tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Pehmeää laskua jouluun


Kohta alkaa joulu, mutta vielä hetki töissä. Tässä joulutunnelmaa Sofiankadulta tänään päivällä. Hämyisää, utuisen harmaata ja ihanan jouluista. Jotain lumihiukkasten tapaistakin leijui viimassa. Mitään sen tunnelmallisempaa en tiedä kuin Helsinki jouluna – myös lumettomana harmaana ja paljaana jouluvalojen kera. Ja tietenkin oma koti jossa vietämme aina jouluaaton. Kasa kirjoja mielessäni jään vähäksi aikaa joulutauolle, mutta vain hetkeksi. Lomaa ei vielä ole uudessa työssä kertynyt ja työ kutsuu heti joulun jälkeen.

Kalenterini on nyt tyhjentynyt kunnallisista luottamustoimista. On kutkuttavaa keskittyä kunnolla työni sisällään pitämiin kehittämistehtäviin. Olen huomannut, että minulla on valtavasti kehittämisideoita, joista olen tehnyt erilaisia aloitteita ja esityksiä vuosien varrella, mutta jotka eivät ole läheskään kaikki johtaneet valtuuston tai eduskunnan pulpetista käytännön toimiin. Useat niistä liittyvät julkisten palveluiden kehittämiseen ja asiakaslähtöisyyteen.

Kerrankin voin ihan oikeasti tehdä jotain konkreettista itse tärkeänä pitämieni asioiden eteen. On sinänsä outoa, että tämä onnistuu paremmin uudessa roolissani konsulttina kuin luottamushenkilönä, jonka päätehtävänä on luottaa. Tähän teemaan liittyen mielessäni muhii myös kirjahanke, mutta siitä myöhemmin lisää.

Vapaaehtoistehtävistä jäljellä on Espoon Diakoniasäätiön valtuuskunnan puheenjohtajuus, joka on suhteellisen tuore ja hyvin kiinnostava tehtävä. Espoon Diakoniasäätiö tekee työtä parantaakseen erityistukea tarvitsevien henkilöiden hyvinvointia ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Nettisivuillamme todetaan, että säätiön tavoitteena on mahdollistaa tuen tarvitsijoiden elämän kokonaisvaltainen hallinta ja eheytyminen. Tämän toteutumiseksi säätiö tarjoaa asumis-, työ- ja yksilövalmennuspalveluita, mielenterveys- ja päihdekuntoutusta sekä tekee ehkäisevää perhetyötä.

On hienoa saada olla mukana tällaisessa työssä. Asunnottomille suunnattu säätiötalohanke on tärkein projektimme ja taloa on suunniteltu omalle asuinseudulleni Kauklahteen. Taloon tulee asuntoja asunnottomille, mielenterveysongelmaisille ja muistihäiriöisille vanhuksille. Hanke on herättänyt kiivasta vastustusta lähinnä Kauklahden asuntomessualueen uusissa asukkaissa. Pelkoja on kovasti talon uusista asukkaista, joita pidetään naapuruston elämää uhkaavana epämääräisenä aineksena.

Minä kuitenkin puolustan asunnottomien oikeutta ihmisarvoiseen elämään silläkin uhalla, että kaikki eivät siitä jaa kiitosta. Hankkeemme on sen verran hyvin mietitty, ettei uusista ihmisistä pitäisi olla uhkaa muiden elämälle. Ympärivuorokautinen valvonta ja nollatoleranssi rellestyksen ja juopottelun suhteen takaa sen. Olemme suunnitelleet taloon myös jonkinlaista yhteistä olohuonetta ja kohtaamispaikkaa alueemme asukkaille – joko kahvilaa tai ruokapaikkaa – joten tarkoitus on olla hyödyksi myös Kauklahtelaisille ja vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä.

Kokonaan toinen asia on, että monilla asuntonsa muutama vuosi sitten kalliiseen hintaan hankkineilla perheillä on aito huoli heikentyvistä talousnäkymistä, oman asuntonsa arvosta, tiukkenevista työnäkymistä sekä asuntolainojen taakasta. Tämä huoli ja pelko heijastetaan herkästi oman elämänpiirin ulkopuolelle. Erilainen naapuri on helppo kohde ja oman pahan olon ja epävarmuuden purkukanava. Olisi hyvä miettiä, miten tämän huolen tiedostaa ja miten itse kukin pystyy käsittelemään sitä mielessään.

Samalla näin jouluna olisi hyvä miettiä omaa suhdetta lähimmäisiin ja erityisesti niihin, joiden elämän rakennuspalikat eivät ole alku- tai välivaiheen jaossa menneet ihan kohdalleen. Sopivalla tuetulla asumisella voidaan estää ongelmatapausten pahimmat kadulla hillumiset ja se on lopulta kaikkien etu.

**

Muista tehtävistä jatkan HOK-Elannon edustajistossa ja hallintoneuvostossa sekä tanssiharrastukseni parissa joka on poikimassa osallistumisen 36+ sarjassa Street- ja showtanssin SM-kisoihin ensi kesäkuussa. Kyseessä on muodostelma, jonka koreografiasta pitäisi Marco Bjurströmin vastata, kunhan tässä ensi vuoden puolella päästään alkuun. Odotan innolla, mihin sitä vielä taipuu.

Hempeää Joulua ja Uteliasta Uutta Vuotta 2009!

**

Kuva: Susanna Rahkonen 23.12.2008

perjantaina, joulukuuta 12, 2008

Vapautunut


Tällä hetkellä on oikein mukavaa mennä aamulla junalla töihin (=kunnon ihminen kulkee julkisilla), kävellä ihmisruuhkassa massan mukana, napata höyryävä kahvimuki käteen kioskista ja tepastella työpöydän ääreen. Ei haittaa, vaikka on pimeää ja aamulla vähän väsyttää. Rautatieasemassa on tunnelmaa. Arjen estetiikkaa, ääniä, ihmisvirtoja ja pulun jätöksiä. Sama koskee myös Kamppia, sillä kunnon ihminen kulkee välillä myös bussilla.

Tämän tavallisuuden ja työelämän ylistyksen keskellä tulee silti välillä vastaan outoja käsityksiä, joiden mukaan Arkadianmäellä istuminen on joidenkin mielestä istumista kiven sisässä sanan varsinaisessa merkityksessä. Siis jos asiat ymmärtää totaalisen väärin.

Ja minä olen istunut siellä kahdeksan vuotta, joten sapettaa joskus. Työelämässä kun noita vuosia ei lueta aina hyväksi (varsinkin jos puolue ei miellytä), vaan vuodet otetaan työkokemuksesta pois tai sitten kyseinen ajanjakso vetää osaamisen jopa miinuksen puolelle. Ikään kuin lainsäätäjiksi valitut olisivat joutuneet eräänlaiseen aivojen pehmittämöön, josta ei tulla ulos kovin fiksuina. Tai oletushan on monilla, ettei paikkaan oleteta fiksujen edes ajautuvan. Jälleen väärä väite, vaikka sirkukseltahan tuo paikka joskus vaikuttaakin.

Sotkeutuminen politiikkaan on joidenkin mielestä sellainen poltinmerkki, joka ei lähde pois kulumallakaan, vaikka rooli muuttuu kansalaisten edustajasta siviilihenkilöksi. Ikään kuin tämän heimon edustajille ei olisi enää koskaan kykyä mihinkään muuhun kuin poliittiseen vehkeilyyn, kotiinpäin vetoon ja agitointiin. Siis aina ja kaikkialla sekä täysin kritiikittömästi ja harkintakyvyttömästi.

Hyvin surullista. Vai ovatko mielipiteettömyys ja sitoutumattomuus niin suuria hyveitä, että poliittiseen ajattelutavan julkinen ääneen sanominen ihan oikeasti on osoitus vähän vinksallaan olevasta mielenlaadusta? Siis sellaisesta ihmisestä, joka ei missään eikä koskaan kykene objektiiviseen ja järkiperäiseen toimintaan eikä itsenäiseen ajatteluun, vaan elää hallitsemattomien poliittisten viettiensä vallassa. Tähän liittyy monen kansalaisen toistama ajatus, jonka mukaan politiikassa toimivat ottavat jotain kummallisia käskyjä vastaan jostain korkeammalta taholta. Enkä tarkoita mitään uskonnollista ylijumalaa, vaan jonkinlaista oman poliittisen liikkeen Herra Isoherraa, jota tässä haetaan.

Olen karistellut edellisen elämäni tomuja harteiltani ihan tietoisesti ja mukavalta tuntuu. Silti tiukassa olevat kummat käsitykset nostavat aina välillä pientä päätään ja heittävät varjoa uuteen normaalisusannan leppoiseen elämääni (on kyllä kiirettäkin, mutta erilaista kuin ennen). Viesti entiseltä kollegalta vahvisti, että näitä hämäriä ennakkoluuloja kohtaavat muutkin ”lusimassa” olleet. Joidenkin kohdalla voi puhua jopa kielletystä työsyrjinnästä (josta moni kuuli ensimmäisen kerran vasta Johanna Korhosen tapauksen yhteydessä). Yhdenvertaisuuslakihan sanoo selkeästi, ettei ketään saa asettaa työelämässä eri asemaan esimerkiksi poliittisen mielipiteensä takia. Sitä kuitenkin tapahtuu eikä fiksu työsyrjijä jää siitä kiinni. Hyvää osaamista valuu hukkaan.

**

Tällä hetkellä olen kuitenkin eräänlainen poliittinen paimentolainen. Eli jotain pientä perää noissa hämärissä käsityksissä on, koska itsellenikin tulee kiusaantunut olo puolue-sanan kohdalla ja tietyn kolmikirjaimisen kirjainyhdistelmän yhteydessä. Missä on jatkuvassa liikkeessä oleva, keskusteleva, asiantunteva, idearikas, sosiaalisesti vastuuntuntoinen, eettinen ja avarakatseinen liike? Sellainen hanke, jossa itsenäisesti ajatteleva asiaorientoitunut ihminen viihtyy hampaita kiristelemättä ja työpätevyyttään menettämättä? Sitä odotellessa annan kenkieni kopista rautatiehallin ihmisvirrassa. Aika monta vuotta menee.


**

Kuva Mikko Mäklin. Ruokki lähdössä lentoon.

sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Järjestäytynyttä elämää



Uusi työ Net Effectissä on imaissut mukaansa siinä määrin, etten ole ehtinyt kirjailemaan blogiini enkä ehdi nytkään sen kummemmin. Perjantaina vietimme pikkujouluja venäläiseen tapaan. Hauskaa oli ja pääsin havainnoimaan suomalaista pikkujoulutunnelmaa myös yli tunnin pituisessa sateisessa taksijonossa Helsingin keskustassa. Siinä eräs siististi pukeutunut 59-vuotias mies ns. tipahti kesken kaiken ja erinäisten välivaiheiden jälkeen herralle tuli noutaja poliisiauton muodossa. Ei käy kateeksi. Ambulanssien ja poliisien välimaastoon tarvittaisiin todellakin kännijoukot, jotka kuskaisivat ihmisiä selviämisasemille tai koteihin ja lähettäisivät sitten laskun perään pienen alkoholin vaaroista kertovan konsultaation kera.

Nyt lopetan, koska Leo (8v) haluaa päästä koneen ääreen kirjoittamaan joulutarinansa päätökseen. Sellaisen, jossa possu karkasi, koska oli joutua joulukinkuksi. Odotan mielenkiinnolla, miten tarina päättyy. Kerron siitä sitten lisää, kun se valmistuu.

**

Kuva Elsan tanssiesityksestä vuoden takaa.

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Outo hiippari


Pimeää, tuulta ja sadetta. Luonto panee parastaan ja itsekin yritän parhaani mukaan. Jäljellä on (kunnallis)poliitikkourani loppuhenkoset ja uuden työn aloitus. Hektistä menoa loppuvuosi. Keskiviikkona alkavat Espoon kaupungin budjettineuvottelut ja muutenkin valtuustotyön loppumetreille on ympätty paljon isoja asioita. Onneksi minun päänsärkyni ei ole lautakunta- ym. paikkojen jakaminen. Niitä neuvotteluja käyvät muut henkilöt.

Aloitan ensi maanantaina Net Effect- nimisessä yhtiössä konsultin tehtävissä ja heti minut työnnetään Mikkelin junaan. On mielenkiintoista aloittaa kokonaan uudessa tehtävässä, jossa kuitenkin on paljon tuttua. Pääasiassa työni liittyy hallinnon ja työyhteisöjen kehittämiseen. Tehtävät liittyvät organisaatioiden uudistumisen ja muutoksien tukemiseen sekä työhyvinvoinnin, työn- sekä työyhteisöjen kehittämiseen. Yhtiön tehtäviin kuuluvat mm. valmennus, koulutus, konsultointi sekä arvioinnit ja selvitykset valtion- ja kunnallishallinnossa sekä järjestökentällä. Lisätietoa Net Effect Oy:stä tästä.

Nyt vain mietin, miten sovellan uutta leppoisaa elämänasennettani tässä kuviossa. Kaipa yritän Tyylikkään köyhälyn taito-kirjan oppeja noudattaen suhtautua työhöni leikkisästi. En tarkoita, että löisin hommat lekkeriksi. Ei suinkaan. Mutta kun työnteon pääsyy on minulla itse tehtävät ja niiden mielenkiintoisuus, eikä se, saavuttaako työn avulla maallista mainetta, rahaa tai kunniaa, työhön ei tarvitse suhtautua väkinäisesti hampaat irvessä pinnistäen. Kaipa tähän vaikuttaa se, etten edes hakenut ko. tehtäviin, vaan minut haettiin niihin. Se on ihan hyvä lähtökohta.

