maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Kokoomuksen uusi oivallus - ja kolumnini Demarissa


Kuuntelin viime viikolla radiosta keskustelua naisten ja miesten välisestä palkkatasa-arvosta. Äänessä olivat Keskustan Anneli Jäätteenmäki, Kokoomuksen Paula Risikko ja demarinaisten varapj. Tarja Kantola.

Kaikki olivat sitä mieltä, että palkkaerot pitää korjata. Risikko rehvasteli, että ensimmäistä kertaa palkkaerojen korjaaminen on nyt Kokoomuksen ansiosta hallitusohjelmassa. Tätä samaa ilakoi aiemmin Ben Zyskowicz jossain TV-ohjelmassa. Ikään kuin Kokoomus olisi tehnyt jonkun esihistoriallisen löydön - naiset julkisen sektorin palveluksessa.

Kuntien työntekijöistä noin 80 prosenttia on naisia; siis sairaanhoitajia, opettajia, lastentarhanopettajia, kirjastonhoitajia ja monenlaisia kunnan virkahenkilöitä. Valtion suhdelukua en muista, mutta valtion palkkalistoilta löytyy muun muassa poliisin, vankeinhoitolaitoksen ja armeijan henkilökuntaa sekä ministeriöiden ja aluetason hallintovirkamiehiä.

Onneksi ex-pääministeri Jätteenmäki tuikkasi väliin kolkosti, että palkkatasa-arvo oli kyllä jo edellisen hallituksen ohjelmassa. Ja aihehan on ollut esillä jo pitkään. Siksi Kokoomuksen kohkaaminen tuntuu huvittavalta. Joko A: he ihan oikeasti ovat vasta äkänneet naistyöntekijät julkisen sektorin leivissä. Tai B: Kokoomus jatkaa julkisuusstrategiaansa, jossa merkittävän vaalikarjan virkaa toimittavat naiset.

B-vaihtoehto ei ole mikään tyhmä ajatus, sillä kunnat ovat hyvin merkittävä työllistäjä ja naistyöpaikoista se on se suurin. Siis paljon ääniä jaossa. Julkisen sektorin lisäksi naisia löytyy paljon yksityisiltä palvelualoilta. Syy naisten miehiä heikompaan palkkaan löytyy juuri siitä, että naisten ja miesten työt ovat jakautuneet niin eri aloille.

Naisvaltaisten alojen työlle on ominaista se, että ne ovat palvelutehtäviä ja siksi työvoimavaltaisia. Miesten kansoittamat alat ovat usein pääomavaltaisia. Niissä pyörii isommat rahat ja jakajia on vähemmän. Siitä ero.

Valtiovarainministeriön hellimä puhe työn tuottavuudesta on apinoitu teollisuuden prosesseista. Siis prosesseissa, jossa tuotetaan jotain konkreettista tavaraa suoraan markkinoiden tarpeisiin. Käsitettä on yritetty istuttaa palvelutehtävien tehokkuuden ja hyödyllisyyden mittaamiseen, mutta toistaiseksi siinä onnistumatta.

En tiedä mitä poliisi tai palomies pitävät ajatuksesta, jonka mukaan heidän työnsä ei tuota mitään. Tuskin pitävät. En usko, että myöskään teho-osastolla henkiä pelastava sairaanhoitaja tai lääkäri on mielestään vähemmän tuottavassa työssä. Kuten ei myöskään opettaja, siivooja tai lastenhoitaja.

Jos nämä työt jätettäisiin tekemättä, olisi kaaos valmis jo parissa päivässä. Paperikoneiden, laivatelakoiden ja aivotyöpajojen sorvien äärissä alkaisivat tuotokset jäädä vähiin, kun lapset ja vanhukset olisivat hunningolla, ihmisiä kuolisi käsiin, rosvot hilluisivat kaduilla, viemärit tukkeutuisivat ja roskikset pursuilisivat.

Minusta puhe työn tuottavuudesta kaipaa laajempaa sisältöä. Yhteiskunta on kokonaisuus, jossa huippuja ja ei ole ilman hyvää perustaa ja hyvin toimivia tukipalveluita.

**

Miten tämä liittyy palkkatasa-arvoon? Tietenkin sitä kautta, että työn tuottavuuden liian kapean määrittelyn kautta määritellään myös tekijöiden palkat. Julkisen sektorin ja palvelualojen palkat jäävät tässä jaossa hännille.

Julkisen sektorin palkat maksetaan verorahoista. Jos verotulot pienenevät, pienenee myös jaettava palkkapotti. On päivänselvää, että veronalennuksilla on yhteys palkkaepätasa-arvon jämähtäneeseen tilaan. Ei auta taivastelut ja ihmettelyt. Tarvitaan rahaa.

