torstaina, tammikuuta 24, 2008

Yksimielinen


Puoluehallitus käsitteli tänään puolueen uudistumistyöryhmän muistiota sekä ilmasto- ja ympäristöasiakirjaa. Kokous venyi poikkeuksellisen pitkään. Keskustelimme myös neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä, joka koskisi tulevan puoluekokouksen puheenjohtajavalintaa. Minä olen sen kannalla.

Olisin halunnut, että asiasta päättäminen olisi jätetty seuraavaan puoluehallituksen kokoukseen. Olisin nimittäin halunnut, että asiaa olisi valmisteltu avoimin mielin kooten neuvoa-antavan jäsenäänestyksen hyötyjä ja haittoja.

Enemmistön kanta oli kuitenkin niin selkeän kielteinen koko idealle, että asia haluttiin päättää heti. Kokoukset ovat suljettuja enkä voi referoida käytyjä puheenvuoroja. Olo kokouksen jälkeen oli kuitenkin kuin jyrän alle jääneellä. Uutisissa kerrottiin, että päätös oli yksimielinen ja niin se muodollisesti olikin.

Tämän selittää se, että puoluehallituksessa ei juuri koskaan äänestetä. Olen tehnyt niin kerran (vuonna 2002) ja koen viillot yhä nahoissani...Siitä ei nyt kuitenkaan tässä enempää. SDP:n puoluehallitus on siis oma ihmeellinen maailmansa ja maassa maan tavalla. Suomeksi sanottuna siis alistuin enemmistön kantaan ja päätös sai muodollisen yksimielisen leiman. Olo ei ole mitenkään tyytyväinen, mutta jotenkinhan sieltä bunkkerista piti ulos päästä - elävänä. (Tarkennus epätietoisille: Tämä on tietenkin kuvainnollinen ilmaus)

Mielestäni keskustelua ei voi padota, silloin kun se on alkanut. Jäsenet penäävät suorempia mahdollisuuksia vaikuttaa eikä tätä vaatimusta voi torpedoida vain siksi, että sitä on tukenut useiden puolueosastojen tavoin myös henkilö nimeltä Erkki Tuomioja. Joka tapauksessa palaamme vielä puheenjohtajan valintatapaan sääntökysymyksenä puoluehallituksessa erikseen. Siis siihen valintatapaan, joka tulisi voimaan tulevissa puoluekokouksissa.

Ne, jotka haluavat antaa palautetta asiasta, voivat antaa sitä osoitteessa www.reilusuomi.fi. Siellä on ollut meneillään gallup neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä. Viimeksi kun kävin sivuilla, äänestystä kannatti 93 prosenttia.

Puoluevaltuusto on puoluehallituksen yläpuolella ja siellä neuvoa-antava jäsenäänestyskysymys tulee luultavimmin esille.

Samea lammikko kaipaa kipeästi virtaavaa vettä.

7 kommenttia:

  1. jutta urpilaista ehdolle toivoava9:33 ap.

    Hei Susanna,

    Enpä oikein voi ymmärtää, että mikset äänestyttänyt asiaa? Päätös oli nyt aivan aidosti yksimielinen. Sinäkään et eilisen jälkeen voi sanoa kannattaneesi kokouksessa neuvoa-antavan järjestämistä, koska et näin tehnyt.

    Tämähän on asia, josta ehdokastasi Tuomiojaakin usein kritisoidaan. Sitä hänen puolueelta peräämää nöyryyttä olisi myös näiden tapahtumien (kun on itse jättänyt vastustamatta päätöstilanteessa, mutta myöhemmin kritisoi tehtyä päätöstä) muistaminen. Vaikuttaa pitää, kun siihen on paikka. Jälkikäteen on turha ruikuttaa, jos ei ole edes yrittänyt.

    Outoa on myös, että käytät sanaa "alistua" (enemmistön tahtoon). Sitähän se demokratia on, mitä jäsenvaalillakin halutaan edistää.

    Tiedätkö muuten kertoa, että milloin Tuomioja aloittaa kampanjoinnin sisältökysymyksillä?