Kaiken tämän keskellä päässäni muhii jatkoa kirjalleni Valta istuu sohvalla. Aikataulu vain on hyvin vanuttunut. Sen olen jo päättänyt, että kirjani kannen väriksi tulee pinkki. Tärkeimmät asiat siis ensin.

Maanantai-aamun keramiikkatunnit joudun lopettamaan, mutta yritän silti jatkaa jossain muodossa niitä. Posliinisavea on kotona ja moni työ odottaa lasitusvaiheessa. Tanssi jatkuu Marco B:n johdolla tiistaisin ja ilmoittauduinpa jopa mukaan ryhmään, joka valmistautuu ensi toukokuussa Tampereella pidettäviin tanssikilpailuihin aikuisten sarjassa.

Sen sijaan ryhmäliikuntaohjaajan työt Fysioline Precare Oy:ssä päättyvät. Tänään pidän viimeisen tuntini Tapiolassa.

Outo hiippari lopettaa siis oudoimmat hiippailunsa ja sosiologiset kokeilunsa. Mutta hauskaa on ollut ja monet naurut on tullut naurettua kuvitteelliseen partaani tässä matkan varrella.

**

Kuva ei ole keskustan puoluekokouksesta vaan ainoasta tanhukokemuksestani, joka sijoittuu muinaisille lukiovuosilleni Helsingin II Normaalikoulussa.

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Raakaa lihaa



Kuvassa on keskimmäisen lapseni, eli 8-vuotiaan Leon ja hänen kaverinsa Jamilin kirja nimeltä ”Raakaa lihaa!” Alaotsikkona vielä: ”Varoitus tosi raakaa”. He ovat siis aloittaneet esiinmarssinsa kirjallisiin piireihin kauhugenreen kuuluvalla teoksellaan.

Innoittajana toimi opettajan antama tehtävä kirjoittaa kummitustarina. Pojat piirsivät kirjaan myös kuvat ja kannen ja kaavailivat myyvänsä teostaan euron kappalehintaan. Myös elokuva samasta aiheesta on suunnitteilla. Tarina luettiin koulussa ja minua hieman hirvitti, mitä opettaja mahtaa tuumata lastemme virikkeistä, mutta muut oppilaat pitivät kovasti ja ilmoittautuivat mukaan poikien ”kirjallisuuspiiriin”. Uusia kauhutarinoita on siis luvassa.

**

Minä taas olen lueskellut kirjamessuilta ostamaani kirjaa ”Tyylikkään köyhäilyn taito”. Kirjan kirjoittaneella Kreivi Alexander von Schönburgilla ja hänen perheellään on viidensadan vuoden kokemus sosiaalisesta alamäestä. Tämä köyhäily on kuitenkin kaukana leipäjonoista ja henkisestä osattomuudesta, vaan on sukua kahviloissa istuskelun ja luovan joutilaisuuden ideaalille. Kyseessä on uusi suuntaus, joka on silkkaa boheemia elitismiä. ”Tulevina aikoina paremman elämän salaisuus on itsenäinen elämäntyyli” ja minuun tämä trendi uppoaa täysin.

Minunkin boheemielämänfilosofiaani nimittäin kuuluu täydellinen riippumattomuus ja elämästä nauttimisen taidon jatkuva jalostaminen. Keskity elämää sulostuttaviin asioihin ja siivoa latistavat ja tympeät seikat elämänpiiristäsi – siinä oma oppini. Moni tosin on niin sidoksissa asuntolainojen ja työelämän käytännön liekanaruihin, ettei heittäytyminen oman elämän herraksi ole niin helppoa. Mutta mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Suurimmat esteet ovat omassa päässä. Tavoitteista luopuminen on kaiken avain – kun se hulppea asunto tai lomamatka on saatu niska limassa raataen, vallitsee kumma tyhjiö. Kannattiko? Ei välttämättä. Mutta elämästä nautiskelu kannattaa aina.

Toinen kirjamessuilta hankkimani kirja on Kalle Haataisen ”Ei voisi vähempää kiinnostaa”. Eli kirjoituksia nihilismistä. Tässä kirjassa taas kerrotaan ajastamme, joka on hylännyt Suuruuden, Kauneuden ja Totuuden ja korvannut ne pienuudella, passiivisuudella ja laiskeanpulskealla ”mitä se mulle kuuluu”-asenteella. Tämän lukeminen on vielä kesken, mutta jotain hyvin vetoavaa tässäkin pohdinnassa on.

Nämä kaikki mietteet ovat jotain sellaista, jotka liittyvät kuntavaalien jälkeisessä hämmennyksen tilassa käytyyn keskusteluun. En tosin tiedä ihan tarkkaan miten, mutta kun se valkenee, palaan siihen joskus myöhemmin.

Ainakin se on selvää, että puolueuskollisuutta synnyttäviä siteitä on yhä vaikeampi ylläpitää. Vapaat yksilöt haluavat olla vapaita tulemaan ja menemään – entisenlaiseen yhteisöllisyyteen kuuluvaa pakottavaa tarvetta kuulua johonkin puolueyhteisöön, leiriin tai lahkoon ei ole enää olemassa. Ja minusta se on vain hyvä asia. Helppo se ei ole.

Siksi se, että joku nyt kritisoi ja käy keskustelua puolueen tilasta, on ihan taivaanlahja siihen verrattuna, että ihmiset yksinkertaisesti nostavat kytkintä ja häipyvät muualle. Pahin visio on se, että vain ne, joilla on joku poliittinen luottamustehtävä tai työ politiikan liepeillä, pitävät kivaa keskenään ja kannattelevat rakenteita pystyssä oman itsensä takia.

Ne, jotka haluavat toimia pyyteettömästi yhteiseksi hyväksi, menevät helposti jonnekin, missä se onnistuu iloisemmalla ilmeellä ilman ylimääräisiä kivireen vetorasitteita. Ja kyllähän ihmiset ovat valmiita kovaan työhönkin, kunhan vain asia on hyvä ja päämäärä yhteinen. Kohteita riittää erilaisissa kansalais- ja hyväntekeväisyysjärjestöissä pilvin pimein.

Puolueille tosin käy huonosti, jos hyvikset lähtevät ja pahikset jäävät.

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Tuulet puhaltaa


Syysmyrsky puhalsi valtuustot uusiksi. SDP:n huonoin tulos 50 vuoteen ei ole mikään torjuntavoitto, ellei sitten odotukset puolueen johtoportaassa olleet vieläkin matalammalla tasolla. Ilmeisesti olivat, sillä Jutan olemus kieli suuresta helpotuksesta. No pahemminkin olisi tietysti voinut mennä ja varmasti oloa helpotti se, että keskustalla meni vielä surkeammin.

Pääkaupunkiseudulla demareilla meni kertakaikkisen huonosti ja se on huono ennuste tulevaisuutta ajatellen. Muualla Suomessa maailma etenee vielä vanhoja latujaan, mutta pääkaupunkiseudun urbaanit, nuoret kaupunkilaiset omaksuvat uudet tavat ensimmäisenä. Toisaalta urbaanialueella on myös uudenlainen massa ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä ja jäämässä menestyjien jalkoihin.

Kauniit ja rohkeat-osastolla voiton vei kokoomus, maailmanparantajaosastolla vihreät ja turhautuneet muutoshaluiset-osastolla perussuomalaiset. Nyt viimeistään SDP:n johdon tulee vankistaa pääkaupunkiseututason kysymysten osaamista, analysointia ja käsittelyä yhdessä Helsingin, Espoon ja Vantaan demareiden kanssa. Sama viesti tuli jo eduskuntavaaleista, mutta kaikki laitettiin Niinistön menestyksen piikkiin. Niin se ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä on syvällisempi muutostrendi, joka tulee vihdoin ottaa SDP:n johdossa tosissaan. Siis vaikka itse asuisikin kehä III:n ulkopuolella.

Seudullamme asuu miljoona ihmistä ja sen pitäisi näkyä myös ylimmän tason politiikassa. Puolueen tutkimus- ja asiantuntijaresursseja tulee ohjata pääkaupunkiseutukysymyksiin ihan erikseen. Asuminen, joukkoliikenne, ihmisten osallisuus ja osattomuus, väestön terveys- ja elintapaerot, maahanmuuttajakysymykset sekä moniongelmaisuuden kasautuminen ja ovat asiaryppäitä, joihin pitäisi tarttua.

Itse en nyt enää ollut ehdolla, koska viisi kautta tätä talkootyötä on ihan hyvä määrä yhdelle ihmiselle yhteen putkeen. Minun muutama äänestäjä on viestittänyt äänestäneensä nyt vihreitä; joten osaskin jotenkin uumoilla tulosta. Se yllätti, että muutos oli kerralla näin raju. Loppuvuosi mennään vielä vanhalla valtuustolla, mutta tulos alkaa heti näkymään loppukauden päätöksenteon yleistunnelmissa.

Minusta on hyvä, että Soinin porukka näyttää nyt, mitä ovat ne asiat ja muutokset, joita he oikeasti ajavat. Minulle Soinin puheista ei ole jäänyt näiden vuosien aikana mikään muu mieleen, kuin hupaisa leukailu ja yleinen valtakritiikki. Paitsi että metro-niminen liikkumisväline on ilmestyskirjan peto, samoin kuin EU-niminen yhteistyöjärjestely.

**

Kuvassa keramiikassa tekemäni kahvimuki ja lautanen. Näitä on minulla kokonainen sarja.

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Espoon Ruusu


Olen ollut mukana työstämässä Espoon demareiden nettilehteä, joka on aivan uunituoreena nyt netissä. Lehdessä on ajankohtaista asiaa taloudesta, kuntien välisestä yhteistyöstä, kaupunkirakentamisesta ja monesta muusta. On Espoo-asiaa ja yleispolitiikkaa. Lehdestä löytyy mm. kysely kaupunginvaltuuteillemme, jossa kukin kertoo oman asuinalueensa hyvistä ja huonoista puolista sekä jokainen antaa oman menovinkkinsä Espoosta. Se kannattaa ulkopaikkakuntalaistenkin katsoa.

Lehteen tästä: Espoon Ruusu 3/2008.

**

Kuva United States Capitol-rakennuksesta; siis Yhdysvaltain kongressin katosta. Ei liity mitenkään tähän teemaan, mutta hieno katto.

tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Luistelua


Viides ja viimeinen valtuustokauteni lähenee loppuaan ja Uutispäivä Demari luulee kaikkien näiden vuosien jälkeen (ks. Olli Hellan artikkeli 13.10. sivulla 8), että olen Susanna Rahkamo. Missä on Petri Kokko, kysyn vaan? No ei siinä mitään, luistelu on kivaa, mutta politiikassa lipsuminen ei.

Tänään siis oli valtuuston viimeinen vaaleja edeltänyt kokous ja vaalikuumetta oli ilmassa. Kokouslistamme olikin putsattu vaikeista asioista ja pääsimme suhteellisen aikaisin kotiin. Kävimme myös budjetista lyhyen lähetekeskustelun kahden minuutin pikakelauksella. Valtuustoaloitteeni sähköisistä ilmoitustauluista oli myös käsittelyssä ja toivomukseni asian jatkovalmistelusta hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisäksi ryhmäni päätyi lopulta ottamaan kantaa Espoon jätevedenpuhdistamon sijaintipaikkaan. Asiaahan on palloteltu valmistelukoneistossa ja lehtien palstoilla yli vuoden päivät ja YVA-selvityskin on ollut lausuntokierroksella lautakunnissa, asukkaat ovat osallistuneet Espoon veden työpajoihin ja niin edelleen. Valtuustoryhmämme käsitteli asiaa viime maanantaina, jolloin paikalla oli kaupungin YVA-lausuntoa valmistellut ympäristötarkastaja sekä Pro Sammalvuori-liikkeen edustajia.

Viikko sitten ajattelimme ryhmässä, että lopullinen päätöksenteko voisi jäädä vaalien jälkeen valitulle valtuustolle. Oma pelkoni on nimittäin koko ajan ollut se, että asiaa yritetään runnoa läpi vanhan väistyvän valtuuston kokoonpanolla viimeisen kokouksen viimeisinä minuutteina jouluillallisen höyrytessä jo pöydässä. Ja pahimmillaan käärittynä vieläpä ties mihinkin joulupakettiin.

No tulimme ryhmän jäsenten kesken sitten toisiin aatoksiin, kun niin moni valtuustoryhmämme jäsen toivoi selkeyttä tilanteeseen. Vaalikentillä asia on herättänyt hämmennystä ja äänestäjät ovat kyselleet, mitä mieltä olemme. Nyt kun vielä näyttää siltä, että asiassa yritetään hoppuilla, on reilua, että ryhmän kanta kerrotaan ennen vaaleja. Samaa toivon nyt myös Kokoomukselta. Tässä kannanottomme:

"Espoon sosialidemokraattisen valtuustoryhmän mielestä jätevedenpuhdistamopäätöstä tehtäessä tulee kunnioittaa asukkaiden näkemyksiä. Asukasnäkemys sekä selvitykset hankkeen ympäristövaikutuksista ja kustannuksista osoittavat, että jätevedenpuhdistamon varteenotettavin sijaintipaikka on Suomenoja."