Jos tätä kytköstä ei ymmärretä, mikään ei muutu. Lisäksi olisi poisopittava siitä ajatusvinoutumasta, joka syntyi jossain vaiheessa 1990-luvulla. Yleisiä veronalennuksia alettiin perustella sillä, että näin palkansaajien käteen jäävä tulo edes vähän kohenee kun palkkoja ei viitsitä korottaa. Veronalennuksille pitää olla muut perusteet kuin se, että työnantajat luistavat palkanmaksuvelvollisuudestaan.

Palkkakuilu naisten ja miesten välillä ei korjaudu ilman työmarkkinapöydän ulkopuolelta tulevaa erillistä rahapottia.

Ihan kivaa, jos Kokoomus on muuttanut aiempaa linjaansa ja hoitaa tämän lisäpanostuksen kuntoon. SDP:llä oli liikaa kantoja kaskessa. Nyt toivottavasti loppuvat ne kamreerien valitusvirret julkisen sektorin työn tehottomasta ja tuhlailevasta luonteesta. Ja Suomen Sosialidemokraattinen puolue kiittää.

Uutispäivä Demarissa on tänään aiheeseen liittyvä kolumnini.

Em. kirjoitusta ei näköjään löydykään Uutispäivä Demarin nettisivuilta (?), joten em. linkkiä on turha klikkailla. Lehdessä julkaistu juttuni on tässä:

Kolumni 30.7.2007, Uutispäivä Demari:


Etanan vauhdilla eteenpäin?

Politiikassa nopeat syövät hitaat. Ei auta, vaikka kuinka olisi vastuuta kantava, rehellinen ja työteliäs kansan asioiden hoitaja, jos naapuri tekee pillit soiden näyttävän ohituksen. Ei kukaan palkitse kilttiä etanaa, vaan sen suurisuisimman, joka lyö rumpua eniten.

SDP oli viime vaaleissa se liian kiltti etana, joka halusi hoitaa maan talouden kuntoon ja vasta sitten äänestäjien asiat. Vaaleissa kokoomus meni kovalla metelillä ohi tasa-arvotupoineen ja kukkaketoineen. Se pääsi valmiiksi katetun pöydän ääreen, jossa on mukava kuherrella aikansa. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin alkaa leipoa omiakin eväitä.

Kokoomus löysi vaalien alla hoivasektorin naiset ja keksi, että heidän palkoissaan olisi kohentamisen varaa. Toivoa sopii, että tämän löydön jälkeen palkkarahaa vihdoin järjestyy valtiolta kunnille ja muillekin kuin hoiva-alan ammattilaisille. Ehkä tämä oivallus auttaa huomaamaan, etteivät julkisen sektorin tehtävät hoidu ilman pätevää henkilökuntaa, jota ei ole ilman asianmukaista palkkausta ja hyviä työoloja.

Ehkä vihdoin laitetaan sordiinoa sille teollisuuden prosesseista apinoidulle tuottavuus-höpinälle, joka on tehnyt investoinnit palveluja tuottavaan henkilökuntaan lähestulkoon mahdottomiksi. Ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja korkeaan osaamiseen liittyvä tuottavuus kun on ihan eri asia kuin tuottavuus kumisaapastehtaassa. Se on yhteistä, että ilman panosta ei ole tuotosta. Palveluissa se panos on osaava ja motivoitunut työntekijä. Kumisaapastehtaassa riittää hyvin rasvattu liukuhihna.

**

SDP:lle palkkatasa-arvon edistäminen ja tulopoliittisten sopimusten yhteyteen liitetyt tasa-arvoerät ovat olleet itsestään selvä tavoite jo vuosikymmeniä. Palkkaerot eivät ole kuitenkaan kaventuneet. Naisvaltainen julkinen sektori ja palvelualat ovat jääneet rahanjaossa auttamattomasti hännille, kun markkinoilla mitaten tuottavammat alat ovat käärineet hyödyt itselleen. Se ei ole oikein.

Liian avokätisillä veronalennuksilla lähdettiin keventämään työnantajien palkanmaksuvelvollisuutta ja tässä nyt ollaan. Äänestäjien silmissä SDP ei kyennyt osoittamaan, että juuri me ajamme palkkatasa-arvoa oikeasti parhaiten. On surkuhupaisaa, että Kokoomus kelpasi tähän tehtävään. Politiikassa linjanmuutos edellyttää näköjään naamojen vaihdon. Tai sitten kyse onkin vain siitä, että vajaalla tiedolla syntyy se rehvakkuus ja ne hövelit lupaukset, joihin kansa ihastuu.

