lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Rytmiä elämään




New Yorkissa edelleen. Viralliset YK-ohjelmat ovat ohi ja huomenna lähdemme Washingtoniin. Eilen olimme YK-laivan hytissä, eli seuraamassa YK:n turvaneuvoston Irak-keskustelua. Kyseinen toimielin ei ole ainakaan tasa-arvolailla pilattu. Pöydän ympärillä päätöksentekoringissä istui pelkkiä miehiä. Ulkokehältä avustajien joukostakin naisia sai etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Muutama sentään löytyi.

Samalla minulla oli aikaa tarkastella turvaneuvoston seinän peittänyttä valtavaa taulua. Se oli neuvostorealismin, alttaritaulutyylin ja picassomaisen angstin kyllästämä tyylisikermä ja vaikutti ainakin minun sielunelämääni hyvin negatiivisesti.

Turvaneuvoston sukupuolijakauma ei taida kuitenkaan olla niitä YK:n ongelmista suurimpia. YK:n ja turvaneuvoston päätöksentekojärjestelmään kohdistuu paljon uudistuspaineita, joita on kasattu jo vuosia. Viimeisin työryhmä on pähkäillyt uudistuksia jo 13 vuotta.

**

Itse YK-rakennus on vähän samassa tilassa kuin koko järjestökin. Suuret on puitteet, mutta rahaa ei ole riittänyt kaikkeen. Oli kuin olisi tehnyt aikamatkan jonnekin 60- luvulle – puuttui vain, että Kekkonen olisi putkahtanut esiin kulman takaa. Talon peruskorjaus on kuulemma nyt pakon sanelemana edessä. Samalla voisi uudistaa matkamuistomyymälän konseptin. Se muistutti erehdyttävästi Marttojen kevätmyyjäisiä pitsivirkuutöineen ja koriste-esineineen. Kirjakauppa sentään oli hyvä. Ostin eräässä kokouksessa puhujanakin olleen lapsisotilaan Ishmael Beahin kirjan A long way gone.

YK-areenaan tutustuminen on avannut meidän suomalaisten silmät YK:n työn laajuudelle ja sille, että meidän pitää jaksaa vaikuttaa EU-pöytien lisäksi täälläkin. YK on ainoa foorumi, jossa kaikki maailman maat ovat edustettuna ja jossa kansainvälistä keskustelua ja politiikkaa voidaan oikeasti edistää. Turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat paljon laajempia kuin pelkkää sotaa ja rauhaa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja kehityskysymysten edistäminen ovat politiikan kovinta ydintä - ei mitään kevyen luokan lässytystä.

Suomi on odottamassa paikkaa YK:n turvaneuvoston päätöksentekopöydässä. Emme pääse mukaan, jos lipeämme pohjoismaisesta rivistä. Eli Suomen on otettava osaa kehitysapuun sovitulla 0,7 prosentin siivulla bruttokansantuotteestamme ja näytettävä, että pyrimme tosissaan pitämään lupauksemme. Lisäksi meidän rauhanturvaosaamistamme tarvitaan jatkossakin YK-operaatioissa, kuten Darfurissa. Muiden, kuten Naton operaatioihin osallistuminen ei riitä.

Jos Suomi pääsee turvaneuvostoon, pöydän ääressä istuisi suurlähettiläs Kirsti Lintonen. Sukupuolijakauma korjautuisi edes hieman.


**

Kävimme eilen illalla tutustumassa New Yorkin kulttuurielämään (myös alakultuuriin) pitkän kaavan mukaan. Olimme katsomassa Blue Man Group-nimisen teatteriryhmän esitystä. Rummutusta ja sekopäistä hassua. Lopussa lentelivät vessapaperit. Ei voi muuta sanoa, kuin että rytmiä tarvitaan. Kaikkialla ja kaikissa muodoissaan. Tässä esityksessä oli ainakin säädöt kohdallaan.

Matkasta on kirjoittanut myös Jussi Saramo blogissaan. Sama turvaneuvostokuva sielläkin, mutta vähän toisesta kulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.