Valtuuston talousarvion lähetekeskustelussa käytin alla olevan kaksiminuuttisen. Lopullinen budjettiesitys tulee ulos marraskuun alussa ja budjettineuvottelut ovat viikolla 46. Puheenvuoroni tämän illan keskustelusta on siis tässä:

"Valtakunnan tasolla sosialidemokraatit ovat vaatineet, että hallituksen kaavailemat veronalennukset tulee puolittaa. Käyttämällä nämä rahat investointeihin ja kuntien palveluihin, ostovoima kasvaa enemmän kuin vastaavan suuruiset veronalennukset aikaansaavat vaikeutuvassa taloustilanteessa.

Investointien ja ostovoiman kasvattaminen voi auttaa bruttokansantuotteen pysymistä plussalla vuonna 2009.

**

Heikentyvien talousnäkymien edessä ei ole paniikkiratkaisujen aika. Panikointi voi vain syventää talouden laskusuuntaa. Rakentamiskustannukset tulevat todennäköisesti laskemaan. Samalla rahalla saadaan vuonna 2009 siis selvästi enemmän kuin nyt. Espoossa on elintärkeitä koulujen ja päiväkotien rakentamis- ja saneerauskohteita, joita voidaan nyt aikaistaa. Ainakaan niitä ei pidä lykätä kaupungissa, jonka väkiluku ja lapsiluku kasvaa. Näköpiirissä ei ole kasvun pysähtymistä ja lakejakin pitää noudattaa.

Tärkeää on myös puolustaa opetuksen määrärahoja, muistaa kouluterveydenhoito, psykologit ja tukiopetus sekä kerhot ja koulutilojen maksuton käyttö lasten harrastustoimintaan. Viime laman jälkilaskua on maksettu kalliisti lasten ja nykyisten nuorten aikuisten pahoinvointina. Nyt ei pidä syyllistyä tällaiseen väärin säästämiseen.

Laskusuhdanteen edessä pitää olla malttia. Kauniit puheet ennaltaehkäisystä testataan näinä aikoina, jolloin paniikkinappula on liian helppo, mutta tuhoisa ratkaisu."

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Vihreää vaalikoneessa


Kävin juuri Ylen vaalikoneessa. Tavallisena riviäänestäjänä vastailin nopeasti selkäytimestä ja osittain intuition mukaan. Tosin tieto lisäsi myös vastaamisen tuskaa, koska useimmat kysymysvaihtoehdot olivat mahdottomia. Päätöksenteko ja tulevaisuuteen vaikuttaminen ei ole yhtä yksiulotteista kuin vaalikoneen joko-tai- ruuduissa. Vaalikoneet ovat ehdokkaille siksi kinkkisiä. Mukana on syytä olla, mutta toisaalta ei tee mieli alistua kysymysten epätodellisen suppeaan valikkoon.

Osa valitsee turvallisen keskitien, osa ei. Minä sain tällä ensi yrittämällä vastaukseksi pitkän rivin vihreitä. Ilman painotuksia, ilman taktikointia. Ensimmäiseksi vaihtoehdokseni tuli Tiina Elo. Katsoin hänen kotisivujaan ja löysin paljon yhtäläisyyksiä, ainakin henkilöhistoriasta. Ikä on lähes sama, hän on muuttanut lapsena Helsingistä Espooseen (samoin), saanut ensimmäisen lapsensa vuonna 1998 (minä 1997), harrastaa jumppaa (sama täällä), ollut kasvissyöjä lukioajoista (kuten myös, tosin nykyään vähän laajemmalla ruokarepertuaarilla) jne, jne.

Kovin paljon erimielisyyttä en Tiina Elon kanssa löydä, paitsi yhdestä asiasta. Villa Elfvikin luontotalon säilyttämisestä Tiina Elo kiittää Espoon vihreitä, mutta 1980-luvulla he olivat Espoon valtuustossa niin pieni joukkio, että väitteessä on (sinänsä ymmärrettävää) liioittelun makua. Oma äitini Marja Rahkonen nimittäin oli demarivaltuutettuna henkeen ja vereen Villa Elfvikin ja monen muun kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen suojelun edistäjä (mm. Karhusaari ja Albergan kartano). Taisi tehdä aloitteitakin. Minä pääsin mukaan valtuustoon siinä vaiheessa, kun Albergan kartanon kohtalosta päätettiin.

Espoon vihreiden kantaäiti Merva Mikkola (vihr) tosin mainostaa kaikille äitiäni enemmän vihreänä elämäntavoiltaan ja arvoiltaan kuin moni vihreä itse, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole….

**

Minun äänestyspäätöstäni yksi vaalikonehetki ei ratkaise, mutta siitä on hyötyä niille, jotka eivät ole politiikan aktiiviseuraajia. Lisäksi pääsee tutustumaan ehdokkaisiin, joita ei muuten juurikaan tunne.

Minulla on kunnallisen vaikuttamisen suhteen viimeiset hetket käsillä ja on mielenkiintoista seurata asioita hyvin sisältä, mutta toisaalta jo vähän ulkopuolisin äänestäjän silmin. Oma vaalimittani on täysi, mutta on hienoa katsoa, kuinka ehdokkailla riittää intoa ja energiaa. Yksi sellainen on oma isäni, Jarkko Rahkonen, joka nyt ensimmäistä kertaa antaa oman laajan kokemuksensa ja tietomääränsä äänestäjien käyttöön. Virtaa ja ajatuksia riittää niin että vierestä katsottuna hengästyttää.

Helsingistä valtuustoon pyrkii demareista mm. nuori vihainen nainen Elina Aaltio, jonka rohkeutta ihailen. Vantaalta kannustan valtuustoon energistä ja nuorta kuluttaja- ja ympäristöaktiivia Juha Beurlingia. Espoossakin on hyviä nuoria demareita tarjolla; Sonia Meltti, Inari Juntumaa ja monia muita. Valinnanvaraa kyllä riittää.

**

PS: Tein myös Helsingin Sanomien ja Länsiväylän vaalikoneet ja niistä tuli taas eri nimiset ihmiset kärkeen. Jälleen vihreitä, mutta demareitakin löytyi jo ihan kärjen tutumasta, myös lähisukua.

**

Kuva viime kunnallisvaaleista Espoon Läkkitorilta, silloin kun vaaliteltalla jaksoi vielä hymyilyttää.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Maalissa



Tänään juoksin elämäni ensimmäisen maratonin. Osallistuin siis Espoon ensimmäiselle Rantamaratonille ja tapahtuma oli oikein onnistunut. Sää oli mitä hienoin ja reitti toimi hyvänä kotiseuturetkenä. Ensin Keskuspuiston mäkistä metsämaastoa ja sitten 12 kilometrin kohdalta rantaan. Ja sitä rantaahan sitten riitti ja riitti.

Aika oli viisi tuntia ja joitakin minuutteja päälle ja kohtuullinen siihen nähden, että juoksun edetessä podin mystisiä vastanväänteitä. Urheilujuoma ei kai sitten sopinut tai jotain.

Mutta hyvin kuitenkin meni ja olen tyytyväinen, että jaksoin juosta 42 kilometriä eikä tarvinnut ylittää maaliviivaa ryömimistekniikalla. Ja sekin on plussaa, ettei ole irronneita ruumiinosia tai muitakaan vammoja. Ihan voittajafiilis.

**

Tässä linkki tulossivuille, jossa näkyy videokuvana maaliintuloni.

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Irti penkistä


Tässä alla on puheenvuoroni, jonka käytin valtuuston viime maanantain kokouksessa. Puimme siellä tulevan talousarvion valmistelua ja tämän vuoden rahan käyttöä. Valtuustokauden loppu häämöttää enkä ole enää ehdolla uuteen valtuustoon. Viisi kautta ja 20 vuotta riittää tällä erää enkä aio pyrkiä Guinessin ennätysten kirjaan pitkällä putkella Espoon valtuuston penkissä.

Muutenkin olen koettanut irrottaa ahteriani penkistä aktiivisesti viime aikoina (näkyy myös blogipäivitystiheydessä). Juoksulenkit, jumppaohjeukset sekä tanssitunnit ovat pitäneet siitä huolen. Eilinen oma jumppa ja illan Marco Bjurströmin tanssitunti ja siihen perään pidetty power stretch-tunti olivat varsinaista mannaa keholle.

Tällä hetkellä minua kiinnostaa pilates-kurssit ja syksyinen luonto - enemmän kuin kuntatalous ja paperipinot. Sienipiirakkakin onnistui mainiosti sunnuntain kanttarellisaaliista. Rantamaratonista en uskalla puhua mitään ennenkuin se on takana. Ainakin viimeinen pitkä lenkki sujui hyvin. Nyt vain hissutellaan siihen asti ja yritetään pysyä terveenä.

Puheenvuoroni valtuuston kokouksessa 8.9.2008:

Taloudesta

Esityslistassa todetaan maamme talousnäkymien heikentyvän voimakkaasti kuluvana vuonna. Suomen BKT:n kasvu on hidastunut viimevuoden 4,4 prosentista 2 prosentin pintaan. Suomen inflaatio on pahin yli kymmeneen vuoteen ja lähestyy 5 prosenttia vuoden lopussa. Puolueeni on valtakunnan tasolla arvostellut päivähoitomaksujen, terveydenhoitomaksujen ja muiden julkisten palveluiden hinnankorotuksia. Meidän mielestämme hintoja pitäisi vielä alentaa entiselle tasolleen veronalennuksia hieman pienentämällä. Tiedämme, että kunta kokoaa näitä maksuja valtion suureen kassaan, jolloin Espoon kaupungin kassaan maksujen korotustuottoja ei tule.

Suomen taloudessa on alkanut suhdannetaantuma, mutta Espoon kaupungin rahoitusasema on kuitenkin vahva. Suhdannetaantumassakin Espoo voi jatkaa investointiohjelmansa toteuttamista pitkäjännitteisesti rahastojen ja lainojen suuruutta säätelemällä. Suunnitelmakaudella investointeihin on tarkoitus käyttää 240 miljoonaa euroa vuodessa pitkänajan investointitarpeen mukaisesti. Mikäli jokin uusi tärkeä hanke tulisi ottaa ohjelmaan, ei sen vuoksi pidä myöhentää muita ohjelmassa jo olevia hankkeita - se olisi lyhytnäköistä tempoilevaa ja epätaloudellista toimintaa.

Espoon rahoitusaseman vahvuus mahdollistaa myös 240 miljoonan euron vuositason ylityksen, mikäli investointihanke on taloudellisesti perusteltu. Esittelytekstin mukaan lainakanta voi nousta 1000 euroon/asukas, joka on selvästi nykyistä korkeampi, mutta alempi kuin Vantaalla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suhdannetaantuman poistuessa lainakantaa voidaan taas supistaa verotulojen kasvun myötä.


Asumisen hinta

Raakamaan arvonnousu perustuu yksiselitteisesti kaupungin kaavoituksen osoittamaan rakennusoikeuteen. Nyt rakennusoikeuden odotukset (katteettomatkin) nostavat tonttien ja asumisen hintoja.

Tästä olen puhunut usein ja jo 1990-luvulla tai 1980-luvun lopulta alkaen on puhuttu mm. tulevien metroasemien rakennusoikeuksien käytöstä asemien rakentamisen rahoittamiseen. Tänään asuminen Espoossa on sietämättömän kallista, erityisesti nuorille perheille ja kaupunkiin muualta muuttaville työntekijöille.

Pitkäjänteinen maapolitiikka ja raakamaan hankinta pitää asumisen hinnat kurissa ja hillitsee asuntomarkkinoiden vuoristoratoja. Teknillisen korkeakoulun maanmittausosaston nyt jo eläkkeellä oleva professori Virtanen on tätä oppia jakanut jo pitkään ja sitä noudatetaankin laajasti muissa kunnissa. Espoossa tahtotila kunnan laajaan maanomistuksen on ollut takavuosina heikonlainen – toivottavasti ote paranee ja ymmärrys laajenee koko valtuuston näkemykseksi.

Maaomaisuus on kunnalle hyvä sijoituskohde. Samalla se tuo mukanaan myös asuntopoliittiset hyödyt. Rahastojemme sijoitussalkuista osa on tuottanut huonosti. Siksi esitän harkittavaksi, että energiayhtiön myyntitulojen rahoitussalkuista irrotetaan aluksi noin 100 miljoonaa euroa ja se käytetään maanhankintaan. Espoolaiset demarit ovat arvostelleet rahastojen liian pientä tuottoa jo viime syksynä.

Tänään koko Suomi tietää miten rahastojamme on hoidettu: tuottoja ei ole tullut ja pääoman arvo jopa laskenut. Menetys olisi ollut selvästi pienempi jos heti syksyllä 2007 olisi rahastoissa vähennetty osakkeiden painotusta ja lisätty painoa kiinteistöihin ja korkorahastoihin.


Palvelustrategiat

Palaamme strategioihin ja euroihin budjettineuvotteluissa ja budjetin valtuustokäsittelyssä, mutta strategioista vielä muutama sana. Sanallisesti ilmaistut strategiat ovat meidän useimpien mielestä kannatettavia. Ongelma on siinä, että strategiat näyttävät lupaavan enemmän kuin talousarviossa niiden toteuttamiseen on varattu riihikuivaa rahaa. Tämä aiheuttaa arvostelua kuntalaisissa ja kohtuuttomia paineita suunnitelmia toteuttavissa virkamiehissä. Tulevalla valtuuskaudella tämä lupausten aukko pitää poistaa suunnitelmallisen päätöksenteon lisäämiseksi.

