perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Kotona


Lensin tänä aamuna New Yorkista Suomeen ja aikaeron takia menetin yhdet yöunet. Väsymys vastaa kuulemma noin yhden promillen humalaa ja olo on sen mukainen. Ihmettelenkin parhaillani, miksi kirjoitan tätä blogia. Siis tällä hetkellä ja ylipäänsä.

Raportoin nyt kuitenkin, että olen kotona ja matka oli oikein onnistunut. Asiasisällön lisäksi oli todella mukavaa tutustua meidän seurueemme jäseniin. Meillä oli oikein hauskaa ja lähtisin vaikka heti uudelleen.

Nyt täytyy alkaa taas palautumaan arkeen ja siihen, mitä täällä Suomessa on tapahtunut. Lapset ainakin ovat pärjänneet kotona hienosti. Samoin kissat. Simo on flunssan takia kotona ja odottaa innolla tuliaisia. Olen luvannut antaa ne kuitenkin vasta, kun myös Elsa ja Leo ovat tulleet koulusta. ”Onko se dinosaurus vai hirviö? Vai onko se auto?” En kerro vielä.

Kotona täytyi pikaselata lehdet ja katsoa oma demarin kolumnini, joka oli maanantain 22.10. lehdessä. Jostain syystä se ei ole (taaskaan) päivittynyt lehden nettisivuille, joten laitan sen tähän. Kirjoitin tätä silmät ristissä matkalla. Siis tässä oma antini puolueen sisäiseen keskusteluun:


Kun iso rumpu lyö

Mitä ihmettä tänä päivänä pitäisi ajatella lauseesta: ”kun iso rumpu lyö, niin vasen jalka astuu”? Onko tälle takavuosien marssitermistölle vielä käyttöä tämän päivän poliittisessa kansalaistoiminnassa?

Olen yrittänyt rakentaa mielessäni siltaa työväenliikkeen perinteiden ja tämän päivän yhteiskuntatodellisuuden välille. Jotain valottui, kun luin Helvi Hämäläisen kirjan ”Raakileet”. Siinä kuvataan sodan jaloissa varttuneiden nuorten elämää jälleenrakennuksen Suomessa. Kirjassa kuvataan itse asiassa sen joukon ajatusmaailmaa, joka jälleenrakensi Suomen ja loi hyvinvointivaltion. Sama ikäluokka loi myös puolueemme menestyneen politiikan ytimen.

”He ovat aikansa lapsia, he rakastavat suuria organisaatioita, he rakastavat itseään niiden osina.- - - on olemassa kennolevyn kaltaisia ihmissielun hunajan punnitsijoita ja muotteja: tehtaita, puoluejärjestöjä, urheilu- ja sotilasorganisaatioita, joiden jäseniksi he ovat oppinet muuttumaan ja joilla on kyky pitää yllä hienoa tasapainoa kuin mehiläisen kennolevy.”

Helvi Hämäläisen sitaatti kertoo hyvin siitä, kuinka massojen organisoituminen toi järjestystä sodan jälkeiseen elämään. Lisäksi kommunismin pelko toi kaikkeen toimintaan oman jännitteensä. Tänään massat ovat kadonneet pirstaleiseen yhteiskuntatodellisuuteen ja vaihteleviin verkostoihin. Enää ei haluta seurata yhtä johtotähteä, vaan aktiiviset kansalaiset haluavat kyseenalaistaa, keskustella ja muodostaa kantansa itse. Eikä vallankumouskaan väijy nurkan takana.

**

Hierarkkiset järjestelmät ja jäykkä toimintakulttuuri eivät ole tätä päivää. Eräässä tilaisuudessa SDP:n uudet jäsenet kokivat kuitenkin keskustelukulttuurimme hyvin autoritääriseksi. Ehkä se kertoo jotain siitä, miksi minun ikäiseni ja nuoremmat ovat kokeneet olonsa puolueessa vähän vieraaksi ja ulkopuoliseksi.

Kehitettävää siis on. Puolueen jäsenille on luotava uusia tapoja ottaa osaa poliittiseen keskusteluun ja teemakohtaiseen työskentelyyn. Myös jäsendemokratiaa pitäisi uskaltaa lisätä. Esimerkiksi puolueen puheenjohtaja pitäisi valita jatkossa jäsenäänestyksellä ja jo nyt äänestystä voisi kokeilla neuvoa-antavana.

Jos SDP haluaa olla uutta luova puolue, jäseniä holhoavasta rehtorimentaliteetista pitää päästä eroon. Kyseenalaistaminen ja keskustelu kuuluvat normaaliin poliittiseen vuorovaikutukseen eikä sitä pidä pelätä. Ilman vaihtoehtojen vapaata haarukointia ei synny parhaita ratkaisuja ja niihin sitoutumista. Keskustelussa pitää antaa tilaa sille, että paras argumentti voittaa. Rummun säestyksellä tai ilman.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi6:54 ip.

    Kenen rahoilla matkustit Yhdysvaltoihin?
    Toivottavasti ei veronmaksajien.

    VastaaPoista
  2. Tasavallan presidentti asetti 31.8.2007 YK:n yleiskokouksen 62. istuntokauden valtuuskunnan ja kuuluin siihen. Kyseessä oli siis ihan virallinen delegaatio, joita lähtee Suomesta YK:n yleiskokoukseen joka vuosi. Kahdeksan delegaation jäsentä oli kukin eri puolueesta. Matkakulut katettiin valtion budjetista.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1:53 ip.

    Kolumniisi viitaten, meidän kannattaisi kaikkien muistaa Kalevi Sorsan sanat
    "Me emme sosialidemokraattisessa puolueessa pyri yksimielisyyteen. Me päin vastoin katsomme, että vasta joutuessamme kohtaamaan vastaväitteitä kannanotot punnitaan ja ne osoittavat painonsa."

    VastaaPoista
  4. Hyvin sanottu. Kyse on demokratiasta ja sen toimivuudesta. Ja demokratia menee sosialidemokratiassa ylitse kaiken muun. Se on itseisarvo, josta ei saa tinkiä. Jos demokratia ei toimi, ei toimi mikään muukaan. Ei ainakaan oikeudenmukaisesti.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.