maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Uusi vuosi, uudet kujeet


Onnekasta vuotta 2008!

sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Punaista


Olen tässä blogissani välttänyt tietoisesti viime aikoina kovin asiapitoisten asioiden käsittelyä. Asiapitoinen aines pitänyt säästää toisaalle ja olen kirjaillut tähän kaikenlaista toisarvoista. Nytkin voin kertoa, että vasenta olkapäätä vihloo ja koko käsivarsi on kipeä. Luultavasti siinä on jonkinlainen tulehdus eikä painojen nostelu ollenkaan parantanut asiaa. Mutta miksi juuri vasen olkapää? Olen oikeakätinen. Kai sekin on jonkinlainen poliittinen henkimaailman viesti.

Joulun aika on vietetty löhöillen ja toisaalta pimeässä sateessa lenkkeillen. Olen myös saanut parin viikon tutustumislahjakortin kuntosalille, jossa olen käynyt hikoilemassa spinningissä. Oli masokistinen nautinto saada polkea pyörää kuvitteelliseen ylämäkeen henkitoreissaan. Mieleeni tulivat ne ajat, jolloin kävimme ystäväni Katin kanssa lauantaisin hillittömän tehokkaassa 1,5 tunnin aerobicissa, josta poistuimme aina tajunnan rajamailla – karkkikaupan kautta. Aito verenmaku sen olla pitää, siis suussa, ajattelin tuolloin.

Tänään siis tehtailin puoluekokousaloitteita puolueosastoni Kauklahden sos.dem. yhdistyksen käyttöön. Se oli se henkinen ponnistus, johon aivokapasiteettini valtaosa imuroitui tänään. Aiheet koskivat puolueen toiminnan kehittämistä, valuutanvaihtoveroa, kunnallisten palveluiden kehittämisideoita sekä puolueen vaalityön pelisääntöjä mm. vaalirahoitukselle. Ja lisäksi uudistin aiemman aloitteemme puolueen jäsenille toteutettavista jäsenkyselyistä.

Puolue maksaa isot rahat erinäisille gallup-firmoille mielipidetiedusteluista, mutta puolueen jäseniltä ei kysytä koskaan suoraan mitään. OK, jäsendemokratia toteutuu edustajien välityksellä, mutta sen lisäksi olisi ihan kiva tietää, mitä puolueen jäsenet oikeasti ajattelevat, kun näitä ulkopuolisten galluppeja muuten niin mieluusti uskotaan.

Ja kun puolueen puheenjohtajaksi tulee useampi ehdokas, jäseniltä voisi pyytää neuvoa-antavat. Siis kysyä, kenet he haluaisivat puheenjohtajakseen. Tämä olisi syytä ottaa ohjelmaan jo tänä keväänä kun Erkki Tuomioja toivottavasti lähtee peliin mukaan.

**

Kävin tänään elokuvissa katsomassa elokuvan Raja 1918. Se oli oikein antoisa katsomiskokemus ampumisia lukuun ottamatta. Ja romanttisen surullisen kaunis rakkaustarina myös. Ihmettelen vain, miten äidin puoleinen punainen sukuni on koskaan selvinnyt. Ja jos sodasta toipumiseen menee oikeasti viisi sukupolvea, minullakin on vielä toinen jalka tavalla tai toisella kansalaissodan juoksuhaudoissa... ja lapsillani myös. Tiedostamattamme tosin.

**

Veljeni skannasi jouluna tukun yllättäin löytyneitä vanhoja dioja ja tässä yksi niistä. Olen kuvassa joskus 10-vuotiaana äidin kotikonnuilla Mäntsälässä.

maanantaina, joulukuuta 24, 2007

Tässähän ihan henkistyy





Tässä käsitöitäni. Jos aineelliset ilmiöt ilmentävät henkeä samaan tapaan kuin kyynel ilmaisee surua (HS 24.12.07, s. C2), tässä ovat omat hengen tuotteeni. Osa on itselle ja osa lahjaksi eikä kaikkia voi paljastaa tässä.

