tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Koelaboratorion kukkanen


Espoo on kunnallisten palveluiden yksitystämishankkeiden koelaboratorio. Tämän selittää se, että Kokoomuksella on 67- valtuuston jäsenestä 27 paikkaa ja lisäksi sillä on johtajien värisuora. Kokoomuksella on kaupunginjohtajan, kaupungin hallituksen puheenjohtajan ja kolmesta toimialajohtajasta ainakin teknisen toimen toimialan toimialajohtajan paikat. Minun ryhmässäni jäseniä on 12. Siis selkeästi vähemmän, mutta olemme kuitenkin valtuuston toiseksi suurin puolue.

Kun kaupunki kasvaa vauhdilla, yksityistämistä perustellaan aina sillä, että resurssimme eivät millään riitä oman palvelutoiminnan lisäämiseen saati kehittämiseen. Näin kävi päivähoidossa ja niin on käynyt erilaisten kiinteistöjen rakentamisessa. Espoon Sähkökin myytiin ilman tarjouskilpailua saksalaiselle EON.ille, josta piti tulla pitkäaikainen kumppani. Ei tullut, sillä luotettava partnerimme meni lupaamaan saamansa osakkeet salaisella optio-sopimuksella Fortumille. Siksi kaupungin rooli vähemmistöosakkaana muodostui kapeaksi ja olimme pakotettuja myymään yhtiöstä loputkin Fortumille.

Yhteistä hankkeille on ollut se, että kehittämisen ja yksityistämisen välille on vedetty yhtäläisyysmerkit. Ensin keksitään lopputulos ja sitten hankitaan perustelut, jos ehditään. Yleensä on niin kiire, että ei oikein ehditä. Ei puhettakaan, että ehtisimme tehdä taloudellisuuslaskelmia ja vertailuja siitä, tuleeko uudet mallit veronmaksajille edullisemmaksi. Niihin ei ole aikaa. Jälkeenpäin on monesti todettu, ettei tullut, mutta saatiinpahan hieno koulu tai uimahalli ja yksityinen sektori kiittää.

Kun toimimme kehityksen etulinjassa myös demareilta vaaditaan paljon. Ei riitä se, että vastustamme näitä yltiöpäisiä avauksia. Meillä olisi olla tarjottavana oma vaihtoehtomme, jolla kehittäisimme kaupungin palvelutoimintaa. Se vaatii energiaa ja siksi helpoin ratkaisu on mennä mukaan ja olla iloinen jostain pilkun paikasta, jonka saimme kokoomukselta luvan viilata. Se ei riitä, että vaadimme lisää rahaa ja lisää henkilökuntaa. Usein ne vaatimukset ovat kasvavassa kaupungissa tosin hyvin perusteltuja, mutta meillä on oltava tarjottavana jotain muutakin.

Puoluehallituksen keskusteluissa on mietitty, miten saisimme kuntapolitiikkaan terävyyttä ja kuntalaiset aktivoitumaan. Yhteinen johtopäätös oli, että poliittiset erot on tuotava esiin. Se tuottaa ruohonjuuritason vaikuttajille kuitenkin joskus tuskaa, kun päätöksenteossa joudutaan käytännössä hakemaan kompromisseja. Pitkälle kompromissaamisessa on kuitenkin se vaara, että passivoimme paitsi kannattajamme ja lopulta myös itsemme. Politiikassa tarvitaan jännitettä tai se voidaan yhtä hyvin lakkauttaa. Meillä Espoossa tämä vaara on hyvin lähellä, koska Kokoomuksen intressissä on siivota politiikka mahdollisimman tehokkaasti pois politiikasta ja saada meidätkin mukaan ”vain hoitamaan asioita”.

Olen puoluehallituksessa peräänkuuluttanut sitä, että puolueen tasolla meidän tulisi panostaa enemmän kuntien palvelutuotannon kehittämistyöhön. Meidän pitäisi yhdessä etsiä omia kehittämismallejamme ja koota kunnista hyviä käytäntöjä. Palloa on heitetty takaisin minun suuntaani ajatuksella, että tämä on meidän espoolaisten itse tehtävä. Totta kai yritämme kovasti, mutta se ei riitä. Olemme myös valtakunnallisesti tärkeällä paikalla. Jos me demarit lepsuilemme täällä, olemme menettäneet jo ensimmäisen erän kokoomuksen valtakunnallisten mallien päänavaajan paikalla.

