Itse en nyt enää ollut ehdolla, koska viisi kautta tätä talkootyötä on ihan hyvä määrä yhdelle ihmiselle yhteen putkeen. Minun muutama äänestäjä on viestittänyt äänestäneensä nyt vihreitä; joten osaskin jotenkin uumoilla tulosta. Se yllätti, että muutos oli kerralla näin raju. Loppuvuosi mennään vielä vanhalla valtuustolla, mutta tulos alkaa heti näkymään loppukauden päätöksenteon yleistunnelmissa.

Minusta on hyvä, että Soinin porukka näyttää nyt, mitä ovat ne asiat ja muutokset, joita he oikeasti ajavat. Minulle Soinin puheista ei ole jäänyt näiden vuosien aikana mikään muu mieleen, kuin hupaisa leukailu ja yleinen valtakritiikki. Paitsi että metro-niminen liikkumisväline on ilmestyskirjan peto, samoin kuin EU-niminen yhteistyöjärjestely.

**

Kuvassa keramiikassa tekemäni kahvimuki ja lautanen. Näitä on minulla kokonainen sarja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.