sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Kouluun




Tiistaina myös keskimmäinen lapsistani, eli Leo menee kouluun ja Elsa menee neljännelle luokalle.

Kouluun meno ei ole meillä mikään dramaattinen tapahtuma. En ole niitä äitejä, jotka tarraavat koulun pihalla lapsen lahkeeseen itku silmässä. Minua liikuttaa ja ihastuttaa lapseni silloin, kun näen heidät tohkeissaan ja innoissaan. Ja kun he itsenäistyvät ja oppivat uutta.

Se on myös aika liikuttavaa, kun löytää 7-vuotiaan ensimmäisestä omasta päiväkirjasta ensimmäisen harakanvarpaisen merkinnän: ”AAMULA SIMO JA LEO LEIKIVÄT LEEGOILA AAMUPÄIVÄLÄ LEIKIME MERIROSVOA PÄIVÄLÄ ME KÄYTIIN PUISTOSA.” Aika hienosti raapustettu.

Kouluun meno on lasteni mielestä ihan normaali ja positiivinen tapahtuma. En ymmärrä niitä, jotka näkevät kouluun menon astumisena johonkin ankaraan aikuisten maailmaan. Ei lapsuus koulun aloitukseen lopu, vaan sitä nakertavat ihan muut asiat. Opetustahan on alussa vain 4-5 tuntia päivässä. Puissa kiipeilyille ja leikeille jää kyllä aikaa.

Minä hinkusin ja pääsin lapsena kouluun vuoden virallista koulunaloitusikää aiemmin. Vaikka opetus museoikäisen opettajan johdolla täyteen ahdetussa luokassa oli vähemmän virikkeellistä kuin tänä päivänä, koulussa oli minusta silti mukavaa. Mukavampaa kuin äidin ja pikkuveljen kanssa kotona (en ollut koskaan päivähoidossa) tai sitten istuminen puistolapsena hiekkalaatikolla räkäisten pikkulasten lyödessä hiekkalapiolla toisiaan päähän. Siksi minua suututti ne aikuiset, jotka tulivat kauhistelemaan minulle sitä, että "jouduin" kouluun ja lapsuuteni muka tuhoutui.

Aikuisten kannattaa olla tarkkana siinä, miten he suhtautuvat kouluun. Asenteet nimittäin siirtyvät lapsiin. Lasteni serkkupoika tokaisi sukulaistapaamisessa heti kärkeen kaikille sedille ja tädeille, ettei kouluun menosta saa sitten kysellä. Häntä ärsytti ihan ymmärrettävästi jatkuva ulkopuolisten tunkeilu ja aiheen taivastelu. Koulu alkaa ja sillä sipuli.

Kouluun menijöiltä ei kannata joka käänteessä kysellä ”jännittääkö?”. Jos ei nimittäin jännitä, lapsi voi alkaa miettiä, että koulussa on sittenkin jotain pelottavaa. Leo ainakin odottaa ihan mielenkiinnolla keväisen eskarivierailun orava-tehtävälle jatkoa ja läksyjä. Ja Elsa kaipaa koulukavereitaan ja koko sitä sosiaalista elämää, mikä kouluun liittyy. Ja Tiimarissa pitää tietenkin käydä hiplaamassa uusia kouluvälineitä.

**

Kannatan muuten sitä, että kaikille maksutonta esiopetetusta laajennetaan. Se voisi alkaa jo vuotta nykyistä aiemmin, eli 5-vuotiaana. Meillä on sen verran hyvät kokemukset päiväkodissa toteutetusta esiopetuksesta, että sen soisi alkavan jo aikaisemmin. Sen sijaan sekavista yksityisistä aamu- ja iltapäiväkerhojärjestelyistä koulussa annetun esiopetuksen yhteydessä olemme saaneet eri puolilta Espoota asuvilta tuttavilta kriittisempää palautetta.

Toisaalta koulu voisi ottaa oppia lapsen ehdoilla etenevästä opetustyylistä retkineen ja taidepainotteisine toimintatapoineen. Koulun ja päivähoidon raja-aita on turhan jäykkä. Ainakin henkisesti hallinnon sisällä.

**

Maalaisromatiikkaa tihkuvat kuvat on otettu Mäntsälästä, missä isovahempani asuivat ennen ja enoni nykyään. Olimme siellä kyläilemässä ja kävimme mm. vuonna 1854 rakennetussa savusaunassa. Aitta on vähän tuoreempi, mutta vanha sekin. (Kuvat: Mikko Mäklin).

3 kommenttia:

  1. Anonyymi4:36 ip.

    Hyi, hyi, kun luet toisen päiväkirjaa.

    VastaaPoista
  2. Moi Susanna, hyvin kirjoitettu aikuisten asenteista kouluunmenoon. Pienilläkin eleillä (joko myönteisillä tai kielteisillä) voi saada paljon aikaan (joko iloa ja tukea tai tuhoa).

    Linkitin muuten blogisi jokin aika sitten omaani: aarnipuu.blogspot.com (jonne minäkin kirjoitin tällä viikolla tietysti koulujen alkamisesta).

    VastaaPoista
  3. Hei Tiia. Täytyy käydä lukemassa teidän koulutunnelmanne. Leon koulun alku on mennyt hyvin. Mitä nyt toisena aamuna unohtui tärkeä reppu. Hain sen nopeasti ja hetkellisesti päätään nostanut hätäännys meni ohi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.