Tarvitsemme puolueessa kunnon tutkimus- ja kehittämistoimintaa eri teemoista. Olen puhunut think tankeista, eli ajatushautomoista, jotka ovat perinteisen työryhmätyömme nykyaikainen ja parannettu versio. Meillä on jo Kalevi Sorsa-säätiö ja Työväen Sivistysliittokin tavallaan samantyyppisessä tehtävässä, mutta ei aivan. Tarvitsemme teemakohtaisesti organisoituja ajatushautomoita ja niihin tulisi sitouttaa tutkijapanosta ja hankkia projektirahoitusta. Kunnallisten palveluiden uudet toteuttamismallit ja kehittämisideat on yksi tutkittava teema.

**

Päätöksenteko on aina helpompaa katsomosta kuin itse peliareenalta. Sivusta on helppo antaa puhdasoppisia neuvoja. Moni ärhäkkä neuvoja taipuu kiltisti määkiväksi lampaaksi joutuessaan itse tiukkaan päätöksentekotilanteeseen. Päätöksenteossa kun täytyy ottaa huomioon myös se pelitila, johon aiemmat päätöksenteon vaiheet sekä ihmisten ja ryhmien väliset suhteet ovat meidät asettaneet. Usein se tila on saatu prosessin edetessä supistettua aika kapeaksi ja päätöksenteko vaatii myös sellaista luovimista ja taiteilua, mikä ei avaudu kuin siellä hornankattilan sisällä oleville itselleen.

Eilisessä valtuustossa ryhmämme puolusti ryhdikkäästi valtuutettujen oikeuksia kunnolliseen asioihin perehtymiseen (=pitäisi olla itsestäänselvyys), kun valtuusto käsitteli koulujen korjaamista elinkaarihankkeina. Ryhmämme päätyi siihen, ettemme hyväksy kaupunginhallituksen esitystä, vaan vaadimme siihen muutoksia. Olennaisin muutosesitys oli se, että lopullista päätöksentekoa hankkeiden hyväksymisestä ei delegoida kaupunginhallitukselle, vaan se pidetään kaupunginvaltuuston käsissä. Esitimme myös muutosesityksen, jonka mukaan elinkaarimalleja ei tule hyväksyä, elleivät ne ole kokonaistaloudellisesti se edullisin vaihtoehto.

Lisäksi teimme lisäysesityksen, jonka mukaan ratkaisut eivät saa heikentää henkilöstön asemaa tai etuja ja että koulutilojen vuokrauksesta tai muusta koulujen kokonaisajankäyttöön liittyvästä käytöstä päättää edelleen kaupunki. Teimme myös toivomuksen, jonka mukaan kaupungin omaa kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitotyötä kehitetään.

Keskustelu oli ajoittain hyvin musta-valkoista ja ideologista ja esityksistämme osa ennakoidusti hävisi. Sentään henkilöstön aseman turvaaminen meni yksimielisesti läpi, vaikka vihreät erehtyivät sitä yhdessä vaiheessa vastustamaan. Jotain hyötyä keskustelusta siis oli. Mutta ne koulujen korjaukset ja elinkaarimallit. Niihin Espoo lähtee nyt mukaan, mikäli kelvollisia tarjouksia ylipäänsä tulee. Tosin meidän mallimme on jalostunut sitten Lahden tien. Hankkeet toteutetaan kaupungin omaan tai omistamamme yhtiön taseeseen rakennus- ja hoitourakoina. Opetus lasten ja sapuskat ei sentään kuulu pakettiin.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Sihteerin hommiin


Järjestin juuri tiedotustilaisuuden, jossa kerroin, että ryhdyn tavoittelemaan SDP:n puoluesihteerin paikkaa tosissani. Homma ei ole mikään suojatyöpaikka, vaan aika kovaa ja tuulista työtä. Se pisti miettimään. Samoin se, että minulla on ammatillisia suunnitelmia työn alla. Eli olen ryhtynyt suunnittelemaan oikeustieteen väitöskirjaa ja aiheenvalinnan kunnianhimon astetta tulee reivata vähän maanläheisempään suuntaan, mikäli tulen valituksi puoluesihteerin tehtävään.