Etana joutuu helposti tallotuksi, mutta hitaasti kiiruhtamallakin voi saada tuloksia aikaan. Varsinkin, jos se melskaava jänis sotkeutuu omaan näppäryyteensä ja eksyy harhapoluille.

tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Ihmettelyä Saimaalla







Laivaristeily Saimaalla Pömpeli III-nimisellä laivalla on takanapäin. Kyseessä oli kolmen lapsiperheen yhteinen laivaretki, jossa lapset saivat pitkin matkaa ratkoa muinaisen merirosvon jättämän aarteen arvoitusta. "Onko tää nyt totta vai kuuluuko se ohjelmaan", Leo (7v) kyseli erään vihjeen jälkeen ymmärtäen, miten touhuun tuli suhtautua. Elmu-kelmuun kääritty paperi herätti myös epäilyksiä siitä, että nämä on näitä isien juttuja - ja siksi niin kiinnostavia.

Saimaalla luonto oli kauneimmillaan, vaikka vähän oli aluksi koleaa. Ja kuten kuvasta näkyy, sylissäni on kirja; Helvi Hämäläisen arkistojen kätköistä löytynyt kustantajan vuonna 1950 hylkäämä kirja "Raakileet". Kirja julkaistiin tänä keväänä ihan alkukesästä. En ole lukenut kirjaa vielä ihan kokonaan ja odotan mielenkiinnolla, miten tarina kehittyy.

Joka tapauksessa kirja kuvaa sodasta toipuvaa Helsinkiä ja sen ajan nuorten miesten kehitystä sodan jälkeisessä arvotyhjiössä. Hämäläistä tuntuu tässäkin kirjassa kiinnostavan äidin ja pojan välinen suhde tilanteessa, jossa isä on poissa kuvioista. Kirjassa hän peilaa jälleen narsistisen luonteen kehitystä, kuten Säädyllisessä murhenäytelmässäkin.

"Äiti käänsi paheksuen päänsä pois puhuen narsistisesta itseihailusta ja nuorukainen seisoi yhä tuijotellen peiliin. Sieltä kuvastuva terve, punertava, kaunislihaksinen ruumis herätti nuorukaisessa itsessään niin hämmentynyttä ihailua, että hän oli kuin joku ylösnousemustapahtumassa eloon jäävistä olennoista, joille Jumala jälleen lahjoittaa ruumiin."

On mielenkiintoista lukea sodan jälkeisestä arvomaailmasta ja elämänmenosta Helsingissä. Mietin koko ajan lukiessani, missä kirjan nuoret miehet ovat nyt ja keitä heidän lapsensa ovat? Entä miten sodan vaikutus näkyy sodan jälkeen syntyneissä suurissa ikäluokissa ja heidän lapsissaan - siis myös minussa? Entä millaisissa oloissa elämän arvo painuu pohjalukemiin ja milloin sydämettömyys ja oman edun tavoittelu toisia tönimällä saavat vallan?

Kirjan viimeisellä sivulla on painettuna WSOY:n J. Jäntin 15.9.1950 päivätty tyly kirje:

"Olemme lukeneet käsikirjoituksenne ´Raakileet´ ja ihmettelemme kuinka luulette että voisimme ottaa sen kustannettavaksi. Palautamme käsikirjoituksen ryhtymättä tarkempiin selostuksiin."
Minä en ihmettele, vaan jatkan lukemista.

**

Kuvat: Mikko Mäklin.

keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007

Minne putosin?



Uusien sienten esiinmarssi on parhaillaan meneillään. Tämäkin sieni puskee vanhan kävyn kumoon ja punkee esiin vanhojen sammaleiden läpi.

Kuva on mieheni ottama ja kuvaa hyvin SDP:n tilaa (oli hänen näkemyksensä). Ja totta. Toivoisin, että puolueeseemme tulisi uusia ihmisiä ja ideoita. Niitä saisi tunkea esiin kuin sieniä sateella. Sammaleiden, käpyjen ja jäkälien joukkoon mahtuu kyllä vaikka minkälaista tattia ja rouskua. Yksi Leon (7v) kotiin raahaama limanuljaskasieni tosin suli lautasella kasaksi iljettäviä matoja yhdessä päivässä. Ei siis sellaisia.

**

Tänään kotonamme kävi Helsingin Sanomien toimittaja haastattelemassa minua juttusarjaan, jossa kuvataan entisten kansanedustajien kesänviettoa. Juttusarjan nimi on "pudonneen kesä" tai jotain sinnepäin. Miksi meitä viivan alle jääneitä pitää sanoa "pudonneiksi" tai "tippuneiksi"? En minä koe pudonneeni mihinkään. Tai korkeintaan maton reunalta. Viereiselle matolle.

