keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Muutamia juttuja

Uudenmaan uutisissa maanantaina 26.5. oli pieni juttu Espoon kolmen suurimman puolueen kunnallisvaalinäkymistä. Kommentoin siinä vaalirahoitusta kunnissa ja asuntorakentamisen ohjaamista joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Uutiset on nähtävissä jonkin aikaa Yle Areenasta.

Kirjoitin Mikkelin demareiden sivuille jutun Vaalikone vai kansanliike. Se löytyy myös täältä.

Kävin muuten Mikkelissä tiistaina – kuuntelin puheenjohtajapaneelin ja tapasin sen jälkeen puoluekokousedustajia. Matkustin kotiin bussilla ja ihailin kuulaan kevätillan valaisemaa kaupungin toria ja hienoja maisemia. Kotona olin 00.50.

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Kuka sammutti valot?


En ole ehtinyt vähään aikaan kirjoittaa. On ollut kiire - kiire tehdä pihatöitä, kiire hoidella valtuustovelvoitteita, valmistautua puoluekokoukseen, ehtiä joskus lenkille, haaveilla käsitöistä ja tehdä niistä muutamia sekä kiire oleilla ja lueskella.

Sain syntymäpäivälahjaksi sivistävää kirjallisuutta. En tarkoita nyt Paavo Lipposen kirjaa, vaan vähemmän ylevää. Yksi kirjoista on nimeltään ”Avauksia poliittiseen ajatteluun” ja siinä eri kirjoittajat pohtivat puolueiden uusia haasteita, poliittisen osallistumisen epäpolitisoitumista ja sitä, mitä ja missä politiikka on.

SDP:n puoluekokouksen alla Kyösti Pekosen artikkeli puolueiden nykyisestä toimintaympäristöstä ja haasteista on hyvää luettavaa. Ihan tuttuja asioita, mutta silti ajatuksia herättävää.

Erilaiset kyselytutkimukset ovat osoittaneet jo parinkymmenen vuoden ajan raadollisesti sen, että suomalaisten luottamus poliittisiin toimijoihin on laskenut tasaista tahtia. Eduskuntaan, hallitukseen, julkiseen hallintoon ja EU:hun suhtaudutaan aina vain suuremmalla penseydellä, mutta täydelliset pohjat vetävät puolueet.

**

Viimeaikaiset tiedot vaalirahoituksen suuresta pimitetystä määrästä eivät ole omiaan lisäämään kansalaisten luottamusta poliitikkoihin. Nyt on nähty, miten paljon muita suuremman rahan myötävaikutuksella porvaripuolen vaalisanomaa syötettiin. Ihme, että SDP ei hävinnyt vaaleissa enemmän, vaikka demariehdokkaita ei keikkunutkaan ihan joka valomainospylväässä ja jättimäisissä lehtien imagoilmoituksissa – joko maksullisissa tai ns. maksuttomissa.

On ihmetelty, miksei media tarttunut asiaan aiemmin. Minua viive ei yllätä, sillä kauhistellut mainosrahavirrat valuvat suoraan mediayhtiöiden tileille. Mainontahan tapahtuu suurimmaksi osaksi juuri lehtien palstoilla sekä television, radion ja internetin kanavilla. Viestimien omistajataho on sopan osapuoli ja joissain maakunnissa täysin naimisissa poliittisen toiminnan kanssa. Eikä aina edes kovin puolueettomana tarkkailijana.

Se, että sosialidemokraattisia ehdokkaita on tukenut sosialidemokraattien perustamia yhdistyksiä, ei ole mikään uppo-outo yllätys. Niiden olemassaolon tarkoitushan on vaikuttaa politiikkaan ja ottaa osaa vaaleihin – tehdä sitä työtä, mitä varten jäsenet ovat yhdistykset perustaneet. Se sen sijaan oli yllätys minulle, että tätä tukea on pidetty joissain puheenvuoroissa lähestulkoon rikolliseen rahanpesuun rinnastettavana.