Halusin myös katsoa, miten puheenjohtajakampanjointi lähtee liikkeelle ennen kuin halusin lähteä sekaan soheltamaan. Lisäksi halusin selvittää, millaista tukea minulle on luvassa ja mikä tärkeintä, halusin pohtia, onko tällä puolueella ylipäänsä mitään tulevaisuutta. Vaikka välillä oli usko mennä, mahdollisuuksia oli sittenkin paljon enemmän kuin mustia pilviä. Muuten en olisi nyt tässä.

Ja nyt on luvassa hyvin pitkä selostus. Jos ei nyt ihan maailmanpolitiikan arkipäivään, mutta melkein.

Kaikki käy

Olen ehdolla puoluesihteeriksi, tuli puheenjohtajaksi kuka hyvänsä. Tunnen jokaisen ehdokkaan ja olen työskennellyt heidän kaikkien kanssaan. Kaikki he ovat hyviä ihmisiä, työtovereita ja demareita, mutta minusta paras olisi silti osaamisen ja kokemuksen laajuuden perusteella Erkki Tuomioja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että muut olisivat huonoja. Asian ratkaisee puoluekokous.

(PS: Olen siirtänyt Ekin kampanjapäällikön kapulan eteenpäin)

Puoluesihteeri saa mandaattinsa suoraan puoluekokoukselta. Hän on jäsenten äänitorvi, joka huolehtii siitä, että organisaatio toimii. Ja organisaatio toimii silloin, kun puolueen aatteellinen keskustelu ja poliittiset tavoitteet etenevät.

Kansalaisliikeen – ei viraston hommiin

SDP on juuriltaan kansalaisliike ja olemme demokratian asialla. Avoimuus, kriittinen ja vireä keskustelu sekä jäsenten laajat vaikutusmahdollisuudet pitävät järjestön elävänä ja toimintakykyisenä. SDP ei ole mikään virasto, vaan avoin kansanliike, jonka tarkoituksena on muuttaa yhteiskuntaa. SDP:n tehtävänä on tarjota politiikan, eli kansalaisten vaihtoehto talousvetoisesti etenevälle kehitykselle. Ja se tehtävä ei ole helppo.

Klubiaskin kansi ja hyvä supliikki ei riitä ratkomaan tämän päivän pulmakysymyksiä. Tai voihan sitä niinkin yrittää väittää, mutta todellinen vaikuttaminen ei tapahdu heittäytymällä viihteelle. On mentävä pintaa syvemmälle. Massojen aika on kuitenkin ohitse ja ihmisten elämäntyylit ovat pirstaloituneet. Silti yksi asia yhdistää: ahneus ja inhimillisyys ovat jatkuvalla törmäyskurssilla. Siinä on meidän työmaamme.

Kunnon keskustelufoorumit

Puolueen toimintaa pitää organisoida jatkossa niin, että voimme kirkastaa pitkän ajan visiomme nykyistä paremmin. Se, jolla on aloite, on myös valta. Siksi meidän pitää osata esittää omat tulevaisuus- ja kehittämisehdotuksemme niin, että ne puhuttelevat ja ovat kiinni tässä ajassa. Tähän työhön tarvitsemme jäsenten, asiantuntijoiden ja muiden kansalaisjärjestöjen yhteistä panosta.

Puolueeseen tai sen liepeille tulisi perustaa ajatushautomoita eli think tankeja, joille annetaan jokaiselle oma tutkimusalueensa ja tehtävänsä. Myös teemakohtaisten projektien ja avoimen työryhmätyön kautta saamme koottua asiantuntemusta ja kehittämisehdotuksia yhteen.

