sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Sormet mullassa – pää pilvissä


Tällä hetkellä päässäni pyörii pelkästään multa ja siemenet. Olen nimittäin muokkaamassa uutta kasvimaata ja suunnittelemassa, mitä kaikkea tähän kohopenkkiini oikein istuttaisin.

Maanantaina taas olen menossa polttamaan Raku-keramiikkaesineitäni. Muokkasin savesta kokeeksi yhden siilin, yhden taulun ja yhden purnukan. Saa nähdä, millaisia esineistä lasituksen ja polton jälkeen tulee.

Olen lueskellut iltalukemisena pinon SDP:n syntyvaiheita käsitelleitä kirjoja. Haalin ne itselleni Kauklahden sos.dem työväenyhdistyksen kirjahyllystä. Minua kiinnostaa, millaiset ihmiset perustivat puolueeni ja mitä heidän päässään oikein tuolloin liikkui. Entä mitä jos SDP perustettaisiin tänään, keitä silloin olisi asialla ja mikä olisi ohjelma, jota lähdettäisiin toteuttamaan?

Forssassa 17-20.8.1903 pidetyn puoluekokouksen pöytäkirjasta selviää, että paikalla oli suutareita, räätäleitä, puuseppiä, kaupanhoitajia, toimittajia, muurareita sekä muutamia rouvia ja neitejä. Joukossa oli myös jokunen ylioppilas, kirjapainonomistaja, keittiönomistaja, tohtori ja konduktööri.

Koolla oli tuon ajan oloihin nähden melko valveutunutta ja (itse)oppinutta väkeä ja sen huomaa myös puheista. Puoluekokouksessa oli esillä perusteelliset alustukset osuustoiminnasta, vanhuudenvakuutuksesta, työttömyyden ehkäisystä sekä pisimmän sallitun työpäivän säätämisestä ja alimman tuntipalkan määrittämisestä.

Olin itse ensimmäisen kerran puoluekokouksessa vuonna 1993. Toimin myös pöytäkirjan tarkastajana. Tuolloin minua ihmetytti se tarkkuus, jolla pöytäkirjaan oli kirjattu jopa taustanäkymät puhujapöntön takana. En ihmettele enää. Tässä ote 90 vuotta aiemman puoluekokouksen, eli Forssan puoluekokouksen pöytäkirjan ensimmäiseltä sivulta:

”Kokous alkoi maanantaina elokuun 17 p:nä kl:o 8 aamulla työväenyhdistys ”Kuhan” huoneistossa, mikä oli tilaisuutta varten koristeltu lipuilla ja köynnöksillä. Salin peräseinällä olevaa koroketta, jolle puheenjohtajan ja sihteerin pöytä oli asennettu, reunustivat kauniit katajat. Taustalla oli paitsi lippuja, myös kaksi punaista kilpeä, niissä tunnuslauseet: ”Pois sorto, pois vääryys, pois väkivalta!” sekä ”Oikeutta kaikille!” Sivuilla oli kaksi hiilipiirustusta, kuvaten toinen jykevää seppää työtamineissaan, toinen lastaan kantavaa äitiä. Edelliseen liittyi kirjoitus: ”Kunnioita työntekijää!”, jälkimmäiseen ”Tervetuloa! Viihtyös hyvin!”

**
Henkilöistä saa selvää kolmeosaisesta Tammen kustantamasta kirjasarjasta: ”Tiennäyttäjät – Suomen työväenliikkeen merkkimiehiä Ursinista Tanneriin” (vaikka kyllä kirjassa naisiakin on).

Nils Robert af Ursin on yksi suosikkini. Klassillisten kielten ja antiikin historian opettaja, tohtori, yläluokkaan kuuluva aatelismies, mutta voimakkaan vakaumuksellinen, idealistinen ja kiihkeä sosialismin puolustaja.

”Minä ryhdyin tieteellisesti tutkimaan Marxia ja Engelsiä, ja niin minun antiikista ja historiasta saatu taipumukseni kirkastui selväksi vakaumukseksi”, hän kertoi heräämisestään.

”Kun nuori aatelismies ja tieteenharjoittaja omaksui sosialistisia harrastuksia, se johti siihen, että häntä alettiin syrjiä, hänet eristettiin vähitellen ja häntä pidettiin ikään kuin rappiolle joutuneena.” Se ei kuitenkaan Ursinin menoa häirinnyt.

Ursinin päätyö työväenliikkeessä oli aatteellinen vaikuttaminen ja sivistystyö. Hän oli myös työväenpuolueen perustamisvaiheessa 37-vuotiaana sen puheenjohtaja v. 1891, mutta hän erosi kyllästyttyään erinäisiin jäsentenvälisiin kiistoihin. Häntä ei pidetty minään suurena poliittisena johtajana, koska häneltä puuttui häikäilemättömyyttä, suurpiirteisyyttä ja kykyä kompromissien tekoon joskus periaatteenkin kustannuksella.

Väinö Voionmaa totesi kuitenkin hänen muistotilaisuudessaan vuonna 1939, ettei työväenliikkeen peruskysymyksiä ja oikeudenmukaisuutta voida ratkaista samalla tavoin kuin käytännön politiikkaa. Inhimillisyyden ja yhteiskunnallisen oikeuden vaatimus on ehdoton. Niistä ei tingitä jonkin kunnan määrärahan vuoksi.

”Se, joka uskoo yhteiskunnallisen oikeuden ja aatteen ratkaisevaan merkitykseen työväenliikkeelle, niin kuin Ursin uskoi, helposti peräytyy tätä aatemaailmaa häiritsevien vaatimusten tietä. Tämän aatteellisen työväenliikkeen edustaja ja johtaja Ursin on ollut suuremassa määrässä kuin kukaan muu.”