Kaikki eivät tunnu tietävän, että moni vanha sosialidemokraattinen yhdistys on saanut alkunsa aikana, jolloin ihmisten talkootyö oli vielä voimissaan. Niillä saattaa olla
talkootyöllä rakennettu työväentalo tai muu toimitila, jonka tiloja on saatettu vuokrata tai sitten myydä. Ei kirjainyhdistelmän ry siis tarvitse merkitä vain pöytälaatikossa sijaitsevaa laskujen kierrätyspistettä. Tuulikki Ukkolalle tiedoksi: ihan oikeita avoimesti toimivia aatteellisia yhdistyksiä on olemassa ja tilinpitokin on kunnossa.

Silti meidän tulee SDP:ssä toimia vaalirahoituksen suhteen jatkossa keskenään tasa-arvoisemmin ja koordinoidummin. Eduskuntavaaleissa jokaisen ehdokkaan omien vaaliseminaarien sijaan voisimme sopia, että järjestämme puolueessa yhteiset vaaliseminaarit täysin avoimelta pohjalta ja saadut varat ohjataan läpinäkyvien kriteerien pohjalta kaikkien ehdokkaiden käyttöön.

Taloudellisessa mielessä ehdokkaamme on jätetty täysin yksin ja heitteille. Tiedetään vain, että osalle ehdokkaista tukea tulee ja osa joutuu kaivamaan omaa kuvettaan – jopa perheen talouden uhraten. Kun kampanjointi on tullut aina vain kalliimmaksi, ei tällä järjestelmällä voida enää pitkään edetä. Siksi omat pelisäännöt pitäisi kirkastaa ja korostaa yhteisen vaalityön ja keskinäisen solidaarisuuden merkitystä. Varmasti vaalien teknisen ja käytännön avun keskittämisellä ja rahoittamisella on saatavissa myös tehokkuusetuja. Sekä tietenkin koko joukkueemme ja sanomamme parempi onnistuminen.

**

Viimevuosien trendinä on ollut vahvojen puolueiden aikakauden loppuminen ja niiden korvautuminen erityisasiantuntemuksen varaan rakentuvilla vaalipuolueilla. SDP:ssä on aina korostettu, että olemme joukkopuolue, emmekä haluaisi typistyä pelkäksi vaalikoneeksi. Käytäntö on kuitenkin luisunut jo pitkään vaalipuolueen suuntaan.

Muutos kohti vaalipuoluetta korostaa vaalien merkitystä politiikan onnistumisen mittaustapahtumana. Houkutus on tehdä vain sitä, mitä mitataan eli ohjata kaikki paukut vaaleihin ja muusta viis.

Pekonen kirjaa artikkelissaan vaalipuoluekehityksen piirteitä. Yksi on puolueiden ideologisuuden heikentyminen. Äänestäjien kosiskelu menee jäsenten ja oman organisaation kehittämisen edelle. Jäsenten poliittisen painoarvon heikkenemisestä seuraa jäsenten ruohonjuuritason aktivismin heikkeneminen. Johtajien valta kasvaa, kun puoluekoneisto heikkenee ja jäsenkunnan aktiivisuus laimenee. Joukkopuolueessa johtaja on nimenomaan puolueensa johtaja. Vaalipuolueessa etualalle nousevat yleisöön vetoavat ”julkiset edustajat” ja henkilöitynyt johtajuus.

Vaikka virta vie vaalipuolueen suuntaan se ei tarkoita, että kehitys sopisi sosialidemokratian aatteisiin ja tavoitteisiin. Ei tasa-arvoa voi edistää oikeasti ilman yhteiskunnan valtaklikkeihin ja rakenteisiin pureutuvaa oikeaa politiikkaa. Jos tämän korvaa pelkkä kiva ja mukava ajankohtaispuhe, SDP voi sammuttaa valot. Tai sitten laitetaan kirjainyhdistelmään uutta diipadaapaa tilalle.

**

Kuvassa Helsingin työväentalo. Kuvaaja: Mikko Mäklin

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Nippu rautalankaa ja mörön mörinää


Tässä kaksi linkkiä, joista löytyy kirjotukseni puoluesihteeriteemasta:

Verkkolehti 24d: Demarikioskista SWOT-analyysiin

Dooris-lehti: Nippu rautalankaa ja muita vastauksia

**

Paavon mörinä on suorastaan pelottavaa, mutta inhimillisyydessään suorastaan hellyttävää. Kuka se olikaan ylimielinen?