Tavoitteena tulisi olla aktiivinen asiakeskustelu, jolle on luotava kunnolliset ja nykyaikaiset foorumit. Sitten olemme pitkällä, kun paras argumentti voittaa.Tämä vaatii koulutusta, aktiivista julkaisutoimintaa ja oman lehdistön kehittämistä. Myös blogit ja internetin sosiaaliset yhteisöt tuovat lisäarvoa keskusteluun. Jäsenkyselyillä ja -äänestyksillä sekä wikipedia-tyyppisellä toimintatavalla voimme myös saada sitoutettua jäsenet tiiviisti mukaan politiikan sisältötyöhön.

Eurooppalainen sosialidemokratia

Koska eriarvoisuus kumpuaa talouden ja vallan keskittyneistä rakenteista, niihin ei pääse käsiksi yksin Suomessa puuhastelemalla. SDP:n on oltava aktiivinen kansainvälisessä demarikentässä. Meidän tulee tavoitella yhteistä Euroopan tason sosialidemokratiaa. Muuten kuljemme auttamattomasti yhteiskunnallisen kehityksen jälkijunassa. Olemme osa kansainvälistä liikettä ja myös jäsenille on tarjottava mahdollisuuksia kansainväliseen osallistumiseen.

Tasa-arvoasiat tosissaan

SDP:n on otettava myös sukupuolten välinen tasa-arvo tosissaan. Tasa-arvokysymyksiä ei voi jättää yksin Naisliiton harteille. Tarvitsemme myös puolueen yhteistä tasa-arvotyötä, jolle pitää antaa kunnon puitteet, resurssit ja korkea profiili. Viimeistään Kokoomuksen vaalivoitosta oivalsimme, että tasa-arvoasioilla myös voitetaan vaaleja. Kokoomuksen tapauksessa tosin kyseessä oli suuren luokan vedätys, mihin meidän ei pidä koskaan sortua. Sen sijaan meidän tulee pureutua niihin rakenteisiin, joista epätasa-arvo kumpuaa.
Siellä missä ei ole demokratiaa ja avoimuutta, ei ole myöskään tasa-arvoa.

Vaalirahoitus

Vaalityössä vahvuutemme on ollut aina kollektiivisuus ja yhteistyö. Vaalijärjestelmämme kuitenkin usuttaa ehdokkaat keskinäiseen kilpailuun, vaikka vastustajan pitäisi löytyä muista puolueista. Tämä syö paitsi energiaa, myös solidaarisuutta. Myös rahaa palaa eduskuntavaalien mainoskampanjoissa tavalla, joihin vain harvoilla ehdokkailla on varaa ja tämä on uhka demokratialle. Siksi puolueiden tulisi sopia vaalikampanjoinnille kattosumma. Myös puoluetukea tulisi kohdentaa uudelleen niin, että tuki ohjautuisi toimintaan vaalien välillä eikä vaalimainontaan.

Oppositiopolitiikka

Oppositiopolitiikkamme suurin haaste on tarjota vaihtoehto hallituksen politiikalle. Hallituksen talouspolitiikka on osoittanut, että sen mainostama sosiaalisesti herkkä mieli on häiriintynyt. Kansalaisten ostovoima alenee, koska inflaatio etenee. Syksyllä inflaation ennakoidaan olevan 7 prosenttia ja se ylittää saavutetut palkankorotukset. Pakkasen puolelle siis mennään.

pahiten kehitys kohdistuu niihin, jotka eivät kuulu palkankorotusten piiriin. Siis eläkeläiset ja muut erilaisten sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävät. Kun tähän lisätään vielä palvelumaksujen roimat korotukset, on ihmisten kukkaro kaluttu aika tyhjiin. Hallitus aikoo nopeuttaa veronalennuksia, mikä taas johtaa siihen, että kassassa on vähemmän rahaa hyvinvontipalveluihin. Tätä se paikkaa taas uusilla maksujen korotuksilla ja kierre on valmis.

Porvarillinen talouspolitiikka on eriarvoisuutta lisäävää ja talouden toimeliaisuutta heikentävää. Siis huonoa.