Strategioita laadittaessa kilpailukyky on ollut johtava periaate. Valitettavasti henkilöstön ensisijaista merkitystä kilpailukyvylle ei Espoon kaikissa strategioissa painoteta riittävästi eikä voimavaroja suunnata riittävästi toimintojen ja tehtävien vaatimien henkilöstövoimavarojen hankintaan ja kehittämiseen. Uusien työntekijöiden rekrytointi on vaikeaa, jos henkilöstö ei ole työtehtävien kannalta riittävä ja työilmapiiri on kireä ja epäviihtyisä. Esimerkkinä voidaan mainita eräiden terveyskeskusten henkilökunnan rekrytointivaikeudet. Hienot ja kannatettavat terveyden ja hyvinvoinnin strategiat jäävät lupauksiksi paperilla ali mitoitetun henkilöstön johdosta.

Palveluita määriteltäessä ei riitä pelkkä määrä, vaan myös laatu ja palveluiden vaikuttavuus. Budjettikäsittelystä ei siis keskustelunaiheita puutu ja työmaata riittää myös tulevalle valtuustolle.

maanantaina, elokuuta 25, 2008

550 vuotta Espoota


Tässä ryhmäpuheenvuoroni Espoon kaupunginvaltuuston tämäniltaisesta juhlakokouksesta. Kokous oli aika seremoniallinen ja muodollinen tapahtuma. Kerrankin pysyimme edes jotenkuten aisoissa. Pidin puheenvuoron hieman lyhempänä versiona vapaamuotoisesti tältä pohjalta. Siis tässä:

Me espoolaiset valtuutetut olemme tunnettuja pitkistä ja vivahteikkaista kokouksista, joista ei ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nyt on kuitenkin luvassa erilainen kokous. Juhlakokous, jossa juhlistamme Espoon 550-vuotista taivalta. Näin suuren vuosimäärän juhlinta on vaatinut muutaman selityksen niille, jotka tietävät, että Espoo on kaupungiksi aika nuori, vasta 36-vuotias.

Itsekin mietin, mitä oikeastaan juhlimme. Juhlimmeko kaupunkia nimeltä Espoo vai elämänmuotoa, joka sijaitsee Espoo-nimisellä maa-alueella? Mielestäni jälkimmäistä. Kaupunki hallinnollisena kokonaisuutena ei ole kovin kiinnostava juhlinnan kohde. Kaupunki ei ole mitään ilman ihmisiä, jotka muodostavat yhteisön. Paikan, jossa asutaan, eletään, luodaan uutta ja kasvatetaan tulevia sukupolvia.

Espoo on tarjonnut suotuisan asuinpaikan ja elannon jo kaukaisille sukupolville meitä ennen. Kuten tiedämme historiasta, asuinpaikat, kylät ja kaupungit ovat syntyneet aina hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Espoo on ollut tällainen paikka. Me olemme kehittyneet maalaispitäjästä Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi hyvin lyhyessä ajassa, kiitos naapurimme Helsingin läheisyyden, hyvien kulkuyhteyksien, väylien ja raiteiden Teknillistä korkeakoulua unohtamatta.

Kasvusta huolimatta Espoo on säilyttänyt kylämäisen rakenteensa. Espoon identiteettiä etsittäessä löytyykin useita identiteettejä. Se ei ole mikään ihme, sillä sisäämme kätkeytyy viisi Hämeenlinnan kokoista aluekeskusta ja pienemmät asuinalueet siihen päälle.

Entä sitten tulevaisuus? Ilman ihmisten välistä yhteistoimintaa ja yhteen hiileen puhaltamista kaupunki ei olisi voinut kehittyä. Yhdessä saadaan aikaan enemmän ja se taas edellyttää paljon yhdessä tekemistä ja keskinäistä luottamusta. Yhteisvastuuta omaa yhteisöä kohtaan ei synny, jos emme ole jatkuvassa kanssakäymisessä toistemme kanssa. Tämä on suuri haaste hajanaisessa kaupungissa sekä valtuustotyössä, jossa valtaa on delegoitu hyvin paljon pois valtuustolta alemmille toimielimille ja virkamiehille.

Kun tähän asti liikenneyhteydet ovat muodostaneet kaiken kehityksen perustan, nykyisessä verkostomaisessa yhteiskunnassa kehitys rakentuu entistä enemmän tietoverkkojen ja uudenlaisten kanssakäymisten muotojen varaan. Maantieteellinen alue menettää osittain merkitystään, kun ihmiset voivat muodostaa sosiaalisia siteitä laajemmalla alueella ja muuallakin kuin kasvotusten.

Espoo on osa laajempaa Helsingin seutua ja siksi jatkossa yhteistyötä naapuriemme kanssa on kehitettävä ja tiivistettävä. Toisaalta ihmisten osallisuus vaatii, että he voivat vaikuttaa omalla asuinalueellaan suoraan oman elinpiirinsä asioihin. Tiivistyvä Helsingin seudun yhteistyö vaatiikin vastapainokseen kaupunginosademokratian kehittämistä. Myös ilmastonmuutoksen eteneminen edellyttää, että meidän ei tarvitsisi liikkua niin paljon paikasta toiseen. Tämäkin kehityssuunta vaatii, että kiinnitämme erityistä huomiota aluekeskuksiimme.

Jokaisen Espoon aluekeskuksen identiteettiä on vahvistettava ja niiden vahvuuksia on korostettava. Tarvitaan viihtyisää asumista ja yhteisiä olohuoneita. Paikkoja, joissa yhteen hiileen puhaltamiselle ja yhteisöllisyydelle luodaan tilaa. Näin luodaan arvokasta sosiaalista pääomaa, joka on kaupungille kaikkein arvokkainta pääomaa. Kirjastot ovat hyviä sosiaalisen pääoman tankkauspisteitä.

Myös valtuustotyössä tarvitaan enemmän yhteistä tekemistä sekä kuntalaisten antaman vallan ja vastuun pitämistä samoissa käsissä. Valtuuston on huolehdittava omasta roolistaan kunnan ylimpänä päätöksentekijänä. Sen se on kuntalaisilleen velkaa jo ihan kuntalainkin perusteella.

Syksyllä tarjoutuu taas mahdollisuus valita uudet päättäjät valtuustoon. Keskustelua ja pitkiä kokouksia on siis tiedossa jatkossakin, mikä ei ole pelkästään huono asia. Vilkas ajatusten vaihto osoittaa, että valtuutetut jaksavat kantaa huolta omasta kotikaupungistaan – toivottavasti mahdollisimman monen kuntalaisen myötävaikutuksella. Onnea 550 vuotiaalle Espoolle!

Hyppy Espooseen



Viikko Kreikan lämmössä on takana. Kesä siis jatkui kuin jatkuikin kohdallani. Tänään illalla on edessä Espoon valtuuston kokous, jossa juhlistammme Espoolaisen elämänmuodon 550-vuotista taivalta. Pitäisi vielä keksiä muutama sana ryhmämme puolesta aiheesta.

Oma perspektiivini rajoittuu muutamaan vuosikymmeneen. Mutta siinäkin ajassa on paljon muuttunut. Ei lehmiä pelloilla, enemmän ihmisiä ja elämää - ainakin liikekeskusten aukioloaikaan. Ja mikä tärkeintä, alamme vihdoinkin olla osa pääkaupunkiseutua ihan oikeasti. Kunhan saamme tiivistettyä yhteistyötä naapuriemme kanssa ja pääsemme ne kyttäävät vain meidänrahojamme-asenteesta, hommat alkavat sujua entistä jouhevammin. Niin palvelut, liikenne kuin asuminenkin.

torstaina, heinäkuuta 24, 2008

Kesä jatkuu ja jatkuu…


Tässä pieni blogin väliaikapäivitys. Lomailu ja irtiotto arjesta jatkuu. Takana on viikko kiertelyä Gotlannissa, kodin sisustamista, yksi savusaunakeikka Mäntsälään (pakko mainita – oli niin antoisa), kuntoilua (pump-tuntini alkavat kohta ja maratonkin lähestyy uhkaavasti) sekä myös löhöilyä ja nyt myös aurinkoa - onneksi. Lomailun katkaisi hetkellisesti Suomi Areena, jossa olin Lakimiesliiton järjestämässä keskustelutilaisuudessa puhumassa ryhmäkanteesta. Kuvia Suomi Areenan tunnelmista ja meidän keskustelustamme tapahtuman nettisivuilta, kohdasta "Uutiset" ja "tunnelmia 15.7." tässä.

Nyt etsiskelen jotain uutta mielenkiintoista luettavaa. Kjell Westön Missä kuljimme kerran oli nautinnollinen lukuelämys. Jälkikäteen huomasin, että ihan sattumalta tämä oli jo kolmas kesä, kun luen kesällä Helsinki-kuvausta samalta aikakaudelta (mm. Helvi Hämäläisen kirjat). Helsinki ja 1920-luku lähivuosikymmeninään kiehtoo jostain syystä erityisesti ja eri aikakauteen tutuissa maisemissa on mielenkiintoista sukeltaa. Kjell Westön kirjassa tietysti erityisenä tarkastelun kohteena oli Suomen repivä sisällissota. Se on aihe, jonka käsittelyyn on vasta viime vuosina saatu tarpeeksi etäisyyttä ja joka poikii toivottavasti vielä monenlaista jatkotyöstämistä.

Ehkä Mika Waltari voisi olla seuraava. Minulla on hänen 10 novellin tai pienoisromaanin kokoelmakirjansa (WSOY), jonka luin joskus parikymppisenä (siis hyvin kauan sitten). Otin kirjan juuri esiin ja avasin sen sattumanvaraisesti. Vuodelta 1958 siellä on Mika Waltarin ajatuksia yksinäisyydestä, luovasta työstä, kirjoittamisesta ja elämästä ylipäänsä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Alan lukemaan, vaikka tarkoitus on myös ommella verhot ja tehdä Elsan 11-vuotissyntymäpäiväkakku huomisiin juhliin.

Mika Waltari sanoo mm. näin: ”Ehkä kirjailijan tehtäviä on kirjoittaa, jotta paremmin ymmärtäisimme veljiämme, ja tietysti myös sisariamme, ja siten voisimme tehdä elämän helpommaksi toisillemme.”

Hienoa, että Waltarin kaltaisia ajattelijoita on olemassa. Tosin se, että joku menee ja plagioi toisen ajatuksia ominaan on jo vähän noloa. Ks. Hesari tänään: Waltarin romaania myydään amerikkalaiskirjailijan nimissä.

maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

Yksinkertaista


Minun piti kirjoittaa siitä, kuinka yksinkertainen elämä on harmonista ja harmoninen on onnellista. Mutta kun aloin naputtaa, huomasin, ettei se noin mene. Että jonkun kärpäsen lennon ihailu voisi saada onnen väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Ei ihan. Mutta joskus melkein.

Olin nimittäin lähestulkoon saavuttanut sen ajatuksen langanpään, jonka mukaan makaronilaatikko on ihan hyvää ja että villasukissa on paljon kivampaa kuin korkokengissä. Mutta tämä uskottelu tekee kyllä joskus tiukkaa.

Ei minusta ole valaistuneeksi ihmiseksi niin kauan kuin on olemassa sellaisia sotkua kuin ansiotulojen hankinta, osallistuminen kaikenlaiseen yhteiskuntaelämään sekä kommunikointi ihmisten kanssa. Mutta aina kesällä ne kuuluisat pienet asiat jaksavat elähdyttää. Kuten vaikka sateen jälkeinen raikas kesätuoksu tai lintujen kovaääninen mekastus.

**

Kuvassa Leo onnistuneen pelin kynnyksellä. Kaksi voittomaalia ja hienot tuuletukset ovat edessäpäin. Kapy on meidän joukkue.

perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Enbusken ohjelmassa

Olin Tuomas Enbusken ohjelmassa yhdessä Lauri Tarastin ja Pertti Timosen kanssa puhumassa demokratiasta, vaikuttamisesta ja vaaleista. Tosin jo 29.5. Unohdin laittaa linkin kaikessa kiireessä ja tässä se on 29.6. asti.

Valoisaa kesää


Viimeinen valtuuston sekä pääkaupunkiseudun valtuustojen yhteiskokous on takana ja kesä edessä. Kokousvapaata on luvassa muutama kuukausi enkä tule potemaan ajankäyttöongelmia. Edessä on tiiviimpi maratontreenaus, koska rantamaratoniin on enää kolme kuukautta.

Tänään olin Esport Arenalla juoksutestissä, joka tehtiin juoksemalla eri syketasoilla ja lopuksi niin kovaa kuin koneesta lähti. Välillä tiristettiin sormesta pisara verta ja katsottiin miten maitohappoarvot kehittyvät. Testin mukaan kuntoni oli kohonnut, vaikka olen mielestäni lähinnä hissutellut.

Tällä menolla maratonin pitäisi kuulemma mennä 4,5 tunnin ajalla, mutta en uskalla ajatella noin pitkälle. Ensin pitäisi nimittäin harjoitella ihan oikeasti ja nyt pitää ottaa käyttöön pidemmät lenkit.

Matkaa on vielä ja itse tapahtuma vaikuttaa kyllä hullun hommalta. Muutamat vinkit kertovat paljon touhun luonteesta. Opin mm., että lääkintäryhmän ohi juostessa pitää skarpata, vaikka olisikin henkitoreissaan. Muuten korjataan talteen. Kun värit lähtee, voi harkita keskeyttämistä. Silloin tietää, että on noutaja tulossa ja taju on kohta mennyttä. Ja pysähtymistä kannattaa välttää, koska lihakset menevät niin jumiin, ettei liikkeelle enää välttämättä lainkaan pääse.