Paavo, emme me sinua unohda, vaikka Tuomiojaa pidetäänkin tällä hetkellä ulkopoliittisesti ja kansainvälisesti osaavimpana poliitikkonamme. Ja hänessä on myös häivähdys intellektuellia: Hesarin juttuun tästä.

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Demokratian takapihallekin pitäisi päästä katsomaan


On hauska kuulla, että pääministeri Matti Vanhanen on tullut linjoilleni. Hän on Brasiliasta käsin esittänyt, että vaalirahoitukselle on säädettävä kattosumma tai edes lahjoittajakohtainen katto. Minä olen vaatinut kampanjoinnin kokonaissummalle kattoa jo vuosia ja viimeksi tästä uutisoi mm. Uutispäivä Demari raportissaan Turun puoluesihteeritilaisuudesta. Tästä vuoden takaiseen blogikirjoitukseeni Rahalla saa ja Rollsilla pääsee -eduskuntaan.

On demokratian kanna epätervettä kehitystä, että eduskuntaan pääsyyn vaaditaan yhä vain enemmän hynykkää. Tällä hetkellä summa pyörii sairaanhoitajan kahden vuoden palkkaa vastaavassa rahapotissa. Kenellä sellainen raha on heittää itsensä mainostamiseen? Ei ainakaan sairaanhoitajalla.

Ei siis ihme, että TV:stä tuttuja kaivataan puolueiden listoille ja kipeästi. Mainostamisessa voitetaan se, mitä asiakeskusteluissa hävitään. Ja kumpi olikaan tärkeämpää? Vastaus paljastaa raadollisesti sen, miten häntä heiluttaa nykyään koiraa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin vaalirahoituspuheet ovat olleet kiusallista kuultavaa. Sinänsä mukava ja pidetty mies eduskunnassa, mutta hän on selvästi viettänyt liikaa jossain hyvin oudossa ja vanhassa poliittisessa sammiossa.

Elämme demokratiassa, jossa kansalaisilla on oikeus tietää, millaisia taustatahoja kunkin edustajan takana on. Kyse on avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Vaalirahoituksessa ei ole mitään laitonta, mutta on reilua, että merkittävät rahoittajatahot pystyy kertomaan ääneen. Ja jos ei pysty, niin sitten ei olla ihan selvillä vesillä.

Vaalirahoituslaki on ollut alun alkaen torso. Se kohtasi valtavasti vastustamista ja sanktiot jätettiin tietoisesti pois. Selitys kuului, että kansanedustajat kantavat poliittisen vastuun ja media seuraa. Kalli on yhden suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajan suulla ilmoittanut, että tämä lainsäätäjän tavoite ei häneen pure. Lällätellen hän toteaa kansalaisille, että lait on tehty rikottaviksi.

Hän ottaa siis harteilleen mieluummin lainrikkojan ja tomppelin viitan kuin kertoo mikä tai kuka hänelle lahjoitti sairaanhoitajan kolmen vuoden palkkaa vastaavan tuenilmaisun vaalien alla. Kallin tärkeysjärjestys on aika paljastava.

**

Vihdin Ideaparkin ympärillä on käyty kiinnostavaa keskustelua. Puolesta ja vastaan käytetyt asia-argumentit ovat olleet ihan aitoja ja oikeita, mutta kyllä taustalla saattaa olla muutakin. Jan Vapaavuori haluaa suojella paitsi ilmastoa, myös Helsingin kauppiaita. Toivo Sukari taas kertoi, että hänellä on hallituksessa myös kavereita. Matti Vanhanen tuli ulos kuorestaan ja kannatti hanketta. Siis kaksi päinvastaista kantaa hallituksen sisällä - viereisistä vaalipiireistä tosin.