Hyvinvoinnin kannattajat yhteen

Onneksi kaikissa puolueissa on niitä, joilla on ihan oikeasti sydän paikallaan ja kykyä nähdä hyvinvointipalveluiden ja sosiaaliturvan riittävän rahoituksen tärkeys. Meidän tehtävänämme on koota näitä eri puolueiden edustajia yhteen ja herätellä porvaripuolueiden kovakorvaisimpia ja –kouraisimpia huomaamaan, että hölmöläisen peitonleikkuuta muistuttavilla säästötoimilla saadaan aikaan enemmän hallaa kuin hyötyä. Eikä sosiaaliturvan suurremontti hoidu ilman rahaa. Siitäkin voisi muistuttaa hallituksessa istuvia puolueita.

Miksi minä?

Puoluesihteerin työ on mitä suurimmassa määrin poliittista työtä. Miksi siis minä? Jos puoluetta halutaan uudistaa edellä kuvatulla tavalla, niin siksi. Minun etunani on myös se, että tunnen lainsäädäntötyön ja eduskuntatyön erittäin hyvin. Tunnen myös kansalaisjärjestökenttää ja ihmisiä hyvin laajasti eri puolueista ja yhteiskunnan eri instansseista. Olen ollut mukana puoluetyössä jo hyvin pitkään ja saanut jäsenten kannatuksen. Myös kunnallispolitiikka on enemmän kuin tuttua jo lähes 20 vuoden ajalta kaupunginvaltuutettuna. Siitä ei voi olla myöskään haittaa puolueelle, että olen saanut myös äänestäjien kannatuksen monissa vaaleissa.

Eduskuntaan pyrkiminen ei ole jatkossa minulle mikään välttämättömyys. Eduskunta on nähty eikä se ole minun elämässäni mikään onnen huipennus ja suuri täyttymys. Vaikuttaa voi näinkin ja jopa enemmän kuin riviedustajana. Seuraava puoluekokous on ennen vaaleja, mikäli puoluekokouskausi lyhenee kahteen vuoteen. Vaaleja ei siis edes tule vastaan tulevalla puoluekokouskaudella.

Entä vielä?

Olen kolmen lapsen vetreä äiti, joka lataa akkuja Marco Bjurströmin tanssitunneilla ja ohjaamalla jumppia spinningistä pilatekseen. Kesällä ohjaan puistojumppaa Fressi-nimisen kuntokeskuksen pihalla tiistai-iltaisin kello 18-19. Tervetuloa!

Niin. Ja täytän 40 vuotta toukokuun 18. päivä ja yritän kovasti uskotella olevani raikas tuulahdus. Riippuu tietysti, mihin vertaa.

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Saa taputtaa


Tuntuu, että puolueemme poliittinen keskustelu elää jonkinlaista suvantovaihetta. Puheenjohtajaehdokkaat on lähetetty maata kiertävälle radalle ja maassa vallitsee rauha.

Vai onko tämä sittenkin vain tyyntä myrskyn edellä?

Vielä helmi-maaliskuussa puheenjohtajien vaihtoviikot kävivät kuumina ja keskustelu oli vilkasta, aika ajoin jopa kiihkeää. Nyt kun olisi aikaa puhua sisällöistä, puhti
putoaa puoleen. Toisaalta puheenjohtajaehdokkaathan sitä keskustelua käyvät ja käyvätkin oikein olan takaa. He kiitävät sinivalkoisin siivin Suomen ilmatilaa ristiin rastiin päästövana sakeana ja tarjoavat kansalle poliittista sanan julistusta.

Tavaratalososialidemokratia on ihan oma lajinsa eikä jorma pulkkisena olo ole puheenjohtajan päätehtävä. Politiikassa tärkeintä olisi etsiä tietä pikemminkin pois katsomosta. Siis siitä, että kansalainen (tai puolueen jäsen) on oman elämänsä sivullinen, joka korkeintaan saa passiivisena seurata, mitä päättäjät hänen puolestaan lavalla esittävät ja miten he suoriutuvat rooleistaan. Tilaisuus taputtaa esityksen lopussa ei ole sama kuin oikea osallistuminen. Ei edes tilaisuus esittää kysymyksiä ja pyytää nimikirjoituksia. Osallisuus vaatii paljon enemmän, paljon syvällisempää ja paljon aikaisemmin. Ja siinä sen haaste onkin.