**

Toivon saavani joululahjaksi kirjoja ja rauhallista aikaa lukemiseen. Otin jo varaslähdön kirjastosta. Lainasin Jane Austenin kirjan ”Uskollinen ystävänne”, joka on kokoelma hänen novellejaan. Esipuheessa kerrotaan Jane Austenin elämästä ja kirjojen syntyhistoriasta.

Englantilaisten herrasperheiden vaeltelu sukukartanoissa, kätketyt tunteet sekä kireät nutturat ja monimielinen tuijotus ovat elokuvista tuttua Austenia. Tosiasiassa Austenin teksteissä on usein kyse satiirista ja romanttisten romaanien ja niiden lukijoiden suoranaisesta pilkasta.

”Olemme kauniita, rakas Charlotteni, hyvin kauniita, ja virheettömyytemme tekee täydelliseksi se, ettemme lainkaan ymmärrä sitä itse”.

**

Olen onnistunut jälleen kerran uuvuttamaan itseni jouluvalmisteluissa osaamatta delegoida. Nyt mietin, pitääkö kolmen passionhedelmän takia lähteä kauppaan. No tietenkin pitää.

Kaiken maallisen jouluvalmistelun lisäksi tässä vähän henkistyneempää ajattelua, jonka allekirjoitan täysin:

”Ruumiillinen työ tulisi nostaa arvoonsa, koska sen avulla ihminen pystyy suoraan kohtaamaan ja kommunikoimaan jumalallisen luonnon kanssa.

Työ pitäisi vapauttaa mekaanisesta puurtamisesta ja taloudellisen hyödyn tavoittelemisesta.”


Näin Helsingin Sanomat tänään sivulla C 2 kertoessaan filosofi Simone Weilin kirjasta ”Juurtuminen – alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle”. Vaikka teos on julkaistu jo vuonna 1949, ajatukset tuntuvat ajankohtaisilta. Kuten se, että ihmiset kokevat olevansa heitteillä, koska tekniikka ja talous eivät pysty tarjoamaan heidän elämälleen syvempää merkitystä ja päämäärää. Varsinkin, jos taustalta puuttuu rakkaus totuuteen ja pyyteetön pyrkimys maailmankaikkeuden lainalaisuuksien ymmärtämiseen.

Tulee vain mieleeni nykyisen yhteiskuntapolitiikan onttous. Ei yritetäkään jäsentää maailmaa ja tarjota vaihtoehtoisia polkuja tulevaisuuteen, vaan hallinnoidaan välinetason kysymysten parissa. Ei ihme, jos on puisevaa ja luisevaa.



Tontut hiippailevat jo siihen malliin, että pitää lopettaa. Hyvää ja rentouttavaa joulua!

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Kärvistelyä ja odotusta


Tänä jouluna tarkoitus on viettää halpaa tee se itse -joulua. Aika vain tuntuu loppuvan kesken. En pidä kaupoissa ryntäilystä ollenkaan, mutta yleensä päädyn jouluruuhkiin säntäilemään päättömästi ja hätäisesti aivan viime tingassa. Se ei ole mikään nautinto.

Nyt olen suunnitellut omatekoisia lahjoja. Siis suunnitellut. Toteutus on vielä kesken ja joudun tinkimään jaloista päämääristäni aikapulan takia. Kortit sentään sain askarreltua ja lähetettyä ajallaan.

Tänään seikkailin lelukaupoissa lasten lahjalistat käsissä. En löytänyt puoliakaan niistä härveleistä, joita listoille oli leluluetteloista poimittu. Yksi lelu ja yksi kirja per lapsi saavat riittää. Mutta tiedän, että joulun lähestyessä sitä taas sortuu ja Visa vinkuu.

