lauantaina, maaliskuuta 22, 2008

Voi veljet!


Tässä kirjoitukseni demarinaisten uudessa Dooris-lehdessä, joka julkaistiin tällä viikolla. Minua pyydettiin kirjoittamaan aiheesta feminismi ja politiikka. Aika maailmaa syleilevä aihe, mutta tein työtä käskettyä. Olen SDP:n tasa-avojaoston puheenjohtaja ja tasa-arvoasiainneuvottelukunnan TANEn jäsen. Siis siltä pohjalta.

Minun ikioma henkilökohtainen näkökulmani sukupuolten väliseen tasa-arvoon lähtee sisaruus- ja veljeys-pohjalta. Olenhan sisko, jolla on veli. Mitään sen tasa-arvoisempaa en tiedä. Ja sama pätee mies-ihanteeseeni. Se on mallia veli.

Ennen kolumniani kerron kuitenkin vielä, että ensi tiistaina 25.3. Paasitornissa Helsingissä järjestetään klo 16 alken SDP:n tasa-arvofoorumi, joka on saanut alkunsa vetämässäni SDP:n tasa-arvojaostossa. Järjestelyistä vastaa Demarinaiset. Seminaarin yhteydessä järjestetään klo 18 tasa-arvopaneeli, jossa ovat paikalla kaikki SDP:n puheenjohtajaehdokkaat. Kannattaa siis tulla katsomaan puheenjohtajia ensimmäisen kerran yhdessä täällä. Tenttaajana Marianne Laxen.

Seminaarin ja paneelin tarkoituksena on etsiä omaa sosialidemokraattista näkemystä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Samalla pohditaan, onko SDP feministinen puolue, kuten ruotsin demarit ja vähän kaikki muutkin. Tervetuloa!

**

Kolumnini Dooris-lehdessä 19.3.2008:

Feminismi ja politiikka – ärhäkkää vai laimeaa?

Minulla on rintanappi, jossa lukee: ”feminismi on radikaali käsitys, jonka mukaan naiset ovat ihmisiä”. Hmmm. Miten niin radikaali käsitys? Eikö asian pitäisi olla itsestään selvä?

Feminismin määritelmiä on hyvin monenlaisia. Maltillisimpien määreiden mukaan kyse on katsomuksesta, joka tavoittelee naisten ja miesten samanarvoisuutta yhteiskunnallisessa elämässä. Harvalla on tähän tavoitteeseen mitään vastaansanomista. Silti itsensä kutsuminen feministiksi aiheuttaa monille ylimääräistä nikottelua ja tarvetta selityksiin.

Kai se tulee siitä, että kaikenlaiset –nistit ja –ismit kohotuttavat tänä päivänä tavallisen suomalaisen kaduntallaajan kulmakarvoja. Eikä suomalainen kaduntallaaja halua kavahtaa mistään, vaan olla rauhassa ja talsia vaan omia pikku latujaan. En tiedä onko ihmisten poliittinen sielunelämä ihan näin tasaista, mutta jotenkin tähän suuntaan ajatus kulkee, jos kuuntelee sitä poliittista sanastoa, jota kuulemme esimerkiksi vaalien TV-väittelyissä.

Vain pienpuolueiden pahimpien änkyröiden suusta saattaa livahtaa esimerkiksi sana kapitalismi eivätkä puoluejohtajat kilvoittele esimerkiksi feminisminsä asteella kuten vaikkapa Ruotsissa. Harva on saanut kakaistua suustaan koko sanaa.

Meidän poliittisen hillityn hallittu keskustelukulttuurimme on putsautunut kovin kulmikkaista ilmauksista. Ehkä tämä kielenkäyttömme laimeus kertoo myös jotain yleisempää politiikkamme sisällöstä. Jos feminismi ja muut vastaavat politiikan tavoitteita linjaavat termit koetaan liian ärhäkkäiksi ja jopa aggressiivisen hyökkääviksi, ei politiikan ohjausvaikutuskaan voi olla kovin vahvaa.

Politiikan katoa politiikasta on valiteltu jo pitkään. Otteen kirpoaminen ajoittuu lamavuosiin, joiden jälkeen oli ymmärrettävästi pakko painaa työttömyyttä ja velkaa alas oikein urakalla. Mutta lamasta nousu tapahtui jo ajat sitten. Sen jälkeen tilan on vienyt puhe kilpailukyvystä, talouden sopeuttamisesta, globalisaatiosta, tehokkuudesta, tuottavuudesta, ikääntymisestä, väestön huoltosuhteesta sekä kylmän viileistä ”haasteista” haasteiden perään.

Politiikka on ollut aika lailla talouden reunaehtojen sanelemaa hienosäätöä ja yksityiskohtien viilaamista. Ei ihme, jos aate ja todellinen kehityksen linjaaminen ovat jääneet taka-alalle. Tai onhan markkinoiden menoonkin sopeutuminen linjavalinta. Ei tosin kovin sosialidemokraattinen sellainen.

Me tunnemme sen tosiasian, että työelämä on edelleen hyvin voimakkaasti jakautunut miesvaltaisiin aloihin sekä naisvaltaisiin hoiva- ja palvelualoihin. Julkisen sektorin työntekijöistäkin noin 80 prosenttia on naisia. Naiset työskentelevät aloilla, joiden tuottama lisäarvo mahdollistaa markkinoiden saumattoman toiminnan, mutta miesvaltaiset alat tekevät markkinoilla tässä ja nyt -mitattavan tuotoksen. Ja palkkatilastoista näemme, kuka tässä jaossa voittaa. Naisten palkkahaitari loppuu siihen, mistä miesten vasta alkaa.

Tasa-arvoako? Ei todellakaan.

Feminismille riittää siis edelleen työsarkaa. Työhön tarvitaan politiikkaa ja nimenomaan sosialidemokraattista politiikkaa, joka arvioi markkinoiden toimintaa paljon laajemmasta näkökulmasta kuin mihin nykyinen kvartaalikapitalismi on meitä sopeuttanut. Peruskysymys kuuluu: palkitaanko vain menestystarinoiden äärimmäistä huippua, vai ruokitaanko ja ravitaanko kunnolla koko sitä aluskasvillisuutta, josta koko komeus ponnistaa?

Sosialidemokraattien ikioma brändi on tasa-arvo. Se on vastaus tähänkin kysymykseen ja moneen, moneen muuhun. Kuten vaikkapa siihen, minkä puolueen aatteeseen feminismi istuu kuin nenä päähän.


**

Kuva: sisko&veli, joskus 1970-luvulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.