perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Sairas hullu maailma


Kumpi on sairas? Hullu maailma, vai ihminen, joka sairastuu hullusta maailmasta? Tätä kysyttiin eilisessä työelämää ja jaksamista käsitelleessä valtuustoryhmämme yleisötilaisuudessa, jossa puhujina olivat tutkija Juha Siltala ja johtaja Outi Ruishalme Suomen mielenterveysseurasta.

Siis onko työelämä huonontunut?

Miksi tuottavuuden kasvu ei tuota väljempää elämää työntekijöille?

Miksi mielenterveyden ongelmat ovat yleisin työkyvyttömyyden syy tänä päivänä?

Miksi talouden kasvu ei kanavoidu hyvinvoinniksi?

Miksi tuntuu, ettei työntekijöillä jää aikaa ja energiaa työn lisäksi muuhun?

Näihin kysymyksiin haimme eilen vastauksia. Juha Siltalan mukaan työn hintaa on halvennettu. Vähemmistä työntekijöistä revitään enemmän irti.

Akavalaiset, asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt kuuluvat ydintyövoimaan. Heidän kohdallaan ei lasketa työaikaa. Palkkaa on, mutta ei aikaa nauttia siitä. Juha Siltala kysyi, mitä hyötyä on Artekin sohvakalustosta, jos siinä ei ole aikaa koskaan istua?
Ydintyövoimaa on liian vähän. Tehostettu pääoma ei halua olla kiinni laitteissa, seinissä eikä muissakaan kiinteissä kuluissa.

Työmarkkinoilla kateeraminen ja kaitseminen hoidetaan ulkopuolisten toimesta. Samaan ryhmään kuuluvat kutsuttaessa töihin tulevat, vuokratyöntekijät ja pakkoyrittäjät.

Siltalan mukaan työelämä oli ennen solidaarista. Työskenneltiin samassa talossa, nyt kukin itsekseen ja erikseen eri sopimuksilla. Työelämässä ei tunneta joukkovoimaa, vaan päällimmäinen tunne on riittämättömyys. Eri tutkimusten mukaan suurta osaa työntekijöistä hallitsee pelko siitä, että tulee äänestetyksi ulos.

Työelämän yleisin tunne on riittämättömyyden kokemus. Masennus ja uupumus ovat tämän tunteen luonnollisia seurauksia. Ihmisten jaksaminen on riippuvainen siitä, että he kokevat voivansa vaikuttaa ja saada aikaan.

Nyt vaihtosuhde työmarkkinoilla on epäreilu. Antamisen ja saamisen tasapaino on järkkynyt.

Työssä voi olla kovaa ja ruuhkahuippuja, mutta ei jatkuvasti. Nyt kuitenkin tahti on sellainen, että aina pitää pyrkiä parempaan eikä voi herpaantua hetkeksikään. Kukaan ei riitä.

Tästä seuraa, että masennus on niin yleistä. Vaihtosuhde on epäreilu ja syntyy ristiriita oman minän kanssa; en pysty tekemään kunnolla. Stressihormonien erittyessä elimistö on jatkuvassa hälytystilassa. Tämä haittaa aivojen toimintaa ja ihminen menettää joustavuuttaan. Elimistö lyö lamaan eikä pysty toimimaan.

Ponnistelulla ja palkinnolla pitäisi olla järkevä suhde. Jos näin ei ole, tästä seuraa elämänhallinnan menetys.

Politiikassa tämä ajattelutapa näkyy siinä, että ei ole vaihtoehtoja. Pitää vain olla ja sopeutua. Ei synny joukkovoimaa ja ihmisten välistä solidaarisuutta. On vain luusereita ja vinnereitä.

Yhdysvalloissa sota köyhyyttä vastaan on kääntynyt sodaksi köyhiä vastaan.

Ihmisen itsetunto on Siltalan mukaan eräänlainen hylkäämismittari. Se määrittää, mikä asema ihmisellä on sosiaalisesti. Tänä aikana itsetunto on vaakalaudalla kaikilla.

Onni taas määrittyy taloudellisessa mielessä vertailussa. Siltala kysyi kumpi haluaisit olla: suuri sammakko pienessä lammikossa vai vähän isompi sammakko suuressa lammikossa?

Ihminen hakee Siltalan mukaan tasapainotilaa - että olisi tyytyväinen edes itseensä. Nyt kukaan ei voi olla kunnolla tyytyväinen. Vallitsee rakenteellinen tyytymättömyys.

Vanhempien on vaikeampi olla vanhempia lapsilleen. Vanhempi ei voi olla "leppoisa", kun on hätä itsestä.

Siltalan mielestä nykykapitalismi on hakenut tuotantoteoja väärästä päästä. Varoja pitäisi Siltalan mukaan siirtää arviointiteollisesta kompleksista hoitajille, opettajille ja poliiseille. Siis konsulteilta ja laatupäälliköiltä tekijöille.

Iso-Britanniassa sotilaskeynesiläisyys on korvannut hoitamisen. Ja se maksaa.

Tässä ajattelussa julkisen sektorin koko nähdään ongelmaksi. Siltala hauskuutti vertauksella, jossa julkisen sektorin työntekijänainen on kuin vampyyri, joka iskee hampaansa nokialaisen elättäjäinsinöörin kaulaan ja imee hänestä elinvoimaa. Onko näin?

Siltala puuttui toimihenkilöiden individualismiin. Ihmiset kilvoittelevat yksin. On harrastettu hajota ja hallitse-politiikkaa pienillä eroilla. Parempia tuloksia saisi, jos hoitoalat, päivähoitoala ja opettajat menisivät yhteislakkoon.

Siltala kommentoi myös eri tieteenalojen painoarvoa. Uusliberalismin periaatteita kyseenalaistava tutkimus leimataan pelkäksi mielipiteeksi, muu on oikeaa tiedettä. Uusliberalismi on Siltalan mukaan historiallinen voimasuhde. Se on lyhyen perspektiivin suunnitelma, joka voi luhistua yhtä nopeasti kuin Neuvostoliitto aikanaan.

Suomen Mielenterveysseuran johtaja Outi Ruishalme viittasi sosiaali- ja terveysministeriön selvitykseen, jonka mukaan masennus ei ole varsinaisesti lisääntynyt, mutta työelämässä ei ole mahdollista tulla toimeen alentuneella työkyvyllä.

Illuusio siitä, että ihminen on kaikkivoipa, on vaarallinen. Ruishalmeen mielestä meidän pitäisi hyväksyä ihminen rajallisena olentona.

Joulukuun 12. päivä jatketaan julkisen sektorin työn arvostuksesta, palkoista, pätkätöistä ja tasa-arvosta. Puhujana on JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori ja paikkana on Cafe Escafe Heikintorilla Tapiolassa. Tervetuloa.

**

Olin tänään ehkä Suomen tylsimmässä kokouksessa (=en viitsi sanoa missä) ja jouduin kärvistelemään siellä vaivaisessa varajäsenen roolissa. Kokous oli niin kuolettavan tylsä, että kotimatkalla olo oli huojentunut, iloinen ja kepeä. Todellista shokkiterapiaa. Ja sain siellä muuten kirjoitettua em. jutun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.