**

Mietin tänään, kuinka pienet asiat saavat hyvälle tuulelle. Tänään se asia oli ihmiset. Ja pimeässä vuodenajassa on oma viehätyksensä, kun pääsee sopivaan hämärään olotilaan. Ja minä olen nyt hämärällä tuulella. Tällä hetkellä myös tulevaisuus tekee oloni uteliaan innostuneeksi varsinkin, kun ei ole hajuakaan siitä, mitä se tuo tullessaan. Luotan, että joku ottaa kopin, kun hyppään.

Jane Austenin Viisasteleva sydän tuli juuri televisiosta ja sen ihanan riutuvan räytyvä tunnekärvistely sopii myös tähän vuoden aikaan. Odotan jo joulupyhiä ja sitä, että saa heittäytyä lukemaan jotain tajuntaa laajentavaa...

**

PS: Mistäköhän voisi tilata sellaisen rastatukkaisen joulupukin, joka heiluu Itäkeskuksen mainoksessa? Reggaepukkipalvelulle olisi kysyntää. Ei tosin lasteni mielestä. He pitävät mainosta lähinnä joulupukki-instituutiota rienaavana.

Tässä Uutispäivä Demarissa julkaistu tuore kolumnini "Kenen joukoissa viihdyt?".

Kuva jälleen sieltä mistä ennenkin, eli juoksureitiltäni.

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Boss XX


Minun piti ostaa joululahjoja muille, mutta päädyinkin ostamaan hajuvettä itselleni. Nuuhkin erilaisia vaihtoehtoja ja vain yksi oli minun makuuni. Bossin XX.

Kotona luin Gloria-lehteä, jossa esiteltiin 27 uutta tuoksua ja niiden "imagot". Millaista viestiä kantavan parfyymin siis hankin? ”Provosoiva, naisellinen ja kypsä tuoksu. Miesten tuoksun kanssa se muodostaa kuin nykyaikaisen parisuhteen, jossa osapuolet ovat erilaisia, mutta täydentävät toisiaan.”

Ne muut hyttysmyrkyt eivät säväyttäneet, vaikka eräästäkin Gloria-lehti maalailee näin: ”Kuin punainen matto, jonka jokainen nainen ansaitsee. Hilpeä, intohimoinen ja riippuvuutta aiheuttava tuoksu.” Ja toisesta näin: ”Ylellinen tuoksu enkelinaiselle, joka ihastuttaa viattomuudellaan, tai petonaiselle, joka viettelee sensuellilla viehätysvoimallaan”….

Minun tuoksuni basmatiriisi, litsi, arabianjasmiini ja santelipuu huumaa omaa päätäni juuri sopivasti.

**

Tänään valtuustoryhmämme järjesti Tapiolassa keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin julkisen sektorin roolia, työn arvostusta ja naisten asemaa näiden töiden pääasiallisina tekijöinä. JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori joutui valitettavasti perumaan osallistumisensa sairauden takia, mutta paikalla oli sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä kuukausi sitten eläkkeelle jäänyt neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Anttalainen, joka on tutkinut vuosikymmenten ajan naisten roolia työmarkkinoilla sekä palkkaeroja.

Naisten osuus työvoimastamme on noin 50 prosenttia eikä Suomi pyörisi ilman naisten ja miesten työpanosta. Työmarkkinoilla jako niin sanottuihin naisten ja miesten töihin on säilynyt jo viimeiset 50 vuotta. Vain pitkää koulutusta vaativilla aloilla tätä jakoa on voitu murtaa jonkin verran.

Eikä siinä mitään, jos naiset pitävät erityyppisistä tehtävistä kuin miehet. Ongelma tulee siitä, että näitä sukupuolen mukaan eriytyneitä töitä arvostetaan eri tavalla, vaikka vaadittu koulutustaso, osaaminen, kuormitus ja työolot olisivat suurin piirtein samaa luokkaa.