Mistä nämä prosessit oikein loihditaan esiin ja millä eväillä? Ei ainakaan silloin, jos oman elämän hallinta ja sotkujen hillintä vie kaiken energian. Tai kun tiedon sälää ja ärsykettä on ilma sakeana eikä energiaa riitä yhteisten asioiden hoidon vaatimiin pohdintoihin.

Yksi asia on mennyt minun ärsytyskynnykseni yli. Mielestäni media mässäilee aivan liikaa Espanjan bussiturmalla ja vastaavilla onnettomuuksilla. Lopetin iltapäivälehtien oston Jokelan surmien revittelyyn. Olen kyllä vakoillut lehtiä kassajonoissa ja huomasin tänään, että bussionnettomuudesta kirjoitettiin 20 sivua. Kuka tarvitsee 20 sivun verran tietoa onnettomuuden yksityiskohdista? Ei kukaan, vaikka ihminen kuinka on utelias eläin.

Pahinta on se, että kaikesta hurskastelusta huolimatta pääkiinnostus medialla tuntuu olevan pääsy tirkistelemään oikean uhrin ja mielellään kuolonuhrin tragediaa ja heidän omaistensa surua. Niistä saa riipiviä tarinoita - ja levikkiä. Minä en halua edistää näiden juttujen myyntiä enkä täyttää omaa kovalevyäni turhalla tiedolla. Samaan sarjaan kuuluvat ärsyttävät poliittiset uutiset. Jääpä enemmän aikaa ajatella.

Kokoomuksen talkoomainos oli silti ihan kiva. Toivottavasti haravahetket sujuivat mukavasti ja prässit pysyivät suorina.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Sataa vai paistaa?

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tarkemmin haluaa miettiä kaikkia ratkaisujaan. Mottoni on miettiä ensin ja tehdä sitten ja kun teen, niin teen kunnolla.

Tämä koskee yhä suuremmassa määrin myös osallistumistani politiikkaan. Minulla ei ole siinä kuin on ja off asento. Joko täysillä ja kunnolla tai ei sitten ollenkaan. Epämääräinen vain vähän mukana roikkuminen ei tunnu hyvältä.

Minua on muutamassa lehdessä tituleerattu puoluesihteeriehdokkaana, mm. Hesarissa tänään. Pari puolueosastoa on esittänyt minua ehdolle puoluesihteerikisaan. Eivät he olisi sitä tehneet, jos olisin tyrmännyt idean suoralta kädeltä. Olen oikeasti kuitenkin vasta ehdokasehdokas ja omaa lopullista kantaani en ole vielä sanonut missään.

Mielestäni aika ei ole edes ollut vielä otollinen puoluesihteerikeskustelulle. On ollut tärkeä saada puheenjohtajakeskustelu kunnolla käyntiin ja itse olen ollut edistämässä Erkki Tuomiojan kampanjaa. Minulla ei siis ole edes ollut aikaa sotkea asioihin omia projektejani.

Paljon on asioita tapahtunut sitten helmikuun, kun puoluesihteerikeskustelun verhoa alettiin vähän raottamaan. Kun on puolueen ytimessä mukana, näkee myös sinne pinnan alle. Paljon tapahtui myös sellaista, mikä horjutti uskoani puolueeni uudistumiskykyyn ja siihen kuuluisaan iloon, itseluottamukseen ja intohimoon tässä liikkeessä.

Mutta aurinko on alkanut taas paistaa ja se oikea puolueen laajan jäsenkunnan mieliala on sittenkin aika myönteinen. Uskon, että puheenjohtajakampanja vain lisää tätä myönteistä tunnelmaa ja tulevaisuudenuskoa, vaikka lehdistö valitteleekin demaritungosta. Omaa mieltäni lämmitti myös se, että minulle heltisi puolueen jäsenäänestyksessä Espoosta selkeästi suurin kannatus. Yli 1300 ääntä seuraavan ollessa 900 äänen kieppeillä. HOK-Elannon edustajiston vaaleissa sama juttu. Kuuluisa "kenttä" on puhunut ja se mielipide on tärkeä.