    VastaaPoista
  2. Puoluehallitukseemme pesiytynyt äänestämättömyyskulttuuri pohjautuu siihen, että kompromissia etsitään eikä enemmistö-vähemmistö-lukemia haluta näyttää äänestämällä ulospäin. Äänestäminen koetaan vähän ikäväksi riitelyksi ja siksi muistissani on vain yksi tapaus vuodesta 1999 jatkuneella puoluehallituskaudella ja se siis tapaus, jossa minä äänestytin erään asian ja sain hirvittävät vihat niskaani.

    Nyt kun seurasi päätöksemme uutisointia, täytyy sanoa, että harkitsisin toimintaani toisin. Ei ehkä olisi pitänyt olla hellämielinen ja yrittää viimeiseen asti sopuratkaisua, mutta niin sitä vain ihminen toimii. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää, miten kukin yhteisö toimii varsinkin, kun sen kokoukset ovat suljettuja.

    Tätä samaa kulttuuria harrastetaan mm. Espoon kaupunginhallituksessa, jossa kokoomuksella on ehdoton enemmistö. Siellä pienemmät ryhmät syleillään kuoliaaksi eikä konfliktia (joksi äänestäminen koetaan) haluta näyttää ulospäin. Tai ei ainakaan kovin usein. Sen katsotaan tuhoavan ilmapiiriä ja tulevia ratkaisuja. Niinhän enemmistö ainakin antaa ymmärtää.

    Tämä on hiljaisen sopeutumisen ja luovimisen tie ja omia kannattajia kohtaan tietenkin ihan tyhmää. Äänestäminenhän on ihan normaalia toimintaa eikä muuta sitä tosiasiaa, että enemmistön kanta voittaa ja sen mukaan eletään. Tietenkin.

    Luulen, että tämä kulttuuri pääse vallalle sellaisissa kokoonpanoissa, jossa tietyllä mielipiteellä on hyvin selkeä ylivoima. Voisin kuvitella, että valtioneuvoston työskentelyssäkin on ollut näitä piirteitä.

    En käyttäisi sanaa "alistuminen" sellaisissa normaaleissa päätöksentekotilanteissa, jossa päätös syntyy analyyttisen valmistelun ja harkitun punninnan jälkeen. Nyt meno oli aika hätäistä.

    Luulen, että jokainen puoluehallituksemme kokouksiin osallistunut olisi toiminut tuossa kokoustilanteessa samalla tavalla kuin minä (ja toimikin). Siis jos tuntee ihmiset, keskustelut ja tunnelman sekä sen, mikä on viisasta pitkässä juoksussa. Kannattaa kysyä myös Jutalta näistä tunnelmista, sillä hän oli myös läsnä kokouksessa.

    Mutta kummalliseltahan tämä kuulostaa ja on sitä.

    VastaaPoista
  3. Siis esitin tietenkin jäsenäänestyksen käyttöönottoa ja jäsenkyselyitä ja ensi sijassa päätöksen valmistelemista seuraavaan kokoukseen. Sitä ei muodollisuudet muuksi muuta.

    VastaaPoista
  4. Minusta puoluehallitusta ei kyllä voi mitenkään verrata Espoon kaupunginhallitukseen. Siellä toki hyvässä hengessä etsitään yhteisiä ratkaisuja asioihin. Tämä tarkoittaa oikeasti myös päätösesitysten muuttamista ja eri näkökulmien huomioimista.

    Itse olen ollut paljon lyhyemmän aikaa kaupunginhallituksessa kuin sinä puoluehallituksessa ja tänäkin aikana me todellakin olemme äänestäneet asioista. Ainakaan minulta ei puutu rohkeutta viedä asiaa äänestykseen silloin, kun koen sen tärkeäksi.

    Tätä rohkeutta puolueemme olisi sinulta tarvinnut, sitä olisin itse sinulta odottanut. En olisi edes voinut kuvitella, että asia pääsee puoluehallituksesta yksimielisesti läpi.

    VastaaPoista
  5. Jaana, kyse ei ole rohkeudesta, vaan kokoustekniikasta, joka siis ei ole ollut koskaan omassa puoluehallituksessamme tärkeää. Nyt siitä tuli. Jälkikäteen.