Väkisinkin tulee mieleen, että jos olisin Toivo Sukari, olisin varmaankin harrastanut aktiivista kansalaistoimintaa ennen vaaleja ja ilmaissut tukeni yhdelle jos toisellekin merkittävälle poliittiselle taholle*. Siinä ei ole mitään kiellettyä ja laitonta, mutta siinä alkaa olla, jos äänestäjät eivät tästä tiedä.

*) Ja nyt tämän kirjoittamisen jälkeen ilmeni, että juuri niin on tapahtunut - tosin laajemmalla liikemiesporukalla.

**

Kuva: Mikko Mäklin.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Menestyksen metsästäjät


Osallistuin Espoon kaupunginvaltuuston seminaariristeilylle. Laivalle, jonka uppoamista Helsingin valtuusto oli kuulemma toivonut. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin ja kuivin jaloin. Tosin lieviä hajuhaittoja esiintyi eivätkä ne aiheutuneet edellä mainitusta haisevasta vastalauseesta, vaan vierailuohjelmastamme. Kävimme nimittäin tutustumassa tukholmalaiseen jätevedenpuhdistamoon sekä jätteenpolttolaitokseen.

Ostin laivan kirjakaupasta Outi Nyytäjän kirjan Menestys ja moraali. Se oli hyvää vastapainoa laivaseminaarissa käsittelyssä olleen kaupungin strategiaesityksen teksteille. Nyytäjä suomii kirjassaan pinnallista menestyksenmetsästyskulttuuriamme. Juuri sitä asenneilmastoa, jota me Espoossa haluamme vaalia hyvien veronmaksajiemme veronmaksukykyä pönkittääksemme.

Nyytäjä narisee ja marisee – ja ihan aiheesta. Minunkin kirjani käsittelee tavallaan samaa teemaa. Sitä hömppää, joka peittää alleen vakavamman yhteiskunnan kehittämisen ja joka myös näännyttää sen kaikkia jäseniä. Myös menestyjiä itseään.

Menestyjä tuo esiin persoonaansa ja rakentaa karismaansa. Uusin ja aineeton tapa tuoda persoonaansa esiin on antaa iltapäivälehdille vihje, että asianomaisesta on ehkä löytymässä vakava sairaus. Useimmiten ei onneksi löydy.

Menestysyhteiskunnassa asiaosaaminen ei riitä, persoona ja taiteellinen vaikutelma ratkaisee. Lisäisin, että tämä koskee myös politiikkaa eikä SDP:n puheenjohtajavaalikaan ole täysin ilmiöstä vapaa. Jos asiaosaaminen ja linjanvedot jätetään poliittisen puolueen johtajavalinnoissa tarkoituksella mopen osaan, on epäpolitisoituminen levinnyt jo puolueisiinkin ja se on kyllä jo huolestuttavaa. Siitäkin huolimatta, että poliittisista sisällöistä puhumista pidetään tylsänä ja ryvettävänä toimintana.

Menestysyhteiskunnassa köyhyyttä ja epäonnistumista kartetaan kuin tarttuvaa tautia ja samalla keskiluokka on kuitenkin hämmennyksen tilassa. Koulutus ei välttämättä auta tippaakaan. Yritysten työ pirstoutuu eri puolille maailmaa ja yritysten sisällä huipputyöntekijä joutuu käymään omaa yksilötaisteluaan pysyäkseen pinnalla. Sosiaalinen nousu on pysähtynyt ja herrahissi on juuttunut pohjakerrokseen.

Kovaa juokseminen on ainoa lääke eikä puhettakaan, että vapaa-ajalla olisi aikaa lepoon. Tennis ja golf ei ole enää mitään – menestyjä rääkkää itseään maratonilla. Tässä kohtaa terästäydyin, koska olen itsekin kehittänyt itselleni saman tavoitteen.

Mietin, olenko minäkin menestystä jäljittelevä suorituskone vai pelkästään tervehenkinen kuntoilija. Mieluummin se jälkimmäinen. En ole kiireisessä työssä, josta vapauduttuani rientäisin Duracell pupuna uudelle juoksuradalle. Onneksi en. Koko juoksuharrastukseni pohjautuu siihen, että minulla on aikaa. Ja juokseminen on halpaa. Näin itselleni vakuuttelen.

