sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Tyttöjen välisestä ystävyydestä


On nostalgista seurata 9-vuotiaan tyttären kautta, missä asioissa tyttöjen maailma on muuttunut siitä, kun itse olin saman ikäinen. Ainakin hyppynaruleikit ovat samoja. Kahdeksikkoa, virtaa ja niin edelleen.

Olimme mieheni kanssa Elsan ja hänen kaverinsa narunpyörittäjiä ja mieheni pyöritteli kummia löröjä. Elsan mukaan pojat eivät osaa pyörittää kunnolla ja koin de ja vu-ilmiön hyppynarun toiseen päähän katsoessani.

Tytöillä on myös monimutkaisia ihmissuhdekuvioita kaveripiirissään, niin kuin minunkin lapsuudessani. Joku pomoilee ja pyrkii ohjaamaan laajempaa joukkoa ovelan manipulatiivisella, mutta taitavan epäsuoralla tavalla. Muut pyristelevät irti tämän johtavan hahmon vaikutusvallasta. He saattavat arvostella tätä selän takana, mutteivät uskalla tiukan paikan tullen sanoa poikkipuolista sanaa, kun kutsu käy piireihin.

Elsalle ilmoitettiin eräänä päivänä koulussa heti aamusta, että tänään kaveriporukkaan ei sitten mahdu mukaan, koska lopulla tyttöjengillä on riita selvitettävänä, joka vie koko päivän. Loppujen lopuksi se vei koko viikon, mutta sen jälkeen oltiin taas hyvää pataa. Viime vuonna tytöillä oli välitunnilla "kerho", josta äänestettiin yksi kerrallaan joku pois Idols-tyyliin.

Jonkin verran tylymmältä 9-vuotiaiden tyttöjen maailma näyttää tänä päivänä. Idolseja ihaillaan, mutta myös ohjelmasta tuttu pudotuspeli on normaalia arkea. Sitä ei ollut minun lapsuudessani. Pieni talo preerialla riitti aivan hyvin viihteeksi. Se oli lettipäistä menoa kukkamekossa. Siis paljon kesympää ja viattomampaa kuin Idoleiden seuraaminen, muista nykyajan TV-ohjelmista ja nettisurffailusta puhumattakaan.

Elsan kaverikuvioissa harjoitellaan selvästi tulevaa aikuisten elämää. Oikeassakin työelämässä harrastetaan monenlaista sakin hivutusta, jonka keskellä luovimista tarvitaan. Konkreettista kiusaamista ei pidä sietää ja siihenkin pitää oppia. Sekin on kiusaamista, että joku suljetaan porukan ulkopuolelle. Ja se, ettei siihen puututa, kun yhtä sorsitaan.

Olisin toivonut, että tyttöjen ja poikien tapa ratkoa erimielisyyksiä olisi lähentynyt siitä, kun itse olin lapsi. Tyttöihin kohdistettuihin sukupuolisidonnaisiin rooliodotuksiin liitetään edelleen helposti kiltteys yli sen, mikä olisi tarpeen. Siis se, ettei negatiivisia tunteita oikein saisi tuoda esiin, jolloin myös erimielisyyksien ratkominen menee vaikeaksi varjonyrkkeilyksi.

Olen kuullut asialle myös toisenlaisen selityksen. Sen mukaan tytön ja äidin suhde on erilainen kuin pojan ja äidin suhde, koska pojan on tehtävä pesäero äidistä paljon nuorempana ja samaistuttava toiseen sukupuoleen. Tytön ja äidin välinen symbioosi voi jatkua pidempään.

Luultavasti täältä juontaa juurensa se, että avoin erimielisyys merkitsee erillisyyttä. Siis uhkaa läheisyydelle ja joutumista erilleen äidistä. Siksi erimielisyyksiä vältetään tyttöpiireissä enemmän kuin poikaporukoissa.

Olen huomannut omakohtaisesti, ettei naisten ole helppo olla ystäväporukassa eri mieltä. Erimielisyys koetaan uhaksi koko ryhmän yhtenäisyydelle. Siksi naiset kehittävät joko hirvittävän riidan tai sen pelossa lakaisevat erimielisyydet maton alle ja harrastavat hienovaraisen monisyistä tapaa käydä pienimuotoisia tai hyvinkin suurta valtataisteluita ilmeenkään värähtämättä. Ja kaikki tämä siksi, että suoraan sanominen on valtava loukkaus solidaarisuuden kulisseille, joita naiset ystäväpiirissään pyrkivät vaalimaan.

Yksi asia on kuitenkin yli muiden. Tytöt pystyvät kehittämään todella hienon ja läheisen suhteen parhaaseen ystäväänsä, joka voi kestää lapsuudesta läpi elämän.

**
Kuvassa Leo, Elsan kaveri ja Elsa pääsiäisvirpomisreissullaan. Vitsoja oli koristeltu todella pitkään ja hartaasti.

2 kommenttia:

  1. Mikko K. - K. Mikko3:37 ip.

    Susanna: Yksi asia on kuitenkin yli muiden. Tytöt pystyvät kehittämään todella hienon ja läheisen suhteen parhaaseen ystäväänsä, joka voi kestää lapsuudesta läpi elämän.

    Eivätkö pojat sitten? Vaikka tässä puhutaankin tytöistä, joiden maailmaa oletkin pätevämpi arvioimaan kuin minä, niin kyl maar me pojanklopitkin kyetään moisen ystävyyssuhteen muodostamiseen, ainakin oma "bestis" on 37 vuoden takaa lapsuudesta.

    Vaikuttaisi muuten siltä, että pojat kykenevät pysyvien ystävyyssuhteiden luomiseen tyttöjä huomattavasti nuorempina, tuttavapiirissäni on paljon miehiä joiden paras ystävä on hankittu jopa jo ennen kouluikää, mutten tiedä yhtään naista jolle näin olisi käynyt. Tytöillä tuo bestis tuntuu vaihtuvan - tietenkin mahdollisuuksien mukaan, jos kasvinpiirissä on vain kaksi tyttöä on hankala vaihdella ystävää vähän väliä - muutaman vuoden välein.

    VastaaPoista
  2. Tunnen esimerkkejä molempiin suuntiin. Siis naisista, joilla on hyviä sydänystäviä, jotka ovat pysyneet rinnalla lapsuudesta alkaen.

    Ehkä kannattaa välttää yleistyksiä sukupuolen mukaan. Kun puhuin tytöistä, tarkoitukseni ei ollut sulkea automaattisesti poikia pois. Halusin vain kuvailla miten tyttöjen ystävyys rakentuu. Se on omien ja lasteni kokemusten valossa vähän erilaista kuin poikien välinen toveruus.

    Mieheni oli samaa mieltä seurattuaan tyttäremme ystävyyskuvioita. Hänen kommenttinsa oli "monimutkaista", kun hän vertasi omiin lapsuusvuosiinsa ja jalkapallokavereihinsa.

    Minulla on lapsuuskaveri vankasti tallella. Miehelläni ei, vaikka muita kavereita on kyllä sitäkin enemmän. Veljelläni taas on tallella kokonainen lapsuusajan kaveripiiri. Yleistää ei siis todellakaan voi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.