tiistaina, elokuuta 28, 2007

Ees taas


Mennä eteenpäin ja kuolla vai pysähtyä ja kuolla?

Jos kerran maapallo pyörii, kukka kasvaa ja vesi virtaa, on paikoillaan olo luonnotonta. Eteenpäin siis.

Elämään kuuluu liike ja kehitys. Seisova vesi muuttuu liejuksi, lätäkkö kasvaa umpeen tai kuivuu kokonaan pois. Sopiva virtaus pitää veden kirkkaana.

Kehityksen väistämättömyys sopii mihin tahansa asiaan - yhteiskuntaan, organisaatioon, puolueeseen, kaupunkirakenteeseen, lapsiin, puutarhanhoitoon ja jopa minun unohdettuun ja kesken jääneeseen käsityöhöni. Kaivoin nimittäin kesällä esiin neuletyöni, joka oli ollut pysähtyneisyyden tilassa 14 vuotta. Tein tälle jämähtäneisyydelle lopun ja jatkoin kutomista.

Nyt työlläni on hyvä ennuste tulla valmiiksi syksyksi. Tavoitteenasettelu tosin muutti muotoaan ajanmukaisemmaksi. Aiotusta villapaidasta tulee hartiahuivi (ei kuitenkaan tuluskukkaroa). Hyvää harmaata alpakkalankaa ei kannattanut heittää hukkaan ja eläväpintaista valepatenttiakin oli jo syntynyt aikamoinen siivu.

**

Olin valtuustoryhmämme seminaarissa, jossa pohdimme Espoon kaupungin organisaation uudistamista. Lähinnä mietimme niitä tavoitteita, joita meillä on kunnalliselle päätöksenteolle ja johtamiselle. Monet tavoitteet tuntuivat kovin tutuilta vuosien takaa. Meidän kehityksemme on mennyt väärään suuntaan ainakin lautakuntajärjestelmän alkuperäisen tarkoituksen ja demokratian toteutumisen kannalta.

Tuskailemme jatkuvasti sitä, miten lautakuntien ruohonjuuritason asiantuntijakanta näkyisi vahvemmin myös kaupunginhallitus- ja valtuustotason päätöksenteossa (meillä toimialajohtajat voivat olla välittämättä lautakunnan esityksistä kh-esittelyssään). Entä miten saamme todelliset palvelutarpeet näkyviin ja päättäjien tietoon ennen kuin valmistelijoiden punakynä pyyhkii sen pois tietoisuudestamme.

Samalla olen miettinyt puolueen kehittämistä. Mikä on meidän tehtävämme ja miten siinä onnistuisimme parhaiten?

Olemme antaneet liian usein periksi jonkun muun kehityspyrkimyksille. Ja kun nämä muut kehittäjät ovat olleet meitä aktiivisempia, meidän omalle ajattelullemme ei ole jäänyt tilaa. Kaikki aika on mennyt muiden ideoihin reagoimiseen ja lopulta osa on alkanut uskoa, että muuta kehittämistä ei olekaan kuin tämä ulkoapäin tuleva. Osa taas on yrittänyt harata vastaan, jotta syntyisi tilaa ja aikaa omalle ajattelulle. Sitä ei ole koskaan syntynyt.

On syntynyt kaksi onttoa ryhmää: 1) muiden ideoilla ratsastajat ja 2) vastaan haraajat. Se kolmas, eli meidän oma kehittämistyömme kaipaisi lisähappea. Siis rauhallista tilaa miettiä ja kehitellä.

**

Yli-innokkaalla ideatulvalla voi myös lamauttaa. Kun virta ei enää vedä uusia viestikapuloita, niistä tulee pato. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan alaiset lukuisat virkamiestyöryhmät näyttävät ulospäin aika puuroiselle kehittämistyölle. Se työ voi sakata vielä monessa kohtaa.

Kehittämiseenkin tarvitaan sopivaa etenemistahtia. Aikaa, jotta purematta ei tarvitse niellä ja jotta virtaus ei lakkaa kokonaan. Mutta jos jossain vesi seisahtuu kokonaan, ketterimmät sammakot häipyvät muihin lammikoihin kurnuttamaan. Ja niitä jäljelle jääneitä rupisammakoita (siis niitä marisijoita) ei kestä kukaan.

**

Kuva Fiskarsin taidenäyttelystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.