    Viimeksi eilen kerrot itse kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksestä, jossa et vienyt asiaa äänestykseen, koska olisit hävinnyt sen niin selkeästi. Näitä tilanteita tulee ja menee. Ja toki äänestelläänkin. Joskus vain turhan harvoin.

    Kaupunginhallitusta ja puoluehallitusta ei voi tietenkään verrata ja vertailu menee nimenomaan niin päin, että omassa piirissämme (=joka ph on) olennaista on se vaikutttaminen, mikä tapahtuu kokouksessa ja keskusteluissa oikeasti, ei se, mitä krjoitetaan pöytäkirjan lopulliseksi päätökseksi.

    Tässä asiassa päätös ei olisi muuttunut toiseksi sillä, että olisin kirjauttanut eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. No olisinpahan säästynyt näiltä jälkiviisauksilta.

    Mutta ensi kerralla sitten ollaan muodollisempia.

    VastaaPoista
  6. Hei kaikki! Vaikka puoluehallituksen sisäisen elämän käsittely kuinka jännittävää olisikin, en tee sitä nyt tässä enempää.

    Puoluehallituksen ja siihen rinnastettavan eduskuntaryhmän kokouksen epämuodollisuus on tuttua niissä mukanaolleille, mutta muille kokousten sisäisen logiikan ja ryhmädynamiikan selostaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta, koska kokoukset ovat suljettuja ja keskustelut luottamuksellisia. Voin vain puhua omista kannoistani, en muiden.

    Loppuyhteenvetona voisin todeta, että tämän yhden puoluehallituksen kokouksen merkitystä ei pidä ylikorostaa. Tarkkaan ottaen asiasta päättäminen kuuluu oikeammin puoluevaltuustolle.

    Ja ainahan tehtyjä päätöksiä voi tarkistaa, jos olosuhteet muuttuvat.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9:48 ip.

    Itse voin wanhana (en niinkään iältäni kuin jäseniältäni) berstenilais-tannerilaisena, revarin nimeä ylpeänä kantavana sosialistina ymmärtää ratkaisun oikein hyvin.

    "Yksimielisyyden vaatimus" on lähinnä signaali, joka on ollut aikoinaan tarpeen antaa ulospäin, ja monen mielestä on sitä edelleen (vaikka kukaan asiaa vähääkään tunteva ei tuota tosissaan ota, ja muille puolueille annetaan aihetta irvimiseen).

    Asian vieminen äänestykseen olisi tulkittu istuvan puheenjohtajan puukottamiseksi (tästähän ei suinkaan ole kyse), ja seuraukset olisivat olleet sen mukaiset.

    Viisas ratkaisu siinä mielessä, että puolueella on käyttöä Susanna Rahkoselle jatkossakin.

    Vaan ei heitetä kirvestä kaivoon, tähänastinen on ollut turhauttavan odotettua, ja alhaalta päin on nyt luotava mahdollisimman paljon paineita puoluevaltuustolle.

    On sinänsä sääli, että puoluehallitus, joka voisi olla aidosti keskusteleva, rehellisesti erimielinen ja monipuolisesti kantaa ottava "nopean toiminnan elin", on, mitä on, ja myös tähän asiaan on aikanaan saatava muutos. Jos olemme liikuttavan yksimielisiä joka ainoalla tasolla, ja keskustelut käydään tosi asiassa suljettujen ovien takana, ei ole ihme, että SDP:n puheenjohtajiksi tahtoo valikoitua suurikokoisia herrasmiehiä ;-).

    Puolue tarvitsee myös varapuheenjohtajat, ja jos sitä vähäistä inteligentsiaa, jota käytössä puolueessa on, saisin vapaasti käyttää,istuttaisin ET:n kahden puolen kaksi viehättävää naista, Guzeninan ja Rahkosen...no juu, mutta utopia pitää olla olemassa, ja siihen pitää aidosti pyrkiä, vaikka taivaanrantaa kohden ratsastaisikin.

    Ei kun paineita piireissä ja järjestöissä, niin syvällä hiljaisuudella lupaavasti alkanut keskustelu ei pääse hiipumaan ;-)

    Nuuska

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.