**

Kun vielä sattumalta luin tänään kirjahyllyssä pölyyntyneen Francesco Alberonin huuhaa-kirjan ”Rakastuminen”, olen valmis laittamaan jarrua 1970-luvun hurmahenkisyyttä ja aatteellisuutta lievästi ihaileville puheilleni edellisessä blogin kirjauksessani. Tässä kirjassa nimittäin todetaan, että ”rakastuminen on kahden ihmisen muodostaman joukkoliikkeen syntyvaihe”. Monet sosiologit, kuten mm. Durkheim, ovat tutkineet joukkoliikkeitä ja kuvanneet niissä esiintyvää erikoislaatuista elämystä. "Ihmisestä tuntuu, että hän on vieraiden voimien vallassa, hän unohtaa itsensä ja elää jossain ihan omissa maailmoissaan, ylimaallinen elämä eletään intensiivisesti ja se karkoittaa mielestä kaiken muun" jne.

Historian suurten joukkoliikkeiden ja rakastumisen välillä on kuulemma selvä yhteys siinä mielessä, että voimat, jotka ne vapauttavat ja panevat liikkeelle, ovat samantyyppisiä.

Kuulostaa pelottavalta, sillä onhan joku aikalainen sanonut Hitleristäkin, että hän oli hyvin herkkä ja syvästi tunteva ihminen….

Sitä paitsi myös Ranskan presidentinvaalien kilpakumppaneiden Nicolas Sarkozyn ja Ségolène Royalin sydäntäriipivät vaikeuksien kautta voittoon-tyyppiset henkilöhistoriat kirvoittivat erään psykologin kommentoimaan, että molemmat vaikuttavat pohjimmiltaan hyvin haurailta ihmisiltä…Ja vaaleissa mitataan, kuka hurmaa eniten. Ranskassa se oli Sarkozy.

Mihin demokratia oikein joutuukaan, kun tunne ottaa vallan ja järki jää taka-alalle?

3 kommenttia:

  1. Minua on askarruttanut se, miten Forssan puoluekokous kyettiin pitämään ns. bobrikoffilaisdiktatuurin pahimpana aikana. Vähän ennen kokousta keväällä 1903 Bobrikov oli karkoittanut maasta suuren joukon aktivisteja ja itsenäisyysmiehiä. Outoa on myös, että leikisti vallankumouksellinen puolue sai kokoontua vapaasti tekstiilipohattojen Forssassa.

    Taitaa olla niin, että Bobrikov - jos ei hänellä ollut itsellään sormiaan pelissä puolueen perustamisessa - antoi luvan SDP:n perustamiselle lyödäkseen sillä venäläisvastaista rintamaa. Laillisen SDP:n kautta oli helpompi urkkia vallankumouksellista toimintaa Suomessa ja Venäjällä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi4:38 ap.

    No hih,

    Satuinpa tänään just tossa osumaan samalle baaritiskille yhden nuoremman Robert af Ursinin kanssa. On tämän Nilsin pojanpoika, merikapteeni emeritus.

    Oli siinä vähän kaikesta puhetta, tuli nämä sukulaisuussuhteetkin esille juttujen lomassa, ja kyllä kuulemma oli kova työväenliikkeen mies isoisä kyllä.

    Mutta kuulin kaikkien tarinoiden äidin. Eikä siis pelkästään merimiesjuttujen, vaan oikeasti kaikkien tarinoiden.

    Kappas kun tämä af Ursin oli siihen aikaana vasta kolmas perämies. Tais olla joku vuosi 1948 tai sellasta. No olivat hakemassa Huippuvuorilta hiiltä. Ja saatiinhan sitä hiiltä, vaikka siihen aikaan lastaaminen ja kaikki kesti aika kauan.

    Ja sehän oli sivuseikka. Mutta kun siellä merivesi pysyi sulana, vaikka ilma oli esim. 30 astetta pakkasella.

    Siitä sitten kuulemma nousi tämmöinen merisavu tai -sumu tai tällanen. Ja sit ei nähny paljon kättään pidemmälle. Mutta mastonnestä näkin. Niin siellä piti sitten aina jonkun roikkuu. Ei siinä satamassa tietenkään, mutta jos liikuttiin. Niinkun merellä vaikka.

    Huudettiin sellasella puhelinäänitorvella sitten ruorille, että piiru tonnepäin ja tällain.

    Siellä tietty tuli aika kylmä siellä mastonnokassa. Oli sit tällanen jääkarhuturkki, mitä kundi pitä siellä päällään.

    No, mut sitten vähän myöhemmin, kun oli jätetty lasti Lontooseen ja oltiin jo Gambiassa hakemassa sitten jokea ylös jo pitkän matkaan jotain toista lastia.

    Piti sitten merimiesten päästä huoriin, niin pojat vaihtoi neekeripäällikön kanssa tän pahuksen jääkarhuturkin hetkeen neekerinaisen kanssa.

    Eikä se kauppakaan ihan niin putkeen mennyt, mutta juttu muuttuu sen verran levottomaks, että säästän levottomimmat johonkin omaan blogiin tai johkin..

    Mutta, kelaa nyt.. Siellä saataa olla vielläkin tää jääkarhuturkki jonkun heimopäällikön aarteena.

    Jotta paitsi aatelismiehiä, taitaavat olla myös ihan pelimiehiä nää af Ursinit;)

    Johan Seg

    VastaaPoista
  3. ...jokaisessa meissä asuu pieni historioitsija tai ainakin satusetä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.