tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Koelaboratorion kukkanen


Espoo on kunnallisten palveluiden yksitystämishankkeiden koelaboratorio. Tämän selittää se, että Kokoomuksella on 67- valtuuston jäsenestä 27 paikkaa ja lisäksi sillä on johtajien värisuora. Kokoomuksella on kaupunginjohtajan, kaupungin hallituksen puheenjohtajan ja kolmesta toimialajohtajasta ainakin teknisen toimen toimialan toimialajohtajan paikat. Minun ryhmässäni jäseniä on 12. Siis selkeästi vähemmän, mutta olemme kuitenkin valtuuston toiseksi suurin puolue.

Kun kaupunki kasvaa vauhdilla, yksityistämistä perustellaan aina sillä, että resurssimme eivät millään riitä oman palvelutoiminnan lisäämiseen saati kehittämiseen. Näin kävi päivähoidossa ja niin on käynyt erilaisten kiinteistöjen rakentamisessa. Espoon Sähkökin myytiin ilman tarjouskilpailua saksalaiselle EON.ille, josta piti tulla pitkäaikainen kumppani. Ei tullut, sillä luotettava partnerimme meni lupaamaan saamansa osakkeet salaisella optio-sopimuksella Fortumille. Siksi kaupungin rooli vähemmistöosakkaana muodostui kapeaksi ja olimme pakotettuja myymään yhtiöstä loputkin Fortumille.

Yhteistä hankkeille on ollut se, että kehittämisen ja yksityistämisen välille on vedetty yhtäläisyysmerkit. Ensin keksitään lopputulos ja sitten hankitaan perustelut, jos ehditään. Yleensä on niin kiire, että ei oikein ehditä. Ei puhettakaan, että ehtisimme tehdä taloudellisuuslaskelmia ja vertailuja siitä, tuleeko uudet mallit veronmaksajille edullisemmaksi. Niihin ei ole aikaa. Jälkeenpäin on monesti todettu, ettei tullut, mutta saatiinpahan hieno koulu tai uimahalli ja yksityinen sektori kiittää.

Kun toimimme kehityksen etulinjassa myös demareilta vaaditaan paljon. Ei riitä se, että vastustamme näitä yltiöpäisiä avauksia. Meillä olisi olla tarjottavana oma vaihtoehtomme, jolla kehittäisimme kaupungin palvelutoimintaa. Se vaatii energiaa ja siksi helpoin ratkaisu on mennä mukaan ja olla iloinen jostain pilkun paikasta, jonka saimme kokoomukselta luvan viilata. Se ei riitä, että vaadimme lisää rahaa ja lisää henkilökuntaa. Usein ne vaatimukset ovat kasvavassa kaupungissa tosin hyvin perusteltuja, mutta meillä on oltava tarjottavana jotain muutakin.

Puoluehallituksen keskusteluissa on mietitty, miten saisimme kuntapolitiikkaan terävyyttä ja kuntalaiset aktivoitumaan. Yhteinen johtopäätös oli, että poliittiset erot on tuotava esiin. Se tuottaa ruohonjuuritason vaikuttajille kuitenkin joskus tuskaa, kun päätöksenteossa joudutaan käytännössä hakemaan kompromisseja. Pitkälle kompromissaamisessa on kuitenkin se vaara, että passivoimme paitsi kannattajamme ja lopulta myös itsemme. Politiikassa tarvitaan jännitettä tai se voidaan yhtä hyvin lakkauttaa. Meillä Espoossa tämä vaara on hyvin lähellä, koska Kokoomuksen intressissä on siivota politiikka mahdollisimman tehokkaasti pois politiikasta ja saada meidätkin mukaan ”vain hoitamaan asioita”.

Olen puoluehallituksessa peräänkuuluttanut sitä, että puolueen tasolla meidän tulisi panostaa enemmän kuntien palvelutuotannon kehittämistyöhön. Meidän pitäisi yhdessä etsiä omia kehittämismallejamme ja koota kunnista hyviä käytäntöjä. Palloa on heitetty takaisin minun suuntaani ajatuksella, että tämä on meidän espoolaisten itse tehtävä. Totta kai yritämme kovasti, mutta se ei riitä. Olemme myös valtakunnallisesti tärkeällä paikalla. Jos me demarit lepsuilemme täällä, olemme menettäneet jo ensimmäisen erän kokoomuksen valtakunnallisten mallien päänavaajan paikalla.

Tarvitsemme puolueessa kunnon tutkimus- ja kehittämistoimintaa eri teemoista. Olen puhunut think tankeista, eli ajatushautomoista, jotka ovat perinteisen työryhmätyömme nykyaikainen ja parannettu versio. Meillä on jo Kalevi Sorsa-säätiö ja Työväen Sivistysliittokin tavallaan samantyyppisessä tehtävässä, mutta ei aivan. Tarvitsemme teemakohtaisesti organisoituja ajatushautomoita ja niihin tulisi sitouttaa tutkijapanosta ja hankkia projektirahoitusta. Kunnallisten palveluiden uudet toteuttamismallit ja kehittämisideat on yksi tutkittava teema.