Työnantaja on hyötynyt siitä, että se on saanut puolet työvoimasta ale-hintaan. Ja tätä alennusmyyntiä on jatkunut pitkään. Naisten työpanos on irronnut viidenneksen miesten työpanosta halvemmalla ja hyöty on jäänyt työnantajan taskuun. On yksinkertaisesti totuttu maksamaan naisille naisten palkkaa ja miehille miesten palkkaa.

Marja-Liisa Anttalaisen mukaan kyse ei ole pelkästään alojen välisistä eroista, vaan erot menevät yksilötasolle ja liittyvät henkilöiden sukupuoleen. Hän kertoi tutkineensa teollisuuden palkkoja ja myös tämän miesvaltaisen sektorin sisältä palkat menivät tutun kaavan mukaan: naisten palkkahaitari päättyi siihen, mistä miesten palkkahaitari vasta alkoi. Ja kyseessä siis oli ns. kova sektori, ei naisvaltainen "pehmotyö".

Palkkaerot eivät ole kaventuneet vuosikymmenten saatossa. Eivät ainakaan kovin paljon. Anttalaisen mukaan naisten keskiansiot ovat samat kuin miesten keskiansiot olivat yhdeksän vuotta sitten. Kaula oli 1970-luvun lopulla kymmenen vuotta. Kolmessakymmenessä vuodessa on siis kurottu umpeen tasan yksi vuosi. Ei kovin huimaa etenemistahtia.

Palkkaeroja on selitetty eri aikoina erilaisilla syillä. On väitetty, että erot selittyvät naisten miehiä lyhyemmällä työajalla. Tämä selitys ei ole pätevä, koska tutkittaessa työaikojen erot ovat kilpistyneet korkeintaan minuuttiin tai kahteen päivässä. Eroja selitettiin pitkään naisten heikommalla koulutuksella, mutta tänä päivänä naisten koulutustaso on jo korkeampi kuin miesten.

Perhevastuut lienee ainoa, mikä selityksistä jää käteen. Nykyään tosin miehetkin ottavat osaa lasten hoitoon ja käyttävät perhevapaita. Silti palkkaero on säilynyt melko hievahtamattomana entisenlaisena, joten perhevastuut eivät myöskään toimi palkkaerojen ainoana poisselittäjänä.

Jos oikeita eroja haetaan, synnyttäminen taitaa olla se ainoa, joka luonnistuu vain naisilta. Ja tämä taipumus on nimenomaan eräänlainen handicap, josta vain naiset kärsivät, vaikka ihmiskunta ei tulisi toimeen ilman uusia syntyneitä. Samaa ristiä kantavat myös lapsettomat naiset ikäänkuin potentiaalisina synnyttäjinä. Vai onko se sittenkin vain niin, että naisiin suhtaudutaan työntekijöinä ja ihmisinä eri tavoin kuin miehiin – vähempiarvoisina tai niin kiltteinä ja mukautuvaisina että tätä taipumusta voi käyttää häikäilemättä hyväksi?

Pahoin pelkään, että näin on. Kyse on arvostuksista ja vanhoista rakenteista, joiden mukaan naisten tekemä työ leimautuu helposti vähempiarvoiseksi puuhasteluksi siksi, että tekijänä on nainen. Tämän ovat todistaneet monet kokeet ja esimerkit, joissa anonyymiä työsuoritusta on arvioitu täysin eri tavalla, kun arvioitsija on luullut tekijäksi naista tai miestä. Pärstäkerroin vaikuttaa siis vahvasti.

**

Samapalkkaisuus otettiin ensimmäistä kertaa hallitusohjelmaan Lipposen II hallituksen ohjelmassa (ellen väärin muista). Vasta tällöin palkkaerot tunnustettiin asiaksi, johon valtiovallankin tulee puuttua. Viime hallituskaudella Paavo Lipponen on toiminut samapalkkaisuustyöryhmän puheenjohtajana ja hän tuli valituksi samaan tehtävään myös tällä hallituskaudella.

