torstaina, marraskuuta 22, 2007

Iloista filosofiaa


Nämä marraskuisen hämärät päivät kuuluisi hiippailla läpi kuin villasukissa. Stressi sekä ärsyttävät asiat ja ihmiset pitäisi eliminoida - tai heidän kohtaamisensa. Tänään oli sellainen olo, että kaipaan jotain piristävää ajateltavaa. Minulla oli aamupäivällä aikaa ja päätin ryhtyä lukemaan jotain kirjaa. Oikein mikään ei tuntunut sopivalta. Lopulta kirjahyllystäni osui käsiini kiinalaisen filosofi Lin Jutangin kirja Maallinen onni (The Importance of living).

Kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 1937 ja se on käännetty ensimmäisen kerran Suomeksi vuonna 1948. Kirjoittaja on kiinalaissyntyinen, mutta asui New Yorkissa. Kirja oli ihanan höppänää pohdintaa. Maakuntaparlamentti Silja Symphonyllä jäi tämän kirjan jalkoihin. Melkein unohdin mennä sinne, mutta menin kuitenkin - tosin vain pariksi tunniksi käymään.

Tässä Lin Jutangin kirjan hajanaisia paloja:

Ihminen on siis utelias, uneksiva, huumorintajuinen ja oikullinen eläin.

Lyhyesti sanoen: minä pidän ihmistä arvokkaana sen vuoksi, että hän on maailman suurin veijari.

Nykyaikana, jolloin demokraattinen ja yksilöllinen vapaus on monella tavoin uhattuna, voi ainoastaan kulkuri ja kulkurihenki pelastaa meidät hukkumasta numeroituina yksikköinä kurinalaisten, tottelevaisten, osastoihin jaettujen ja univormuihin puettujen kulien laumaan. Kulkuri on viimeinen ja pelottavin diktaattorin vihollinen.

Ihmisen kulkuriominaisuudet ovat loppujen lopuksi hänen kaikkein lupaavimpia ominaisuuksiaan.

Todellisuudentaju – unelmat = eläimellinen olotila
Todellisuudentaju + unelmat = sydänkipu (jota tavallisesti nimitetään idealismiksi)
Todellisuudentaju + huumori = realismi (myös konservatismiksi nimitetty)
Unelmat – huumori = fanatismi
Unelmat + huumori = mielikuvitus
Todellisuudentaju + unelmat + huumori = viisaus

Olen aina pitänyt simpanssia filosofina, koska tyytymättömyys ja ajattelukyky kuuluvat yhteen. Sen kasvoissa on jotakin, mikä panee uskomaan, että se ajattelee.

Lähetetäänpä esimerkiksi viisi tai kuusi maailman parasta humoristia kansainväliseen konferenssiin päättämään asioista diktaattorin valtuuksin, ja he pelastavat maailman.

Meidän uppiniskaisuutemme on sivistyksen ainoa toivo. Mehän polveudumme apinoista emmekä lehmistä ja olemme siis parempia ja jalompia apinoita, jos pysymme uppiniskaisina.

Diktaattorit ja lehmät sopivat hyvin yhteen, mutta diktaattorit ja apinat eivät.

Jos kykenemättömien kansalaisten sterilisaatio katsotaan välttämättömäksi valtion olemassaololle, on aloitettava moraalisesti tunteettomista, esteettisesti ummehtuneista, kovasydämisistä, häikäilemättömistä menestyksen tavoittelijoista, järkähtämättömän päättäväisistä tyypeistä ja kaikista niistä, jotka ovat kadottaneet kykynsä nähdä elämässä mitään hauskaa – eikä mielisairaita ja keuhkotautisia. Minusta näet tuntuu siltä, että vaikka intohimo ja tunne voivat johtaa meidät tekemään hulluja ja hätiköityjä päätöksiä, ei sellaista ihmistä, jolta ne puuttuvat, voida pitää muuna kuin ihmisen irvikuvana.

Mutta elämä on kovaa, ja lämmin-, jalo- ja herkkäluonteinen ihminen joutuu helposti viekkaampien lähimmäistensä jalkoihin.


**

Tässä muuten linkki Paola Suhosen ja minun haastatteluuni (Radio Nova/Helmi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.