Kovin pitkään en voi vetkutella puoluesihteeriasiassa ja kerron lopullisen kyllä tai ei- kannan ensi viikolla.

lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

Connecting people


Yksinkertaisempi lukija saattoi saada tuoreesta Suomen Kuvalehdestä sen kuvan, että olen Nokia-yhtiöiden palveluksessa. En ole. Sen sijaan se on totta, että olen käynyt ko. yhtiön pääkonttorissa ja vähän muuallakin vetämässä erinäisiä jumppatunteja. Talon sikariportaaseen en siis ole tällä kertaa päässyt, mutta kellarikerros on tullut tutuksi.

Selitys tälle on se, että olen tehnyt jonkin verran sivutoimisia ohjaushommia erään liikunta-alan firman palveluksessa liittyen tämän hetkiseen maraton- ja kuntoiluprojektiini. Juristin koulutuksella voi siis ohjata myös jumppia. Ei tosin ilman aiempaa liikunta-alan pitkäaikaista kokemusta.

Suomen Kuvalehdessä mainitun Jouni Backmanin kanssa minulla on yhteistä veteraanikansanedustajien ja SDP:n puoluehallituksen jäsenyyden lisäksi juoksuharrastus, mutta kaverinsa Jouni on valinnut strategisesti vähän paremmista piireistä kuin minä. Ja onhan Jouni minua vanhempikin sekä poliittisesti uskottavampi karaoke-laulaja.

**

Kuvassa kaikin puolin uskottava poseeraus.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Kädet täynnä




Minun piti kirjoittaa Etelä-Espoon yleiskaavasta, kaupunginvaltuustotyöstä ja terveyspalveluiden kehittämisestä, mutta kirjoitankin käsitöistä. Minun on pakko saada tehdä käsilläni jotain konkreettista. Ja silloin kun kädet luovat, myös sydän on mukana.

Tähän sarjaan kuuluu uusi villitykseni, eli leivän leipominen. Se on edullista ja terveellistä, kun mukaan laittaa erilaisia siemeniä, leseitä ja muuta mielenkiintoista. Mutta kyllä lämpimässä tuoreessa leivässä on kyse myös hyvän jakamista omille läheisilleen.

Länsiväylässä oli tänään käsilaukkuhaastattelu, jossa minäkin olin mukana. Lehti kysyi käsilaukkumieltymyksistämme ja vastaukset on luettavissa lehdestä (9.4.2008). Kerroin kahdesta suosikkilaukustani ja lehden kuvissa oli niistä toinen, myös tässä blogissa aiemmin esitelty omatekoinen käsilaukkuni.

Laukun kuva näkyy tässä ylhäällä. Kuvassa on myös uusin luomisvimmani tulos; mohairlangasta kutomani liivi. Langat olivat lojuneet kaapin pohjalla varmaankin jo kymmenen vuotta. Aloin kutomaan päämäärättömästi fiilispohjalta ilman ohjetta ja tällainen siitä tuli. Kuvassa ei näy, että väri on hyvin tumman vihertävä ja lanka pörröinen. Alaosa on sileää neuletta ja yläosa joustinneuletta. Lankaa jäi vielä yli ja aion tehdä siitä hartiahuivin.

Silloin kun saan luoda käsilläni, olo on levollinen ja tyytyväinen. En tosin tiedä, kumpi tulee ensin. Hyvä olotila, josta seuraa luovaa puuhastelua vai päinvastoin. Tähän samaan sarjaan kuuluvat ehdottomasti tanssitunnit ja muut liikuntaharrastukseni. Kai tässä on kyse niinkin oudosta ilmiöstä kuin elämisestä erotuksena sille koneellisen kiireiselle suorittamiselle, jota meille jostain suositellaan - muka.

**

Jätän nyt yleiskaavan ja kuntalain yksityiskohdat myöhempään. Minulla olisi myös tiedostoissani kuusisivuinen tekstini terveyspalveluiden tuottamistavoista ja uudistamistarpeista, mutten ehkä uuvuta ketään silläkään. Sen sijaan alan laittamaan pörrölankaa puikoille. Sekä perustan erillisen käsityöblogin. Rutikuivaa asiaa ehkä sitten ensi kerralla.