keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Boss XX


Minun piti ostaa joululahjoja muille, mutta päädyinkin ostamaan hajuvettä itselleni. Nuuhkin erilaisia vaihtoehtoja ja vain yksi oli minun makuuni. Bossin XX.

Kotona luin Gloria-lehteä, jossa esiteltiin 27 uutta tuoksua ja niiden "imagot". Millaista viestiä kantavan parfyymin siis hankin? ”Provosoiva, naisellinen ja kypsä tuoksu. Miesten tuoksun kanssa se muodostaa kuin nykyaikaisen parisuhteen, jossa osapuolet ovat erilaisia, mutta täydentävät toisiaan.”

Ne muut hyttysmyrkyt eivät säväyttäneet, vaikka eräästäkin Gloria-lehti maalailee näin: ”Kuin punainen matto, jonka jokainen nainen ansaitsee. Hilpeä, intohimoinen ja riippuvuutta aiheuttava tuoksu.” Ja toisesta näin: ”Ylellinen tuoksu enkelinaiselle, joka ihastuttaa viattomuudellaan, tai petonaiselle, joka viettelee sensuellilla viehätysvoimallaan”….

Minun tuoksuni basmatiriisi, litsi, arabianjasmiini ja santelipuu huumaa omaa päätäni juuri sopivasti.

**

Tänään valtuustoryhmämme järjesti Tapiolassa keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin julkisen sektorin roolia, työn arvostusta ja naisten asemaa näiden töiden pääasiallisina tekijöinä. JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori joutui valitettavasti perumaan osallistumisensa sairauden takia, mutta paikalla oli sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä kuukausi sitten eläkkeelle jäänyt neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Anttalainen, joka on tutkinut vuosikymmenten ajan naisten roolia työmarkkinoilla sekä palkkaeroja.

Naisten osuus työvoimastamme on noin 50 prosenttia eikä Suomi pyörisi ilman naisten ja miesten työpanosta. Työmarkkinoilla jako niin sanottuihin naisten ja miesten töihin on säilynyt jo viimeiset 50 vuotta. Vain pitkää koulutusta vaativilla aloilla tätä jakoa on voitu murtaa jonkin verran.

Eikä siinä mitään, jos naiset pitävät erityyppisistä tehtävistä kuin miehet. Ongelma tulee siitä, että näitä sukupuolen mukaan eriytyneitä töitä arvostetaan eri tavalla, vaikka vaadittu koulutustaso, osaaminen, kuormitus ja työolot olisivat suurin piirtein samaa luokkaa.

Työnantaja on hyötynyt siitä, että se on saanut puolet työvoimasta ale-hintaan. Ja tätä alennusmyyntiä on jatkunut pitkään. Naisten työpanos on irronnut viidenneksen miesten työpanosta halvemmalla ja hyöty on jäänyt työnantajan taskuun. On yksinkertaisesti totuttu maksamaan naisille naisten palkkaa ja miehille miesten palkkaa.

Marja-Liisa Anttalaisen mukaan kyse ei ole pelkästään alojen välisistä eroista, vaan erot menevät yksilötasolle ja liittyvät henkilöiden sukupuoleen. Hän kertoi tutkineensa teollisuuden palkkoja ja myös tämän miesvaltaisen sektorin sisältä palkat menivät tutun kaavan mukaan: naisten palkkahaitari päättyi siihen, mistä miesten palkkahaitari vasta alkoi. Ja kyseessä siis oli ns. kova sektori, ei naisvaltainen "pehmotyö".

Palkkaerot eivät ole kaventuneet vuosikymmenten saatossa. Eivät ainakaan kovin paljon. Anttalaisen mukaan naisten keskiansiot ovat samat kuin miesten keskiansiot olivat yhdeksän vuotta sitten. Kaula oli 1970-luvun lopulla kymmenen vuotta. Kolmessakymmenessä vuodessa on siis kurottu umpeen tasan yksi vuosi. Ei kovin huimaa etenemistahtia.

Palkkaeroja on selitetty eri aikoina erilaisilla syillä. On väitetty, että erot selittyvät naisten miehiä lyhyemmällä työajalla. Tämä selitys ei ole pätevä, koska tutkittaessa työaikojen erot ovat kilpistyneet korkeintaan minuuttiin tai kahteen päivässä. Eroja selitettiin pitkään naisten heikommalla koulutuksella, mutta tänä päivänä naisten koulutustaso on jo korkeampi kuin miesten.

Perhevastuut lienee ainoa, mikä selityksistä jää käteen. Nykyään tosin miehetkin ottavat osaa lasten hoitoon ja käyttävät perhevapaita. Silti palkkaero on säilynyt melko hievahtamattomana entisenlaisena, joten perhevastuut eivät myöskään toimi palkkaerojen ainoana poisselittäjänä.

Jos oikeita eroja haetaan, synnyttäminen taitaa olla se ainoa, joka luonnistuu vain naisilta. Ja tämä taipumus on nimenomaan eräänlainen handicap, josta vain naiset kärsivät, vaikka ihmiskunta ei tulisi toimeen ilman uusia syntyneitä. Samaa ristiä kantavat myös lapsettomat naiset ikäänkuin potentiaalisina synnyttäjinä. Vai onko se sittenkin vain niin, että naisiin suhtaudutaan työntekijöinä ja ihmisinä eri tavoin kuin miehiin – vähempiarvoisina tai niin kiltteinä ja mukautuvaisina että tätä taipumusta voi käyttää häikäilemättä hyväksi?

Pahoin pelkään, että näin on. Kyse on arvostuksista ja vanhoista rakenteista, joiden mukaan naisten tekemä työ leimautuu helposti vähempiarvoiseksi puuhasteluksi siksi, että tekijänä on nainen. Tämän ovat todistaneet monet kokeet ja esimerkit, joissa anonyymiä työsuoritusta on arvioitu täysin eri tavalla, kun arvioitsija on luullut tekijäksi naista tai miestä. Pärstäkerroin vaikuttaa siis vahvasti.

**

Samapalkkaisuus otettiin ensimmäistä kertaa hallitusohjelmaan Lipposen II hallituksen ohjelmassa (ellen väärin muista). Vasta tällöin palkkaerot tunnustettiin asiaksi, johon valtiovallankin tulee puuttua. Viime hallituskaudella Paavo Lipponen on toiminut samapalkkaisuustyöryhmän puheenjohtajana ja hän tuli valituksi samaan tehtävään myös tällä hallituskaudella.

Samapalkkaisuus ei etene ennen kuin syntyy riittävän suuri kriittinen massa ja poliittinen tahto ongelman hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä. Rahapulat ja kilpailukyvyt eivät riitä selitykseksi, jos osaa työvoimasta käytetään sumeilematta hyväksi. Sitä paitsi, oikean suuruinen palkka koituu kahden elättäjän perheessä koko perheen hyväksi sekä paremman ostovoiman ja veronmaksukyvyn kautta myös koko kansantalouden hyväksi.

Työpanoksen polkuhinnoitteluun siis pidä suostua. Lakko on ainoa tapa kertoa se, jos muuten ei uskota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.