Myönnän, ettei sanalle ole helppoa vastinetta ja onhan eduskunta tärkeä instituutio. Henkilökohtaisella tasolla en sen sijaan koe, että olisin nyt jossain "pohjalla" tai "syrjäytynyt". Oma koulutukseni ja ammattitaustani takaa sen, ettei mistään henkilökohtaisesta romahduksesta voi puhua. Kollektiivisesta kylläkin.

Äänestäjilleni, joita oli noin 3 900, olen kadonnut lainsäätäjän paikalta. Eräänlaista putoamista tai pikemminkin katoamistahan se kieltämättä on. Vaikuttamiseni kuitenkin jatkuu, mutta vain eri foorumeilla ja eri tavoilla. SDP:n valitulos oli kollektiivinen romahdus ja putosimme hallituksesta. Sekin on putoamista korkealta vaikutusvallattomampaan oppositiotilaan.

Putoaminen on välillä kyllä ihan tervehdyttävä olotila. Eihän niitä benji-hyppyjäkään muuten harrastettaisi. Vapaata pudotusta ja kas. Olemassa ollaan. Antaa siis sataa ja sienirihmaston kasvaa.

**

Tämä kuva ja suurin osa muista blogini kuvista: Mikko Mäklin

torstaina, heinäkuuta 12, 2007

Mustikkaa



...Näitä kannattaa kerätä.

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Tylsyys


Ulkona pilvistä ja märkää. Kirjat ja lehdet on luettu. On kudottu ja virkattu. On tylsää. Uutisia ei ole eikä missään tapahdu mitään. Ainahan voisi siivota tai tehdä jotain hyödyllistä, mutta juuri tänään ei jaksa.

Tästä zeniläisestä tilasta pitäisi osata nauttia. Silloin, kun lomalla iskee täydellinen tylsyys, tietää, että on saavuttanut todellisen rentouden. Kaikki tekeminen on tehty ja on aikaa vain olla.

Juuri nyt minulla on kuitenkin meneillään kirjattoman sylin syndrooma. Huomenna vuorossa on siis kirjasto tai kirjakauppa. Pitäisi keksiä joku innostava kirja, johon voisi uppoutua seuraavaksi.

Viimeksi luin Juha Itkosen kirjan Anna minun rakastaa enemmän. Itkosen kieltä ei ole turhaan kiitelty. Kerronta tempaisi mukaansa ja tarinasta löytyi monia tasoja. Julkisuus, tähteys, ahdistus, saavuttamattoman rakkauden nälkä ja epämääräinen tyytymättömyys siihen, mitä on. Siinä kirjan joitakin pääteemoja, mutta jotain teennäistä ja siirappista kirjassa oli ja se hieman häiritsi.

Ehkä se tuli aihepiiristä, joka liittyi päähenkilön rock-tähteyteen ja tämän palvontaan. Vähän niin kuin kirja olisi tehty sitä silmälläpitäen, että siitä saisi vaikka myyvän elokuvan. Mutta kirja ei siis ollut missään nimessä huono.

Itkosta ennen sain luettua Helvi Hämäläisen klassikon, Kadotettu puutarha. Kirja oli sukellus kokonaan toiseen aikaan ja toiseen todellisuuteen ja siksi se oli niin antoisa. Juuri tällaista kirjaa kaipaisin seuraavaksi lukemisekseni. Siis kunnon nojatuolimatkaa.

Tässä lisää Kadotetusta puutarhasta.

Tässä vielä editoija Mirjam Polkusen haastattelu.

Jo joskus aiemmin keväällä luin Torey Haydenin kirjan Aavetyttö. Kirjan luki kerralla. Se oli tosiasiapohjainen ja siksi järkyttävä kertomus puhumattomasta tytöstä ja hänen mystisestä taustastaan. Kirjan sosiaalipornomaisuus tosin häiritsi. Juuri tähän hetkeen en kaipaa mitään karmivaa enkä mitään jännittävää. Dekkareitakaan en ole lukenut aikoihin.

Nyt päivän venkoilun jälkeen olen vihdoin valmis lähtemään lenkille. Päivän ainoa hyödyllinen teko.

***

Kuvassa peikko Koiramäen pajutallin Peikkometsä-näyttelystä. Paikka on aivan ihana ja sijaistee Vantaalla. Kannattaa mennä, jos haluaa ostaa pajutavaroita.

tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Haltioitumista mansikankypsymisen tahdissa





Olimme viikonloppuna Fiskarsissa. Tässä kuvia.

On sellainen Helvi Hämäläismäinen kesäolo. Siis haltioitumista mansikanypsymisen tahdissa, sauhuamista ideoiden, käsitöiden, kirjojen, lasten ja kissojen (?!) maailmassa, kunnes alkaa kesän suvantovaihe ja tottuminen siihen, että kesä on. On se.

Ja sitten on mustikoiden vuoro. Muutamia löytyi jo metsästä.