**

Yksi virallinen kesätapahtuma minulla ainakin on. Osallistun Porin Suomi Areenan Lakimiesliiton paneelikeskusteluun ryhmäkanteesta. Lisäksi kesän aikana päässäni pitäisi alkaa syntyä ahaa elämyksiä jatko-opintojeni tarkemman teeman suhteen. Yksi lennokas aihe on jo työn alla, mutta sitä pitäisi reivata vähän maanläheisempään suuntaan.

Juhannuksen jälkeen ohjaan Fressin puistojumppaa Espoonlahdessa tiistai-iltaisin klo 19-20. Osan tunneista vetää mieheni sisko Milla, jotta ehdimme myös lomailemaan. Lappiin pitäisi ainakin päästä samoilemaan. Syksyllä alan vetämään Fressissä perjantai-iltaisin vakiona pump- ja stretching-tunteja, eli kesällä pitäisi valmistautua siihenkin.

Ehkä haaveeni torimyyjän hommista toteutuu myös. Olemme nimittäin suunnitelleet äitini kanssa menevämme Kauppatorille viikoksi myymään hänen tekemiään lasikoruja ja muuta ”taidetta”. Ei mitään suurta bisnestä, mutta muuten hauskaa kauppaleikeistä ja toreista pitävälle ihmiselle. Mutta vain, jos aurinko paistaa.

**

Joku tyylilajista päätellen vähemmän sivistynyt ihminen lähettelee minulle kommentteja lasten hiekkalaatikon lällättelytyyliin. Viimeksi siitä, että kuulemma satsasin puoluekokouksessa "väärään hevoseen" ja nyt varmaan harmittaa. Samat jutut kuulin eduskuntavaalien jälkeen tietenkin nimettömänä ilakointina siitä, että eduskuntavaaleissa meiltä demareilta väheni kaksi paikkaa ja minun siinä samassa, mikä tuotti kirjoittajalle suunnatonta vahingoniloa ja riemumieltä.

Ihan oikeasti nuo kirjoitukset kertovat aika surullista tarinaa kirjoittajan mielenmaisemasta ja demokratiakäsityksestä. Ei vaaleissa ole kyseessä hevos-, missi- tai formulakisoista, vaikka viihteellisempään suuntaan mennäänkin. Erilaiset poliittiset linjat keskustelevat keskenään ja hankkivat ajatuksilleen kannatusta. Häviölle jääminen ei ole halveksittavaa, vaan myöskin osoitus rohkeudesta olla mukana ja kantaa oma kortensa kekoon.

Nimettömyys netissä kirvoittaa sielun sopukoista esiin jos jonkinlaista ainesta. Minun etiikaani tuon tyylilajin kommentit eivät istu - ne jääkööt muille foorumeille.

**

Kuvassa pioni, joka kukkii taas kohta (Kuva: Mikko Mäklin).

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Vaaleanpunaista hattaraa


Olin eilen positiivisella mielellä puoluekokouksen suhteen, mutta on pakko tunnustaa, että kyseessä oli tietoinen itsesuggerointi uuteen positiiviseen ajatteluun.

Negatiivisempi tulkintani on, että politiikka on aikamoisessa kriisissä. Riittää, että vaihdamme vaikutelmia, kun emme osaa muutakaan. Pihvi on kadonnut ja tilalla on vaaleanpunainen hattara.

Puolueen johto tarvitsee hajatelmien ja sloganeiden lisäksi muutakin. Meidän muiden ei kannata seistä tumput suorina ja itkeä, vaan ryhtyä hommiin. Uudessa avoimessa SDP:ssä hyvät ja punnitut ajatukset otetaan vastaan.

**

Elina Aaltion blogissa oli mielenkiintoista pohdintaa "uudesta SDP:stä". Kannattaa lukea myös Esa Suomisen kattava ja rakentava arvio puoluekokouksen tapahtumista. Kun lukee vielä Antton Rönnholmin arvion kokoustunnelmista, huomaa, että kokouksen saldo oli todellakin enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Ja samalla huomaa, kuinka eri tavalla asioita voi lähestyä. Anttonin kirjoitus päättyy hienosti.

Uskon, että puolueessamme saavat nyt jatkossa kukkia myös erilaiset kukat. Tässä suhteessa meillä on hyvä puheenjohtaja ja puoluesihteeri.

lauantaina, kesäkuuta 07, 2008

Tuulet puhaltaa


Laihdutusvinkkini on SDP:n puoluekokous. Siellä oli niin kiire, ettei syödä ehtinyt kunnolla ja kun ehti, ei jännityksen takia oikein maistunut. Meni enemmän nestepaaston puolelle. Vaikka kannatinkin Erkki Tuomiojaa, olen ihan tyytyväinen SDP:n siirtymiseen kokonaan uudelle planeetalle.

Ekin tappioista on sen verran kokemusta, ettei pettymys ollut lähelläkään samaa luokkaa kuin viimeksi. Näytti siltä, että jotkut Tarja Filatovin kannattajat elivät nyt vastaavia tunnelmia. Yksi asia on varma. Emme olisi tässä, ellei Erkki Tuomioja olisi lähtenyt talvella ehdolle. Ehdokkuudellaan hän haastoi puolueen avautumaan. Eki avasi latua ja siitä hänelle kiitos.

Ainakin Jutan hurmaustaidot ovat hyvällä mallilla. Raikkaus oli valttia ja puolueelle tekee selvästi hyvää saada aimo annos positiivisuutta. Kokouksen tunnelma oli vapautuneempi kuin aiemmin, vaikka kyllähän siellä kulisseissa vähän asioita koplailtiinkin. Mutta paljon vähemmän kuin koskaan aiemmin.

Oma puoluesihteeriehdokkuuteni ei ottanut odotetusti tulta, kun puolueemme sai naispuolisen puheenjohtajan. Ja muutenkin. Puoluesihteerin tehtävä on ollut meillä perinteisesti lähinnä hallinnollinen ja organisatorinen posti. Minuthan miellettiin hyvin poliittiseksi henkilöksi, mitä olenkin. Minulle tärkeintä oli saada olla mukana ja itselleni jäi ihan hyvät fiilikset.

Tulipahan yritettyä ja laitettua itsensä (taas) likoon. Politiikassahan on niin, että jos kaipaa asioihin muutosta, paras tapa lähteä korjaamaan niitä on lähteä itse mukaan joko ehdokkaaksi tai jonkun toisen ehdokkaan tukijaksi. Niin demokratia toimii. Politiikassa mukana olemisessa tarvitaan annos kamikaze-henkeä, jota minulta näköjään jaksaa aina vaan löytyä.

Puoluekokouksessa on aina myös hyvin monenlaiset tunteet pinnassa. Valtuustotoverini Karl Koivusen kunniajäsenyys oli kyllä herkkä hetki. Kalle on Leppävaaran Sisun pitkäaikainen puheenjohtaja ja tunnen hänet ihan lapsesta asti. Koko joukko oli niin liikuttunut ja onnellinen saamastaan huomionosoituksesta, että sain tirautettua muutamat minikyyneleet. Kyyneleethän tunnetusti vapauttavat stressiä, joten ne tulivat tarpeeseen.

Nyt olen siis kotona ja tyytyväinen, että urakka on ohi. Politiikassamme on kääntynyt uusi lehti, jota tuodaan esiin suurten tunteiden ja tuoreiden kasvojen voimin. Se on vain hyväksyttävä, vaikka politiikan (ja kasvojen) kierto voi olla tällä tyylillä aika nopeaa. Ja mistä sitä tietää, vaikka tämä trendi saisi pian uuden vastatrendin. Ehkä näemme vielä ajan, jolloin ”taatusti tunkkainen” ja ”reilusti ryvettynyt” ovat ehdokkaaseen liitettäviä mainesanoja.

Nyt mennään eteenpäin raikkaiden tuulien puhaltamana.

maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Huono näytelmä


Vaalirahakohu paisuu kuin pullataikina. Nyt on ilmennyt, että aika moni kansanedustaja ja hallituksen ministeri on rikkonut lakia ja jättänyt kertomatta rahoittajiaan. Kehittyvien maakuntien Suomi ry on kanavoinut 406 000 euroa isolle ehdokasjoukolle. Tuesta 262 000 euroa on tullut Keskustan ja 112 000 Kokoomuksen ehdokkaille. Tukea saaneista 35 oli keskustan ja 14 kokoomuksen jäsentä. Ministereitä on seitsemän joista vain yksi ilmoitti tuesta lain mukaisesti.

Jupakassa koetellaan Keskustan puoluesihteerin ja pääministeri Vanhasen tietoisuuden tasoa. Joko he tiesivät puuhista Apollonkadulla tai sitten he ovat hyvin sinisilmäisiä miehiä vastuupaikoilla – uskottavuus on joka tapauksessa koetuksella. Se tiedetään, että KMS:n perustamisessa on ollut mukana heidän alaisensa, Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola.

Kyllähän se näyttää varsin selvältä, että porvarihallitukseen tässä tähdättiin hyvin systemaattisesti ja järjestelmällisesti. Jos kyse olisi ollut kyläkauppiaiden ja nyrkkipajojen halusta tukea oman kylän tyttöjä tai poikia asia olisi toinen. Nyt rahaa haalittiin isompaan pottiin ja ne jaettiin keskitetysti ja salaa jostakin.

Kun hallituksen ministereistä liuta on jättänyt noudattamatta vaalijärjestelmän läpinäkyvyydelle ja demokratialle keskeistä lakia, asiaa ei voi sivuuttaa olan kohautuksella. Matti Vanhasen kertomukset Merikukka Forsiuksen tukemisesta ovat joutuneet myös outoon valoon. Vähän niin kuin Ikea-case kakkonen.

Mitä tästä voidaan päätellä? Matti Vanhanen on pääministerinä selityksen velkaa ja hänen pitää antaa se eduskunnalle tiedonantona. Sen johdosta päästään sitten mittauttamaan hallituksen nauttimaa luottamusta tai niiden rippeitä.

Kannattaa muistaa, että Ilkka Kanervan tekstailu söi ministerin luottamusta, vaikkei lainvastaista ollutkaan. Myös Jäätteenmäen faksailu oli moraalisesti väärin, muttei lainvastaista. Molemmat saivat lähteä. Nyt on rikottu lakia ja urakalla. Mittasuhteet ovat isommat ja johtopäätösten pitäisi olla sen mukaiset.

Vanhanen on itse puhunut pari viikkoa sitten sitä, että kyseessä on laajempikin poliittinen kriisi. Ja totta, lisätietojen valossa käsillä on hallituskriisi, jonka voisi puhdistaa pääministerin eronpyyntö. Uutta hallitusta koskevat neuvottelut voidaan käynnistää eduskunnassa ilman ennenaikaisia vaaleja. Mikäli uutta hallitusta ei saada aikaan, niin sitten jopa ennenaikaiset vaalit voivat tulla kyseeseen.

**

Inhoan sanaa nälkä politiikan yhteydessä. Urheilusta termi on tuttu ja liittyy kiivaaseen kilpailuun. Se joukkue, jonka voittamisen nälkä oli suurempi, voittaa. Politiikassakin voitontahto ja halu vaikuttaa on ihan tervettä ja toimii eteenpäin vievänä voimana. Mutta kun nälkä kasvaa liian suureksi, syödään vaikka omat sanat. Valtaan halutaan saranapuolelta keinoja kaihtamatta. Tätä kutsutaan myös dopingiksi.

Liikaa nälkä on siis pahasta ja peli pitäisi pitää puhtaana myös politiikassa ja nimenomaan siellä. Avoimuus ja lakien noudattaminen on politiikan fair play-työtä. Myös antidoping-toimikuntaa tarvitaan. Eli lisää tarkempia sääntöjä, sanktioita ja niiden valvontaa. Siksi vaalirahoituslain uudistamista on kiirehdittävä.

**

Jos politiikka muuttuu pelkäksi vaalien voittamisen taiteeksi, sisällöt ja pitkän linjan tavoitteet muodostuvat turhiksi hidasteiksi. Tylsäksi painolastiksi, joka estää norsujen rymistelyn posliinikaupassa.

Nyt olemme nähneet, mitä kaikkea politiikan kulisseissa on puuhattu. Verhot heiluu ja kulisseja kaatuu. Ihan huono näytelmä.

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Muutamia juttuja

Uudenmaan uutisissa maanantaina 26.5. oli pieni juttu Espoon kolmen suurimman puolueen kunnallisvaalinäkymistä. Kommentoin siinä vaalirahoitusta kunnissa ja asuntorakentamisen ohjaamista joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Uutiset on nähtävissä jonkin aikaa Yle Areenasta.

Kirjoitin Mikkelin demareiden sivuille jutun Vaalikone vai kansanliike. Se löytyy myös täältä.

Kävin muuten Mikkelissä tiistaina – kuuntelin puheenjohtajapaneelin ja tapasin sen jälkeen puoluekokousedustajia. Matkustin kotiin bussilla ja ihailin kuulaan kevätillan valaisemaa kaupungin toria ja hienoja maisemia. Kotona olin 00.50.

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Kuka sammutti valot?


En ole ehtinyt vähään aikaan kirjoittaa. On ollut kiire - kiire tehdä pihatöitä, kiire hoidella valtuustovelvoitteita, valmistautua puoluekokoukseen, ehtiä joskus lenkille, haaveilla käsitöistä ja tehdä niistä muutamia sekä kiire oleilla ja lueskella.