Nyytäjä tuo esiin, kuinka joukkovoima on kärsinyt aikamoisia kolhuja. Hän ihmettelee myös, miksi kirkko ja SAK ovat joutuneet turvautumaan jäsenkadossaan populismiin ja viihteeseen. Ollaan mukavia, tarjotaan lomamatka-alennuksia, tietokoneita ja kameroita sekä ostetaan sieluja. Toisaalta hän ymmärtää, että menestysyhteiskunta on ajanut nämäkin instituutiot pakkorakoon, toimimaan sen ehdoilla. Lisäisin listaan SDP:n ja varmaankin muutkin puolueet.

Nyytäjän sanoin tarvitsemme yhteiskunnallista heräämistä – tajua siitä, että solidaarisuus on ainoa keinoa pelastaa omakin nahka ja sielu. Pinnallisuuden pakkorakoa vastaan pitää taistella, mutta pysähtyä ei silti voi. Ei mikään helppo tilanne puolueille.

Lisää Nyytäjän kirjasta mm. tästä.

**

Huvudstadsbladet kirjoitti puoluesihteerikisastamme perjantaina 9.5. Lehden mielestä minä ja Esko Ranto olemme kuudesta ehdokkaasta ne vahvimmat kandidaatit. Minun vahvuudekseni lehti mainitsee eduskunta- ja kuntapoliitikkotaustani takia sen, että puoluesihteeri voisi näkyä myös mediassa ja olla poliittinen keskustelija sen lisäksi, että hän uudistaa puolueen toimintaa. En sano juuta enkä jaata, mutta juttuun pääsee tästä.

**

Poikani Leo (8) noteeraa kaikenlaisista TV:n tietovisoista pelkät mieskilpailijat ja kannustaa kiivaasti vain ja ainoastaan heitä. Kysyin, miksi kannatat aina vain miehiä? ”No koska mä oon sovinisti!”. ”Jaaha. Ja mistä olet tuon sanan oppinut?”. ”No sulta tietenkin”. Että sillä lailla.

**

Kuva: Mikko Mäklin: "Kiipijä".

torstaina, toukokuuta 01, 2008

Vappu


Vapun päivä oli virallinen kevätkauden avajaispäivä. Ei puhettakaan, että olisimme poistuneet johonkin tiluksiltamme. Kevätpuuhaa nimittäin riitti ja olimme koko päivän ulkona.

Illemmalla lapset aivan itse pyysivät, että lauletaan nyt niitä työväenlauluja. Veli sisko ja Natalia ovat lasteni suosikkeja. Leo (8v) ihmetteli, miksi kaikissa lauluissa lauletaan taisteluista. Selitin, etteivät ne kaikki tarkoita sotaa, vaan taistelua ihmisoikeuksien ja muiden asioiden puolesta. Elsa (10v) kyseli punaisista ja valkoisista. Simo (5v) taas halusi kuulla sen laulun, jossa lapsilta oli varastettu vanhemmat (=Punaorvon vala).

Vapun alkuperäinen tarkoitus vaati myös selityksen. Samoin vappumarssi. Kyllä, se on alkujaan mielenosoitus ja eräänlainen työläisten yhteenkuuluvaisuuden voimannäyttö. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, mitä vastaan tai minkä puolesta nykyään vapun päivänä demonstroidaan? Entä mikä on työläisen määritelmä? Onko se tulotaso vai mielentila? Entä sitten yhteenkuuluvaisuus? Kenen kanssa? Ja onko jotain voimaa, jota näyttää? Ja jos on, niin mitä se on?

Vappu on hyvä juhla, mutta sen paras anti ei liity rutiineihin ja muotoihin, vaan sisältöön ja siihen tunteeseen, jonka vapun alkuperäinen tarkoitus tuo esiin. Kääreet ja kuoret eivät ole yhtä tärkeitä kuin niiden sisällä oleva sielu ja sydän. Tämä ajatus sopii muuten myös puolueeseeni ja sen uudistamiseen.