**

Päätöksenteko on aina helpompaa katsomosta kuin itse peliareenalta. Sivusta on helppo antaa puhdasoppisia neuvoja. Moni ärhäkkä neuvoja taipuu kiltisti määkiväksi lampaaksi joutuessaan itse tiukkaan päätöksentekotilanteeseen. Päätöksenteossa kun täytyy ottaa huomioon myös se pelitila, johon aiemmat päätöksenteon vaiheet sekä ihmisten ja ryhmien väliset suhteet ovat meidät asettaneet. Usein se tila on saatu prosessin edetessä supistettua aika kapeaksi ja päätöksenteko vaatii myös sellaista luovimista ja taiteilua, mikä ei avaudu kuin siellä hornankattilan sisällä oleville itselleen.

Eilisessä valtuustossa ryhmämme puolusti ryhdikkäästi valtuutettujen oikeuksia kunnolliseen asioihin perehtymiseen (=pitäisi olla itsestäänselvyys), kun valtuusto käsitteli koulujen korjaamista elinkaarihankkeina. Ryhmämme päätyi siihen, ettemme hyväksy kaupunginhallituksen esitystä, vaan vaadimme siihen muutoksia. Olennaisin muutosesitys oli se, että lopullista päätöksentekoa hankkeiden hyväksymisestä ei delegoida kaupunginhallitukselle, vaan se pidetään kaupunginvaltuuston käsissä. Esitimme myös muutosesityksen, jonka mukaan elinkaarimalleja ei tule hyväksyä, elleivät ne ole kokonaistaloudellisesti se edullisin vaihtoehto.

Lisäksi teimme lisäysesityksen, jonka mukaan ratkaisut eivät saa heikentää henkilöstön asemaa tai etuja ja että koulutilojen vuokrauksesta tai muusta koulujen kokonaisajankäyttöön liittyvästä käytöstä päättää edelleen kaupunki. Teimme myös toivomuksen, jonka mukaan kaupungin omaa kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitotyötä kehitetään.

Keskustelu oli ajoittain hyvin musta-valkoista ja ideologista ja esityksistämme osa ennakoidusti hävisi. Sentään henkilöstön aseman turvaaminen meni yksimielisesti läpi, vaikka vihreät erehtyivät sitä yhdessä vaiheessa vastustamaan. Jotain hyötyä keskustelusta siis oli. Mutta ne koulujen korjaukset ja elinkaarimallit. Niihin Espoo lähtee nyt mukaan, mikäli kelvollisia tarjouksia ylipäänsä tulee. Tosin meidän mallimme on jalostunut sitten Lahden tien. Hankkeet toteutetaan kaupungin omaan tai omistamamme yhtiön taseeseen rakennus- ja hoitourakoina. Opetus lasten ja sapuskat ei sentään kuulu pakettiin.

1 kommentti:

  1. Anonyymi1:46 ip.

    Meillä demareilla pitäisi tosiaan olla omia aloitteita ja avauksia ei pelkästään muiden tekemien ehdotusten vastustamista.

    Valitettavasti toimintamme on viime vuosina ollut lähinnä reaktiivista ei aktiivista. Reagoimme muiden tekemiin aloitteisiin, mutta emme tuota omia avauksia. Reaktiomme on yleensä epäluulo uudistusehdotuksia kohtaan ja muutosvastarinta.

    Ei kokoomus eikä kukaan muukaan voi estää meitä tekemästä aloitteitta, mutta jos poliittisia neuvotteluja käydään ja päätöksiä tehdään muiden tekemien ehdotusten pohjalta ja me reagoimme vasta niihin tulee politiikastamme väistämättä pilkkujen viilausta.

    Puoluehallituksessa taidetaan olla oikeassa; emme voi Espoossa vain vaatia puolueelta neuvoja uusiin avauksiin. Meidän olisi pystyttävä luomaan niitä itse. Vaadimme toki vuosittain lisää rahaa yhteen ja toiseen hyvään tarkoitukseen kaupungin budjettineuvotteluissa, mutta siihen se aloitteellisuus tahtoo jäädäkin.

    Onkohan niin, että tämä sosialidemokraattinen hyvinvointiyhteiskunta on jo niin valmiiksi rakennettu ja säädelty, että koemme kaikki muutokset uhkina ja parannusehdotukset huononnuksina. Löydämme aina jonkin eturyhmän, jonka asemaa uudistus näyttäisi uhkaavan ja ryhdymme vastarintaan. Uudistuksiin kohdistuvasta epäluulosta on lyhyt matka muutosvastarintaan ja vaatimuksiin kaiken säilyttämisestä ennallaan, säilyttämisen vaatimus on asenteellista konservatiivisuutta.

    Voisiko olla päässyt käymään niin, että 60-70-lukujen radikaalista uudistusliikkeestä on tullut – sinänsä loistavien – saavutusten myötä konservatiivinen voima suomalaisessa politiikassa. Aktiiviemme ja kannattajakuntamme ikääntymisellä, jonka mm. Paavo Lipponen nosti taas esiin, voi olla jotakin tekemistä tämän asennemuutoksen kanssa.

    Tämmöisiä vappuaatoksia. Hauskaa vappua mahdollisille lukijoille.

    Pekka Vaara

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.