sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2008

Entinen raakile


Minun pitäisi laatia kirjoitusta aiheesta feminismi ja politiikka, mutta pienet käynnistysvaikeudet lipsauttivat minut muisteloiden puolelle. Ja syypäänä on asianajaja Jarkko Jaatela, joka on näkynyt muutamissa viimeaikaisissa median raportoimissa oikeudenkäynneissä. Hän oli Jere Karalahden asiamiehenä ja nyt viimeksi kolmen lapsen surmasta epäillyn äidin avustajana.

Vähemmän huvittavia tapauksia, mutta mieleeni tulivat omat enemmän huvittavat ammatinvalintamuistoni. Valitsin lukiossa vapaavalintaisen lakitiedon kurssin ja Jarkko Jaatela tuli sinne koulun entisenä oppilaana ja oikeustieteen opiskelijana opettamaan. Kaikki tytöt kuolasivat hänen peränsä. Kun sitten kaverini kanssa jouduimme KY-nimisessä ravintolassa lompakkovarkauden uhriksi, käännyimme tietenkin Jarkko Jaatelan puoleen. Hän oli muistaakseni Helsingin raastuvanoikeudessa (nyk. käräjäoikeus) töissä ja hän auttoi meitä rikosilmoituksen teossa.

Lompakkovaras saatiin kiinni ja oikeuteen ja minä vakuutuin tulevasta ammatinvalinnastani. Pyrin ja pääsin oikeustieteelliseen suoraan koulun penkiltä, vaikka vielä pääsykoekirjoja ostaessani arvoin kirjakaupassa oikeustieteellisen, valtiotieteellisen ja kauppakorkeakoulun kirjapinojen välillä.

Huvittavinta tässä jutussa on se, että varastettu lompakkoni oli minun, mutta siellä ollut henkilöllisyystodistus oli kaverini. Olin luokkakavereitani vuoden nuorempi ja alaikäinen, eikä minulla olisi pitänyt olla mitään asiaa ravintolaan, mutta se ei meidän oikeusjutussame häirinnyt. Jonkun peitetarinan tähänkin keksimme, mutten muista tarkkaan minkä.

**

Aika huvittavaa on muistella myös sitä seuraavana vuonna tapahtunutta pienimuotoista TV-seikkailua, jossa olin Yleisradion nuortenohjelman keskustelijana yhdessä kaverini kanssa. Meidät pakotti puuhaan kaverini äiti, joka oli töissä Yleisradiossa. Ohjelmaa arvosteli Helsingin Sanomissa itse Jukka Kajava ja aiheesta.

Emme itsekään pitäneet ohjelman teosta. Juttelimme keskenään jossain Ylen toimistohuoneessa ja joku kuvasi sitä pienellä kameralla. Meistä se ei vaikuttanut kovin mietityltä ohjelmaidealta. Meidän odotettiin lässyttävän jotain nuorten juttuja, mutta olin 18-vuotiaana moiseen lepertelyyn aivan väärä valinta.

Niinpä laadimme Kajavan jutun innoittamana Helsingin Sanomien yleisönosastoon tulikivenkatkuisen mielipidekirjoituksen, jossa haukuimme ohjelman tekijät lyttyyn käyttäen ohjelmasta muistaakseni sanaa ” p*kaa” ynnä muita vähemmän mairittelevia ilmauksia. Ei ihme, että ohjelman tekijä oli loukkaantunut tekstistämme ja oli kuulemma itkenyt koko päivän.

Näitä arkistohelmiä ei ole tullut kaiveltua esiin, mutta varmanakin niiden näkeminen nostaisi punan kasvoilleni.

**

Mitä näistä tapauksista pitäisi päätellä tulevan ammatinvalinnan kannalta? Ei luultavasti muuta kuin että nuoruuden ehdottomuudesta ja naiiviudesta ei ole paljon jäljellä ja kypsää viisautta on tullut rutkasti tilalle – vai onko?

**

TV 2:lta tulee tänään elokuva Wag The Dog, eli Suomeksi Häntä heiluttaa koiraa. Elokuva on vuodelta 1997 ja kirjoitin siitä taannoin blogissani lainattuani DVD:n veljeltäni. Huvittava elokuva USA:n politiikasta, jonka huvittavuus perustuu siihen, että myöhemmät tositapahtumat Irakissa toistavat elokuvan pähkähullua juonta. Toivottavasti tulevan USA:n presidentin innovatiivisuus ei ulotu yhtä hanakasti Hollywoodin hassuimpien satiirien toistoon tosielämässä. Ks. aiempi blogitekstini tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.