Samapalkkaisuus ei etene ennen kuin syntyy riittävän suuri kriittinen massa ja poliittinen tahto ongelman hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä. Rahapulat ja kilpailukyvyt eivät riitä selitykseksi, jos osaa työvoimasta käytetään sumeilematta hyväksi. Sitä paitsi, oikean suuruinen palkka koituu kahden elättäjän perheessä koko perheen hyväksi sekä paremman ostovoiman ja veronmaksukyvyn kautta myös koko kansantalouden hyväksi.

Työpanoksen polkuhinnoitteluun siis pidä suostua. Lakko on ainoa tapa kertoa se, jos muuten ei uskota.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Monsuunisateille loppu


Ulkona vallitsee täysin luonnoton tila. Nämä monsuunisateet saisivat jo vähitellen hellittää. Tai sitten Petteri Punakuono joutuu melomaan.

Pimeässä, märässä ja kurassa ei voi olla muuta kuin puolihorroksessa. Minut herättää ainoastaan tanssitunnit, joille en pääse niin usein kuin haluaisin. Ihanaa oli käydä myös katsomassa Elsan (10 v) tanssikoulun esityksiä.

Mutta ei se mitään, vaikka vetäisikin peittoa korville. Se on silkkaa viisautta. Lue vaikka:

”On hämmästyttävää suorastaan, kuinka harvat ihmiset käsittävät, miten tärkeää on osata loikoa vuoteessaan, siitäkin huolimatta, että tietääkseni yhdeksän kymmenesosaa maailman suurimmista keksinnöistä on tehty silloin, kun tiedemies tai filosofi on maannut peitto korvillaan vuoteessaan kahden ja viiden välillä aamulla.
Toiset ihmiset loikovat vuoteessaan päivällä, toiset yöllä. Loikomisella tarkoitan sekä fyysistä että moraalista loikomista, sillä ne kulkevat käsi kädessä. Minun mielestäni ne, jotka pitävät vuoteessa loikomista yhtenä elämän suurimmista nautinnoista, ovat rehellisiä ihmisiä, kun taas ne, jotka kieltävät sen, ovat fyysisiä ja moraalisia valehtelijoita. Jälkimäiset ovat moraalisaarnaajia, lastentarhan opettajia ja Aisopoksen tarinoiden lukijoita, kun taas ne, jotka häpeämättömästi tunnustavat, kuten minäkin, että ihmisen kalleimpiin taitoihin kuuluu vuoteessa loikomisen taito, ovat rehellisiä ihmisiä, jotka nauttivat sellaisista moraalittomista saduista kuin Liisan seikkailut ihmemaassa.---
Luulisin, että paras mahdollinen asento saadaan, kun ei maata aivan suorana, vaan nojataan pää ja yläruumis pehmeisiin pieluksiin noin 30 asteen kulmassa ja pannaan toinen tai molemmat kädet pään alle. Tässä asennossa voi jokainen runoilija luoda kuolematonta runoutta, jokainen filosofi mullistaa ihmiskunnan ajatukset ja jokainen tiedemies tehdä aikakautensa huomattavimpia keksintöjä.”
Ote Lin Jutangin kirjasta Maallinen onni (vuodelta 1937).


Siis kannattaa ottaa löysin rantein ja heittäytyä vaaka-asentoon. Jos vaikka keksisi jonkun suhteellisuuteorian tapaisen...

**

Kuva DCA-tanssikoulun joulunäytöksestä.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Itsenäisyyttä urakalla


Helsingin Sanomissa oli tiistaina kuva helsinkiläisten 4-luokkalaisten valmistautumisesta kaupunginjohtaja Jussi Pajusen juhlavastaanotolle. Kuvassa oli rivi 10-vuotiaita poikia valkoisissa kauluspaidoissa ja solmioissa. Oli myös mustaa liiviä ja pikkutakkia. Näytin kuvan 7-vuotiaalle Leolle, joka oli kauhuissaan. Koulusta oli tullut toive pukeutua vähän juhlavammin. Mitään kauluspaitoja ja kravatteja ei häntä saisi millään pitämään. Siis jotain ihan vähän siistimpää sai kelvata.