Sain syntymäpäivälahjaksi sivistävää kirjallisuutta. En tarkoita nyt Paavo Lipposen kirjaa, vaan vähemmän ylevää. Yksi kirjoista on nimeltään ”Avauksia poliittiseen ajatteluun” ja siinä eri kirjoittajat pohtivat puolueiden uusia haasteita, poliittisen osallistumisen epäpolitisoitumista ja sitä, mitä ja missä politiikka on.

SDP:n puoluekokouksen alla Kyösti Pekosen artikkeli puolueiden nykyisestä toimintaympäristöstä ja haasteista on hyvää luettavaa. Ihan tuttuja asioita, mutta silti ajatuksia herättävää.

Erilaiset kyselytutkimukset ovat osoittaneet jo parinkymmenen vuoden ajan raadollisesti sen, että suomalaisten luottamus poliittisiin toimijoihin on laskenut tasaista tahtia. Eduskuntaan, hallitukseen, julkiseen hallintoon ja EU:hun suhtaudutaan aina vain suuremmalla penseydellä, mutta täydelliset pohjat vetävät puolueet.

**

Viimeaikaiset tiedot vaalirahoituksen suuresta pimitetystä määrästä eivät ole omiaan lisäämään kansalaisten luottamusta poliitikkoihin. Nyt on nähty, miten paljon muita suuremman rahan myötävaikutuksella porvaripuolen vaalisanomaa syötettiin. Ihme, että SDP ei hävinnyt vaaleissa enemmän, vaikka demariehdokkaita ei keikkunutkaan ihan joka valomainospylväässä ja jättimäisissä lehtien imagoilmoituksissa – joko maksullisissa tai ns. maksuttomissa.

On ihmetelty, miksei media tarttunut asiaan aiemmin. Minua viive ei yllätä, sillä kauhistellut mainosrahavirrat valuvat suoraan mediayhtiöiden tileille. Mainontahan tapahtuu suurimmaksi osaksi juuri lehtien palstoilla sekä television, radion ja internetin kanavilla. Viestimien omistajataho on sopan osapuoli ja joissain maakunnissa täysin naimisissa poliittisen toiminnan kanssa. Eikä aina edes kovin puolueettomana tarkkailijana.

Se, että sosialidemokraattisia ehdokkaita on tukenut sosialidemokraattien perustamia yhdistyksiä, ei ole mikään uppo-outo yllätys. Niiden olemassaolon tarkoitushan on vaikuttaa politiikkaan ja ottaa osaa vaaleihin – tehdä sitä työtä, mitä varten jäsenet ovat yhdistykset perustaneet. Se sen sijaan oli yllätys minulle, että tätä tukea on pidetty joissain puheenvuoroissa lähestulkoon rikolliseen rahanpesuun rinnastettavana.

Kaikki eivät tunnu tietävän, että moni vanha sosialidemokraattinen yhdistys on saanut alkunsa aikana, jolloin ihmisten talkootyö oli vielä voimissaan. Niillä saattaa olla
talkootyöllä rakennettu työväentalo tai muu toimitila, jonka tiloja on saatettu vuokrata tai sitten myydä. Ei kirjainyhdistelmän ry siis tarvitse merkitä vain pöytälaatikossa sijaitsevaa laskujen kierrätyspistettä. Tuulikki Ukkolalle tiedoksi: ihan oikeita avoimesti toimivia aatteellisia yhdistyksiä on olemassa ja tilinpitokin on kunnossa.

Silti meidän tulee SDP:ssä toimia vaalirahoituksen suhteen jatkossa keskenään tasa-arvoisemmin ja koordinoidummin. Eduskuntavaaleissa jokaisen ehdokkaan omien vaaliseminaarien sijaan voisimme sopia, että järjestämme puolueessa yhteiset vaaliseminaarit täysin avoimelta pohjalta ja saadut varat ohjataan läpinäkyvien kriteerien pohjalta kaikkien ehdokkaiden käyttöön.

Taloudellisessa mielessä ehdokkaamme on jätetty täysin yksin ja heitteille. Tiedetään vain, että osalle ehdokkaista tukea tulee ja osa joutuu kaivamaan omaa kuvettaan – jopa perheen talouden uhraten. Kun kampanjointi on tullut aina vain kalliimmaksi, ei tällä järjestelmällä voida enää pitkään edetä. Siksi omat pelisäännöt pitäisi kirkastaa ja korostaa yhteisen vaalityön ja keskinäisen solidaarisuuden merkitystä. Varmasti vaalien teknisen ja käytännön avun keskittämisellä ja rahoittamisella on saatavissa myös tehokkuusetuja. Sekä tietenkin koko joukkueemme ja sanomamme parempi onnistuminen.

**

Viimevuosien trendinä on ollut vahvojen puolueiden aikakauden loppuminen ja niiden korvautuminen erityisasiantuntemuksen varaan rakentuvilla vaalipuolueilla. SDP:ssä on aina korostettu, että olemme joukkopuolue, emmekä haluaisi typistyä pelkäksi vaalikoneeksi. Käytäntö on kuitenkin luisunut jo pitkään vaalipuolueen suuntaan.

Muutos kohti vaalipuoluetta korostaa vaalien merkitystä politiikan onnistumisen mittaustapahtumana. Houkutus on tehdä vain sitä, mitä mitataan eli ohjata kaikki paukut vaaleihin ja muusta viis.

Pekonen kirjaa artikkelissaan vaalipuoluekehityksen piirteitä. Yksi on puolueiden ideologisuuden heikentyminen. Äänestäjien kosiskelu menee jäsenten ja oman organisaation kehittämisen edelle. Jäsenten poliittisen painoarvon heikkenemisestä seuraa jäsenten ruohonjuuritason aktivismin heikkeneminen. Johtajien valta kasvaa, kun puoluekoneisto heikkenee ja jäsenkunnan aktiivisuus laimenee. Joukkopuolueessa johtaja on nimenomaan puolueensa johtaja. Vaalipuolueessa etualalle nousevat yleisöön vetoavat ”julkiset edustajat” ja henkilöitynyt johtajuus.

Vaikka virta vie vaalipuolueen suuntaan se ei tarkoita, että kehitys sopisi sosialidemokratian aatteisiin ja tavoitteisiin. Ei tasa-arvoa voi edistää oikeasti ilman yhteiskunnan valtaklikkeihin ja rakenteisiin pureutuvaa oikeaa politiikkaa. Jos tämän korvaa pelkkä kiva ja mukava ajankohtaispuhe, SDP voi sammuttaa valot. Tai sitten laitetaan kirjainyhdistelmään uutta diipadaapaa tilalle.

**

Kuvassa Helsingin työväentalo. Kuvaaja: Mikko Mäklin

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Nippu rautalankaa ja mörön mörinää


Tässä kaksi linkkiä, joista löytyy kirjotukseni puoluesihteeriteemasta:

Verkkolehti 24d: Demarikioskista SWOT-analyysiin

Dooris-lehti: Nippu rautalankaa ja muita vastauksia

**

Paavon mörinä on suorastaan pelottavaa, mutta inhimillisyydessään suorastaan hellyttävää. Kuka se olikaan ylimielinen?

Paavo, emme me sinua unohda, vaikka Tuomiojaa pidetäänkin tällä hetkellä ulkopoliittisesti ja kansainvälisesti osaavimpana poliitikkonamme. Ja hänessä on myös häivähdys intellektuellia: Hesarin juttuun tästä.

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Demokratian takapihallekin pitäisi päästä katsomaan


On hauska kuulla, että pääministeri Matti Vanhanen on tullut linjoilleni. Hän on Brasiliasta käsin esittänyt, että vaalirahoitukselle on säädettävä kattosumma tai edes lahjoittajakohtainen katto. Minä olen vaatinut kampanjoinnin kokonaissummalle kattoa jo vuosia ja viimeksi tästä uutisoi mm. Uutispäivä Demari raportissaan Turun puoluesihteeritilaisuudesta. Tästä vuoden takaiseen blogikirjoitukseeni Rahalla saa ja Rollsilla pääsee -eduskuntaan.

On demokratian kanna epätervettä kehitystä, että eduskuntaan pääsyyn vaaditaan yhä vain enemmän hynykkää. Tällä hetkellä summa pyörii sairaanhoitajan kahden vuoden palkkaa vastaavassa rahapotissa. Kenellä sellainen raha on heittää itsensä mainostamiseen? Ei ainakaan sairaanhoitajalla.

Ei siis ihme, että TV:stä tuttuja kaivataan puolueiden listoille ja kipeästi. Mainostamisessa voitetaan se, mitä asiakeskusteluissa hävitään. Ja kumpi olikaan tärkeämpää? Vastaus paljastaa raadollisesti sen, miten häntä heiluttaa nykyään koiraa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin vaalirahoituspuheet ovat olleet kiusallista kuultavaa. Sinänsä mukava ja pidetty mies eduskunnassa, mutta hän on selvästi viettänyt liikaa jossain hyvin oudossa ja vanhassa poliittisessa sammiossa.

Elämme demokratiassa, jossa kansalaisilla on oikeus tietää, millaisia taustatahoja kunkin edustajan takana on. Kyse on avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Vaalirahoituksessa ei ole mitään laitonta, mutta on reilua, että merkittävät rahoittajatahot pystyy kertomaan ääneen. Ja jos ei pysty, niin sitten ei olla ihan selvillä vesillä.

Vaalirahoituslaki on ollut alun alkaen torso. Se kohtasi valtavasti vastustamista ja sanktiot jätettiin tietoisesti pois. Selitys kuului, että kansanedustajat kantavat poliittisen vastuun ja media seuraa. Kalli on yhden suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajan suulla ilmoittanut, että tämä lainsäätäjän tavoite ei häneen pure. Lällätellen hän toteaa kansalaisille, että lait on tehty rikottaviksi.

Hän ottaa siis harteilleen mieluummin lainrikkojan ja tomppelin viitan kuin kertoo mikä tai kuka hänelle lahjoitti sairaanhoitajan kolmen vuoden palkkaa vastaavan tuenilmaisun vaalien alla. Kallin tärkeysjärjestys on aika paljastava.

**

Vihdin Ideaparkin ympärillä on käyty kiinnostavaa keskustelua. Puolesta ja vastaan käytetyt asia-argumentit ovat olleet ihan aitoja ja oikeita, mutta kyllä taustalla saattaa olla muutakin. Jan Vapaavuori haluaa suojella paitsi ilmastoa, myös Helsingin kauppiaita. Toivo Sukari taas kertoi, että hänellä on hallituksessa myös kavereita. Matti Vanhanen tuli ulos kuorestaan ja kannatti hanketta. Siis kaksi päinvastaista kantaa hallituksen sisällä - viereisistä vaalipiireistä tosin.

Väkisinkin tulee mieleen, että jos olisin Toivo Sukari, olisin varmaankin harrastanut aktiivista kansalaistoimintaa ennen vaaleja ja ilmaissut tukeni yhdelle jos toisellekin merkittävälle poliittiselle taholle*. Siinä ei ole mitään kiellettyä ja laitonta, mutta siinä alkaa olla, jos äänestäjät eivät tästä tiedä.

*) Ja nyt tämän kirjoittamisen jälkeen ilmeni, että juuri niin on tapahtunut - tosin laajemmalla liikemiesporukalla.

**

Kuva: Mikko Mäklin.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Menestyksen metsästäjät


Osallistuin Espoon kaupunginvaltuuston seminaariristeilylle. Laivalle, jonka uppoamista Helsingin valtuusto oli kuulemma toivonut. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin ja kuivin jaloin. Tosin lieviä hajuhaittoja esiintyi eivätkä ne aiheutuneet edellä mainitusta haisevasta vastalauseesta, vaan vierailuohjelmastamme. Kävimme nimittäin tutustumassa tukholmalaiseen jätevedenpuhdistamoon sekä jätteenpolttolaitokseen.

Ostin laivan kirjakaupasta Outi Nyytäjän kirjan Menestys ja moraali. Se oli hyvää vastapainoa laivaseminaarissa käsittelyssä olleen kaupungin strategiaesityksen teksteille. Nyytäjä suomii kirjassaan pinnallista menestyksenmetsästyskulttuuriamme. Juuri sitä asenneilmastoa, jota me Espoossa haluamme vaalia hyvien veronmaksajiemme veronmaksukykyä pönkittääksemme.

Nyytäjä narisee ja marisee – ja ihan aiheesta. Minunkin kirjani käsittelee tavallaan samaa teemaa. Sitä hömppää, joka peittää alleen vakavamman yhteiskunnan kehittämisen ja joka myös näännyttää sen kaikkia jäseniä. Myös menestyjiä itseään.

Menestyjä tuo esiin persoonaansa ja rakentaa karismaansa. Uusin ja aineeton tapa tuoda persoonaansa esiin on antaa iltapäivälehdille vihje, että asianomaisesta on ehkä löytymässä vakava sairaus. Useimmiten ei onneksi löydy.

Menestysyhteiskunnassa asiaosaaminen ei riitä, persoona ja taiteellinen vaikutelma ratkaisee. Lisäisin, että tämä koskee myös politiikkaa eikä SDP:n puheenjohtajavaalikaan ole täysin ilmiöstä vapaa. Jos asiaosaaminen ja linjanvedot jätetään poliittisen puolueen johtajavalinnoissa tarkoituksella mopen osaan, on epäpolitisoituminen levinnyt jo puolueisiinkin ja se on kyllä jo huolestuttavaa. Siitäkin huolimatta, että poliittisista sisällöistä puhumista pidetään tylsänä ja ryvettävänä toimintana.

Menestysyhteiskunnassa köyhyyttä ja epäonnistumista kartetaan kuin tarttuvaa tautia ja samalla keskiluokka on kuitenkin hämmennyksen tilassa. Koulutus ei välttämättä auta tippaakaan. Yritysten työ pirstoutuu eri puolille maailmaa ja yritysten sisällä huipputyöntekijä joutuu käymään omaa yksilötaisteluaan pysyäkseen pinnalla. Sosiaalinen nousu on pysähtynyt ja herrahissi on juuttunut pohjakerrokseen.

Kovaa juokseminen on ainoa lääke eikä puhettakaan, että vapaa-ajalla olisi aikaa lepoon. Tennis ja golf ei ole enää mitään – menestyjä rääkkää itseään maratonilla. Tässä kohtaa terästäydyin, koska olen itsekin kehittänyt itselleni saman tavoitteen.

Mietin, olenko minäkin menestystä jäljittelevä suorituskone vai pelkästään tervehenkinen kuntoilija. Mieluummin se jälkimmäinen. En ole kiireisessä työssä, josta vapauduttuani rientäisin Duracell pupuna uudelle juoksuradalle. Onneksi en. Koko juoksuharrastukseni pohjautuu siihen, että minulla on aikaa. Ja juokseminen on halpaa. Näin itselleni vakuuttelen.

Nyytäjä tuo esiin, kuinka joukkovoima on kärsinyt aikamoisia kolhuja. Hän ihmettelee myös, miksi kirkko ja SAK ovat joutuneet turvautumaan jäsenkadossaan populismiin ja viihteeseen. Ollaan mukavia, tarjotaan lomamatka-alennuksia, tietokoneita ja kameroita sekä ostetaan sieluja. Toisaalta hän ymmärtää, että menestysyhteiskunta on ajanut nämäkin instituutiot pakkorakoon, toimimaan sen ehdoilla. Lisäisin listaan SDP:n ja varmaankin muutkin puolueet.

Nyytäjän sanoin tarvitsemme yhteiskunnallista heräämistä – tajua siitä, että solidaarisuus on ainoa keinoa pelastaa omakin nahka ja sielu. Pinnallisuuden pakkorakoa vastaan pitää taistella, mutta pysähtyä ei silti voi. Ei mikään helppo tilanne puolueille.

Lisää Nyytäjän kirjasta mm. tästä.

**

Huvudstadsbladet kirjoitti puoluesihteerikisastamme perjantaina 9.5. Lehden mielestä minä ja Esko Ranto olemme kuudesta ehdokkaasta ne vahvimmat kandidaatit. Minun vahvuudekseni lehti mainitsee eduskunta- ja kuntapoliitikkotaustani takia sen, että puoluesihteeri voisi näkyä myös mediassa ja olla poliittinen keskustelija sen lisäksi, että hän uudistaa puolueen toimintaa. En sano juuta enkä jaata, mutta juttuun pääsee tästä.

**

Poikani Leo (8) noteeraa kaikenlaisista TV:n tietovisoista pelkät mieskilpailijat ja kannustaa kiivaasti vain ja ainoastaan heitä. Kysyin, miksi kannatat aina vain miehiä? ”No koska mä oon sovinisti!”. ”Jaaha. Ja mistä olet tuon sanan oppinut?”. ”No sulta tietenkin”. Että sillä lailla.

**

Kuva: Mikko Mäklin: "Kiipijä".

torstaina, toukokuuta 01, 2008

Vappu


Vapun päivä oli virallinen kevätkauden avajaispäivä. Ei puhettakaan, että olisimme poistuneet johonkin tiluksiltamme. Kevätpuuhaa nimittäin riitti ja olimme koko päivän ulkona.

Illemmalla lapset aivan itse pyysivät, että lauletaan nyt niitä työväenlauluja. Veli sisko ja Natalia ovat lasteni suosikkeja. Leo (8v) ihmetteli, miksi kaikissa lauluissa lauletaan taisteluista. Selitin, etteivät ne kaikki tarkoita sotaa, vaan taistelua ihmisoikeuksien ja muiden asioiden puolesta. Elsa (10v) kyseli punaisista ja valkoisista. Simo (5v) taas halusi kuulla sen laulun, jossa lapsilta oli varastettu vanhemmat (=Punaorvon vala).

Vapun alkuperäinen tarkoitus vaati myös selityksen. Samoin vappumarssi. Kyllä, se on alkujaan mielenosoitus ja eräänlainen työläisten yhteenkuuluvaisuuden voimannäyttö. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, mitä vastaan tai minkä puolesta nykyään vapun päivänä demonstroidaan? Entä mikä on työläisen määritelmä? Onko se tulotaso vai mielentila? Entä sitten yhteenkuuluvaisuus? Kenen kanssa? Ja onko jotain voimaa, jota näyttää? Ja jos on, niin mitä se on?

Vappu on hyvä juhla, mutta sen paras anti ei liity rutiineihin ja muotoihin, vaan sisältöön ja siihen tunteeseen, jonka vapun alkuperäinen tarkoitus tuo esiin. Kääreet ja kuoret eivät ole yhtä tärkeitä kuin niiden sisällä oleva sielu ja sydän. Tämä ajatus sopii muuten myös puolueeseeni ja sen uudistamiseen.

tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Koelaboratorion kukkanen


Espoo on kunnallisten palveluiden yksitystämishankkeiden koelaboratorio. Tämän selittää se, että Kokoomuksella on 67- valtuuston jäsenestä 27 paikkaa ja lisäksi sillä on johtajien värisuora. Kokoomuksella on kaupunginjohtajan, kaupungin hallituksen puheenjohtajan ja kolmesta toimialajohtajasta ainakin teknisen toimen toimialan toimialajohtajan paikat. Minun ryhmässäni jäseniä on 12. Siis selkeästi vähemmän, mutta olemme kuitenkin valtuuston toiseksi suurin puolue.

Kun kaupunki kasvaa vauhdilla, yksityistämistä perustellaan aina sillä, että resurssimme eivät millään riitä oman palvelutoiminnan lisäämiseen saati kehittämiseen. Näin kävi päivähoidossa ja niin on käynyt erilaisten kiinteistöjen rakentamisessa. Espoon Sähkökin myytiin ilman tarjouskilpailua saksalaiselle EON.ille, josta piti tulla pitkäaikainen kumppani. Ei tullut, sillä luotettava partnerimme meni lupaamaan saamansa osakkeet salaisella optio-sopimuksella Fortumille. Siksi kaupungin rooli vähemmistöosakkaana muodostui kapeaksi ja olimme pakotettuja myymään yhtiöstä loputkin Fortumille.

Yhteistä hankkeille on ollut se, että kehittämisen ja yksityistämisen välille on vedetty yhtäläisyysmerkit. Ensin keksitään lopputulos ja sitten hankitaan perustelut, jos ehditään. Yleensä on niin kiire, että ei oikein ehditä. Ei puhettakaan, että ehtisimme tehdä taloudellisuuslaskelmia ja vertailuja siitä, tuleeko uudet mallit veronmaksajille edullisemmaksi. Niihin ei ole aikaa. Jälkeenpäin on monesti todettu, ettei tullut, mutta saatiinpahan hieno koulu tai uimahalli ja yksityinen sektori kiittää.

Kun toimimme kehityksen etulinjassa myös demareilta vaaditaan paljon. Ei riitä se, että vastustamme näitä yltiöpäisiä avauksia. Meillä olisi olla tarjottavana oma vaihtoehtomme, jolla kehittäisimme kaupungin palvelutoimintaa. Se vaatii energiaa ja siksi helpoin ratkaisu on mennä mukaan ja olla iloinen jostain pilkun paikasta, jonka saimme kokoomukselta luvan viilata. Se ei riitä, että vaadimme lisää rahaa ja lisää henkilökuntaa. Usein ne vaatimukset ovat kasvavassa kaupungissa tosin hyvin perusteltuja, mutta meillä on oltava tarjottavana jotain muutakin.

Puoluehallituksen keskusteluissa on mietitty, miten saisimme kuntapolitiikkaan terävyyttä ja kuntalaiset aktivoitumaan. Yhteinen johtopäätös oli, että poliittiset erot on tuotava esiin. Se tuottaa ruohonjuuritason vaikuttajille kuitenkin joskus tuskaa, kun päätöksenteossa joudutaan käytännössä hakemaan kompromisseja. Pitkälle kompromissaamisessa on kuitenkin se vaara, että passivoimme paitsi kannattajamme ja lopulta myös itsemme. Politiikassa tarvitaan jännitettä tai se voidaan yhtä hyvin lakkauttaa. Meillä Espoossa tämä vaara on hyvin lähellä, koska Kokoomuksen intressissä on siivota politiikka mahdollisimman tehokkaasti pois politiikasta ja saada meidätkin mukaan ”vain hoitamaan asioita”.

Olen puoluehallituksessa peräänkuuluttanut sitä, että puolueen tasolla meidän tulisi panostaa enemmän kuntien palvelutuotannon kehittämistyöhön. Meidän pitäisi yhdessä etsiä omia kehittämismallejamme ja koota kunnista hyviä käytäntöjä. Palloa on heitetty takaisin minun suuntaani ajatuksella, että tämä on meidän espoolaisten itse tehtävä. Totta kai yritämme kovasti, mutta se ei riitä. Olemme myös valtakunnallisesti tärkeällä paikalla. Jos me demarit lepsuilemme täällä, olemme menettäneet jo ensimmäisen erän kokoomuksen valtakunnallisten mallien päänavaajan paikalla.

Tarvitsemme puolueessa kunnon tutkimus- ja kehittämistoimintaa eri teemoista. Olen puhunut think tankeista, eli ajatushautomoista, jotka ovat perinteisen työryhmätyömme nykyaikainen ja parannettu versio. Meillä on jo Kalevi Sorsa-säätiö ja Työväen Sivistysliittokin tavallaan samantyyppisessä tehtävässä, mutta ei aivan. Tarvitsemme teemakohtaisesti organisoituja ajatushautomoita ja niihin tulisi sitouttaa tutkijapanosta ja hankkia projektirahoitusta. Kunnallisten palveluiden uudet toteuttamismallit ja kehittämisideat on yksi tutkittava teema.

**

Päätöksenteko on aina helpompaa katsomosta kuin itse peliareenalta. Sivusta on helppo antaa puhdasoppisia neuvoja. Moni ärhäkkä neuvoja taipuu kiltisti määkiväksi lampaaksi joutuessaan itse tiukkaan päätöksentekotilanteeseen. Päätöksenteossa kun täytyy ottaa huomioon myös se pelitila, johon aiemmat päätöksenteon vaiheet sekä ihmisten ja ryhmien väliset suhteet ovat meidät asettaneet. Usein se tila on saatu prosessin edetessä supistettua aika kapeaksi ja päätöksenteko vaatii myös sellaista luovimista ja taiteilua, mikä ei avaudu kuin siellä hornankattilan sisällä oleville itselleen.

Eilisessä valtuustossa ryhmämme puolusti ryhdikkäästi valtuutettujen oikeuksia kunnolliseen asioihin perehtymiseen (=pitäisi olla itsestäänselvyys), kun valtuusto käsitteli koulujen korjaamista elinkaarihankkeina. Ryhmämme päätyi siihen, ettemme hyväksy kaupunginhallituksen esitystä, vaan vaadimme siihen muutoksia. Olennaisin muutosesitys oli se, että lopullista päätöksentekoa hankkeiden hyväksymisestä ei delegoida kaupunginhallitukselle, vaan se pidetään kaupunginvaltuuston käsissä. Esitimme myös muutosesityksen, jonka mukaan elinkaarimalleja ei tule hyväksyä, elleivät ne ole kokonaistaloudellisesti se edullisin vaihtoehto.

Lisäksi teimme lisäysesityksen, jonka mukaan ratkaisut eivät saa heikentää henkilöstön asemaa tai etuja ja että koulutilojen vuokrauksesta tai muusta koulujen kokonaisajankäyttöön liittyvästä käytöstä päättää edelleen kaupunki. Teimme myös toivomuksen, jonka mukaan kaupungin omaa kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitotyötä kehitetään.

Keskustelu oli ajoittain hyvin musta-valkoista ja ideologista ja esityksistämme osa ennakoidusti hävisi. Sentään henkilöstön aseman turvaaminen meni yksimielisesti läpi, vaikka vihreät erehtyivät sitä yhdessä vaiheessa vastustamaan. Jotain hyötyä keskustelusta siis oli. Mutta ne koulujen korjaukset ja elinkaarimallit. Niihin Espoo lähtee nyt mukaan, mikäli kelvollisia tarjouksia ylipäänsä tulee. Tosin meidän mallimme on jalostunut sitten Lahden tien. Hankkeet toteutetaan kaupungin omaan tai omistamamme yhtiön taseeseen rakennus- ja hoitourakoina. Opetus lasten ja sapuskat ei sentään kuulu pakettiin.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Sihteerin hommiin


Järjestin juuri tiedotustilaisuuden, jossa kerroin, että ryhdyn tavoittelemaan SDP:n puoluesihteerin paikkaa tosissani. Homma ei ole mikään suojatyöpaikka, vaan aika kovaa ja tuulista työtä. Se pisti miettimään. Samoin se, että minulla on ammatillisia suunnitelmia työn alla. Eli olen ryhtynyt suunnittelemaan oikeustieteen väitöskirjaa ja aiheenvalinnan kunnianhimon astetta tulee reivata vähän maanläheisempään suuntaan, mikäli tulen valituksi puoluesihteerin tehtävään.