**

Minulla taas oli juhlapuhe Espoon Yhteislyseon koululla, siis alueemme 7-9 luokkalaisten ja lukiolaisten itsenäisyyspäiväjuhlassa. Koulujen juhlissa minuun iskee aina jonkinlainen liikutusaalto. Se tulee siitä, kun nuoret esiintyvät avoimina ja tosissaan. Niin nytkin. Oma puheeni oli juhlan tylsintä antia.

Juhlassa oli oppilaiden tekemä valokuvateos, johon yksi oppilas oli säveltänyt musiikin, jota kolmen pojan ja yhden tytön bändi soitti. Kuvateoksessa oli Kauklahtea, luontoa, ihmisiä, junia, Kamppia ja Helsinkiä. Näki, että nuorille tärkeää elinpiirinä on koko Helsingin seutu – ei vain Kauklahti tai Espoo. Eikä tätä olisi ilman joukkoliikennettä.

Juhlan lopuksi yksi poika esitti sydänverellä itse sovittamansa version laulusta Kalliolle Kukkulalle. Ja bändi säesti. Rehtori sanoi, että pojat ovat vasta viime vuosina alkaneet esiintymään enemmän. Ehkä se kertoo jostain muutoksesta, jossa itsensä ilmaisu ja oman herkän puolen esittäminen on hyväksyttävää. Se on hyvä juttu.

Päivän lopuksi olin Demos ry:n keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin demokratian tilaa ja kehittämismahdollisuuksia. Netissä syntyy sosiaalisia yhteisöjä ja sisältöjä, mutta miten tässä tulvassa voisi käydä myös jonkinlaista jäsenneltyä keskustelua, joka johtaisi johonkin, tilaisuudessa pohdittiin. Samoin sitä, mikä poliittista järjestelmäämme riivaa ja miksi SDP:n sivuilla on niin tylsää sisältöä...

Mielestäni demokratia tarvitsee kunnon foorumit, joissa ihmisten vuorovaikutus tapahtuu. Kyse voi olla fyysistä tiloista ja tapahtumista, mutta myös verkossa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Tarvitaan myös valistuneet kansalaiset sekä ideologioita, jännitteitä ja vastakkainasetteluita. Asioiden poliittiset ulottuvuudet on tuotava esiin. Muuten demokratiaa ei ole.

Päätöksenteossa asioidaan usein hyvin hallinnollisten ja monimutkaisten asioiden kimpussa, joiden käsittelyssä erilaiset arvomaailmat peittyvät pelkkään hallinnointiin. Sinne virkamiesten selän taakse on helppo mennä, kun asiat menevät vaikeiksi. Ei tarvitse itse ajatella, kun joku muu hoitaa vaikean pureskelutyön valmiiksi. Demokratia vaatii hirvittävästi aivotyötä, johon pitäisi saada kansalaiset ja poliitikot mukaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Kun Wiki, yhteisöalustat ja toiminnalliset funktiot kohtaavat myös lähiöpubin kulmapöydän, ollaan jo aika pitkällä.

**

Kuva Espoon Yhteislyseon koulun itsenäisyyspäiväjuhlista.

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Minäminä-linkki


On se kumma, kuinka paljon jutuntynkää saa presidentin moikkaamisesta itsenäisyyspäivänä. Helmi-sivustolle on ilmaantunut uusi ”tietopaketti” minun juhliin menemättömyydestäni ja naamakuvieni määrä on nolottavan runsas.

Huomasin, että komeilin myös viikonlopun Iltasanomissa. Siellä moitittiin viimevuotisen ilmiasuni vääräoppisuutta. Eivät ole vieläkään ymmärtäneet, että etiketit on tehty rikottaviksi (sopivassa määrin) ja että kyseessä on ollut taholtani tietoinen salavihkainen kapina kemujen ryppyotsaista pukuleikkiä kohtaan.

Nauran partaani.

Kas tässä