Halusin myös katsoa, miten puheenjohtajakampanjointi lähtee liikkeelle ennen kuin halusin lähteä sekaan soheltamaan. Lisäksi halusin selvittää, millaista tukea minulle on luvassa ja mikä tärkeintä, halusin pohtia, onko tällä puolueella ylipäänsä mitään tulevaisuutta. Vaikka välillä oli usko mennä, mahdollisuuksia oli sittenkin paljon enemmän kuin mustia pilviä. Muuten en olisi nyt tässä.

Ja nyt on luvassa hyvin pitkä selostus. Jos ei nyt ihan maailmanpolitiikan arkipäivään, mutta melkein.

Kaikki käy

Olen ehdolla puoluesihteeriksi, tuli puheenjohtajaksi kuka hyvänsä. Tunnen jokaisen ehdokkaan ja olen työskennellyt heidän kaikkien kanssaan. Kaikki he ovat hyviä ihmisiä, työtovereita ja demareita, mutta minusta paras olisi silti osaamisen ja kokemuksen laajuuden perusteella Erkki Tuomioja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että muut olisivat huonoja. Asian ratkaisee puoluekokous.

(PS: Olen siirtänyt Ekin kampanjapäällikön kapulan eteenpäin)

Puoluesihteeri saa mandaattinsa suoraan puoluekokoukselta. Hän on jäsenten äänitorvi, joka huolehtii siitä, että organisaatio toimii. Ja organisaatio toimii silloin, kun puolueen aatteellinen keskustelu ja poliittiset tavoitteet etenevät.

Kansalaisliikeen – ei viraston hommiin

SDP on juuriltaan kansalaisliike ja olemme demokratian asialla. Avoimuus, kriittinen ja vireä keskustelu sekä jäsenten laajat vaikutusmahdollisuudet pitävät järjestön elävänä ja toimintakykyisenä. SDP ei ole mikään virasto, vaan avoin kansanliike, jonka tarkoituksena on muuttaa yhteiskuntaa. SDP:n tehtävänä on tarjota politiikan, eli kansalaisten vaihtoehto talousvetoisesti etenevälle kehitykselle. Ja se tehtävä ei ole helppo.

Klubiaskin kansi ja hyvä supliikki ei riitä ratkomaan tämän päivän pulmakysymyksiä. Tai voihan sitä niinkin yrittää väittää, mutta todellinen vaikuttaminen ei tapahdu heittäytymällä viihteelle. On mentävä pintaa syvemmälle. Massojen aika on kuitenkin ohitse ja ihmisten elämäntyylit ovat pirstaloituneet. Silti yksi asia yhdistää: ahneus ja inhimillisyys ovat jatkuvalla törmäyskurssilla. Siinä on meidän työmaamme.

Kunnon keskustelufoorumit

Puolueen toimintaa pitää organisoida jatkossa niin, että voimme kirkastaa pitkän ajan visiomme nykyistä paremmin. Se, jolla on aloite, on myös valta. Siksi meidän pitää osata esittää omat tulevaisuus- ja kehittämisehdotuksemme niin, että ne puhuttelevat ja ovat kiinni tässä ajassa. Tähän työhön tarvitsemme jäsenten, asiantuntijoiden ja muiden kansalaisjärjestöjen yhteistä panosta.

Puolueeseen tai sen liepeille tulisi perustaa ajatushautomoita eli think tankeja, joille annetaan jokaiselle oma tutkimusalueensa ja tehtävänsä. Myös teemakohtaisten projektien ja avoimen työryhmätyön kautta saamme koottua asiantuntemusta ja kehittämisehdotuksia yhteen.

Tavoitteena tulisi olla aktiivinen asiakeskustelu, jolle on luotava kunnolliset ja nykyaikaiset foorumit. Sitten olemme pitkällä, kun paras argumentti voittaa.Tämä vaatii koulutusta, aktiivista julkaisutoimintaa ja oman lehdistön kehittämistä. Myös blogit ja internetin sosiaaliset yhteisöt tuovat lisäarvoa keskusteluun. Jäsenkyselyillä ja -äänestyksillä sekä wikipedia-tyyppisellä toimintatavalla voimme myös saada sitoutettua jäsenet tiiviisti mukaan politiikan sisältötyöhön.

Eurooppalainen sosialidemokratia

Koska eriarvoisuus kumpuaa talouden ja vallan keskittyneistä rakenteista, niihin ei pääse käsiksi yksin Suomessa puuhastelemalla. SDP:n on oltava aktiivinen kansainvälisessä demarikentässä. Meidän tulee tavoitella yhteistä Euroopan tason sosialidemokratiaa. Muuten kuljemme auttamattomasti yhteiskunnallisen kehityksen jälkijunassa. Olemme osa kansainvälistä liikettä ja myös jäsenille on tarjottava mahdollisuuksia kansainväliseen osallistumiseen.

Tasa-arvoasiat tosissaan

SDP:n on otettava myös sukupuolten välinen tasa-arvo tosissaan. Tasa-arvokysymyksiä ei voi jättää yksin Naisliiton harteille. Tarvitsemme myös puolueen yhteistä tasa-arvotyötä, jolle pitää antaa kunnon puitteet, resurssit ja korkea profiili. Viimeistään Kokoomuksen vaalivoitosta oivalsimme, että tasa-arvoasioilla myös voitetaan vaaleja. Kokoomuksen tapauksessa tosin kyseessä oli suuren luokan vedätys, mihin meidän ei pidä koskaan sortua. Sen sijaan meidän tulee pureutua niihin rakenteisiin, joista epätasa-arvo kumpuaa.
Siellä missä ei ole demokratiaa ja avoimuutta, ei ole myöskään tasa-arvoa.

Vaalirahoitus

Vaalityössä vahvuutemme on ollut aina kollektiivisuus ja yhteistyö. Vaalijärjestelmämme kuitenkin usuttaa ehdokkaat keskinäiseen kilpailuun, vaikka vastustajan pitäisi löytyä muista puolueista. Tämä syö paitsi energiaa, myös solidaarisuutta. Myös rahaa palaa eduskuntavaalien mainoskampanjoissa tavalla, joihin vain harvoilla ehdokkailla on varaa ja tämä on uhka demokratialle. Siksi puolueiden tulisi sopia vaalikampanjoinnille kattosumma. Myös puoluetukea tulisi kohdentaa uudelleen niin, että tuki ohjautuisi toimintaan vaalien välillä eikä vaalimainontaan.

Oppositiopolitiikka

Oppositiopolitiikkamme suurin haaste on tarjota vaihtoehto hallituksen politiikalle. Hallituksen talouspolitiikka on osoittanut, että sen mainostama sosiaalisesti herkkä mieli on häiriintynyt. Kansalaisten ostovoima alenee, koska inflaatio etenee. Syksyllä inflaation ennakoidaan olevan 7 prosenttia ja se ylittää saavutetut palkankorotukset. Pakkasen puolelle siis mennään.

pahiten kehitys kohdistuu niihin, jotka eivät kuulu palkankorotusten piiriin. Siis eläkeläiset ja muut erilaisten sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävät. Kun tähän lisätään vielä palvelumaksujen roimat korotukset, on ihmisten kukkaro kaluttu aika tyhjiin. Hallitus aikoo nopeuttaa veronalennuksia, mikä taas johtaa siihen, että kassassa on vähemmän rahaa hyvinvontipalveluihin. Tätä se paikkaa taas uusilla maksujen korotuksilla ja kierre on valmis.

Porvarillinen talouspolitiikka on eriarvoisuutta lisäävää ja talouden toimeliaisuutta heikentävää. Siis huonoa.

Hyvinvoinnin kannattajat yhteen

Onneksi kaikissa puolueissa on niitä, joilla on ihan oikeasti sydän paikallaan ja kykyä nähdä hyvinvointipalveluiden ja sosiaaliturvan riittävän rahoituksen tärkeys. Meidän tehtävänämme on koota näitä eri puolueiden edustajia yhteen ja herätellä porvaripuolueiden kovakorvaisimpia ja –kouraisimpia huomaamaan, että hölmöläisen peitonleikkuuta muistuttavilla säästötoimilla saadaan aikaan enemmän hallaa kuin hyötyä. Eikä sosiaaliturvan suurremontti hoidu ilman rahaa. Siitäkin voisi muistuttaa hallituksessa istuvia puolueita.

Miksi minä?

Puoluesihteerin työ on mitä suurimmassa määrin poliittista työtä. Miksi siis minä? Jos puoluetta halutaan uudistaa edellä kuvatulla tavalla, niin siksi. Minun etunani on myös se, että tunnen lainsäädäntötyön ja eduskuntatyön erittäin hyvin. Tunnen myös kansalaisjärjestökenttää ja ihmisiä hyvin laajasti eri puolueista ja yhteiskunnan eri instansseista. Olen ollut mukana puoluetyössä jo hyvin pitkään ja saanut jäsenten kannatuksen. Myös kunnallispolitiikka on enemmän kuin tuttua jo lähes 20 vuoden ajalta kaupunginvaltuutettuna. Siitä ei voi olla myöskään haittaa puolueelle, että olen saanut myös äänestäjien kannatuksen monissa vaaleissa.

Eduskuntaan pyrkiminen ei ole jatkossa minulle mikään välttämättömyys. Eduskunta on nähty eikä se ole minun elämässäni mikään onnen huipennus ja suuri täyttymys. Vaikuttaa voi näinkin ja jopa enemmän kuin riviedustajana. Seuraava puoluekokous on ennen vaaleja, mikäli puoluekokouskausi lyhenee kahteen vuoteen. Vaaleja ei siis edes tule vastaan tulevalla puoluekokouskaudella.

Entä vielä?

Olen kolmen lapsen vetreä äiti, joka lataa akkuja Marco Bjurströmin tanssitunneilla ja ohjaamalla jumppia spinningistä pilatekseen. Kesällä ohjaan puistojumppaa Fressi-nimisen kuntokeskuksen pihalla tiistai-iltaisin kello 18-19. Tervetuloa!

Niin. Ja täytän 40 vuotta toukokuun 18. päivä ja yritän kovasti uskotella olevani raikas tuulahdus. Riippuu tietysti, mihin vertaa.

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Saa taputtaa


Tuntuu, että puolueemme poliittinen keskustelu elää jonkinlaista suvantovaihetta. Puheenjohtajaehdokkaat on lähetetty maata kiertävälle radalle ja maassa vallitsee rauha.

Vai onko tämä sittenkin vain tyyntä myrskyn edellä?

Vielä helmi-maaliskuussa puheenjohtajien vaihtoviikot kävivät kuumina ja keskustelu oli vilkasta, aika ajoin jopa kiihkeää. Nyt kun olisi aikaa puhua sisällöistä, puhti
putoaa puoleen. Toisaalta puheenjohtajaehdokkaathan sitä keskustelua käyvät ja käyvätkin oikein olan takaa. He kiitävät sinivalkoisin siivin Suomen ilmatilaa ristiin rastiin päästövana sakeana ja tarjoavat kansalle poliittista sanan julistusta.

Tavaratalososialidemokratia on ihan oma lajinsa eikä jorma pulkkisena olo ole puheenjohtajan päätehtävä. Politiikassa tärkeintä olisi etsiä tietä pikemminkin pois katsomosta. Siis siitä, että kansalainen (tai puolueen jäsen) on oman elämänsä sivullinen, joka korkeintaan saa passiivisena seurata, mitä päättäjät hänen puolestaan lavalla esittävät ja miten he suoriutuvat rooleistaan. Tilaisuus taputtaa esityksen lopussa ei ole sama kuin oikea osallistuminen. Ei edes tilaisuus esittää kysymyksiä ja pyytää nimikirjoituksia. Osallisuus vaatii paljon enemmän, paljon syvällisempää ja paljon aikaisemmin. Ja siinä sen haaste onkin.

Mistä nämä prosessit oikein loihditaan esiin ja millä eväillä? Ei ainakaan silloin, jos oman elämän hallinta ja sotkujen hillintä vie kaiken energian. Tai kun tiedon sälää ja ärsykettä on ilma sakeana eikä energiaa riitä yhteisten asioiden hoidon vaatimiin pohdintoihin.

Yksi asia on mennyt minun ärsytyskynnykseni yli. Mielestäni media mässäilee aivan liikaa Espanjan bussiturmalla ja vastaavilla onnettomuuksilla. Lopetin iltapäivälehtien oston Jokelan surmien revittelyyn. Olen kyllä vakoillut lehtiä kassajonoissa ja huomasin tänään, että bussionnettomuudesta kirjoitettiin 20 sivua. Kuka tarvitsee 20 sivun verran tietoa onnettomuuden yksityiskohdista? Ei kukaan, vaikka ihminen kuinka on utelias eläin.

Pahinta on se, että kaikesta hurskastelusta huolimatta pääkiinnostus medialla tuntuu olevan pääsy tirkistelemään oikean uhrin ja mielellään kuolonuhrin tragediaa ja heidän omaistensa surua. Niistä saa riipiviä tarinoita - ja levikkiä. Minä en halua edistää näiden juttujen myyntiä enkä täyttää omaa kovalevyäni turhalla tiedolla. Samaan sarjaan kuuluvat ärsyttävät poliittiset uutiset. Jääpä enemmän aikaa ajatella.

Kokoomuksen talkoomainos oli silti ihan kiva. Toivottavasti haravahetket sujuivat mukavasti ja prässit pysyivät suorina.