perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Valaistumisen hetkiä


SDP:n puoluehallituksen aamukokouksessa vaalituloksen ja poliittisen tilanteen puimista. Samaa Uudenmaan demareiden piirihallituksen iltakokouksessa. Kissa karkasi puuhun ja toinen kattoikkunasta (melkein) katolle. Siinä päivän päätapahtumia. Lisäsi olen menettänyt hermoni Soneralle ja uuden kännykkäni ohjekirjaan.

Soneran mukaan sähköpostini avaamiseen menee vielä 6 viikkoa. Ja tämä selvisi vasta eilen. No jos tämä olisi heti kerrottu, en olisi jäänyt moista yhteyttä odottelemaan. Nyt siis kaikki minulle 19.3.-30.3. välillä lähetetyt viestit ovat menneet kankkulan kaivoon. Siis pp-inet.fi-loppuiseen sähköpostiini ei kannata lähetellä minulle mitään. En saa niitä käsiini.

Avasin uuden sähköpostiosoitteen, joka on: susanna.rahkonen@luukku.com. Siis kaikki ne mittavat työtarjoukset ja positiiviset viestit voi ohjata uudelleen tähän uuteen osoitteeseen.

Temppuiluni kännykkäni sähköpostiasetusten kanssa ajoi minut miltei hermoromahduksen partaalle. Kuka muka ymmärtää tätä: "Laite on Internet-standardien STMP, IMAP4 (revision 1) ja POP3 mukainen ja se tukee erilaisia push-sähköpostiratkaisuja." Mielestäni kukaan keskiverto-kuluttaja ei selviydy ohjekirjoista paitsi jos on aikaa päiväkausien kokeiluihin yritys- ja erehdys-metodilla. Taistelin aikani, mutta luovutin. Samalla lapseni kirmailivat pihalla liian vähissä vaatteissa ja minun piti puuttua heidän touhuihinsa.

Onneksi minulla on ollut em. insinöörikirjallisuutta miellyttävämpääkin luettavaa. Käteni osui Akateemisessa kirjakaupassa kirjaan "Viisaus kaaoksen keskellä. Sydämen neuvoja vaikeina aikoina". Kyseessä on amerikkalaisen buddhalaisnunna Pema Chödrönin kirja. Todella mielenkiintoisia ajatuksia, joissa ei sorruta Sarasvuomaiseen menestyksen tavoitteluun.

Kirjan päämääränä on henkisen tasapainon löytäminen niissäkin tilanteissa, joissa matto vedetään altamme. Itse asiassa nuo hetket voivat toimia joko herättäjinä tai uneen vaivuttajina. Oudot välitilat ovat tilanteita joiden avulla voimme avata sydämemme ja mielemme rajattomuudelle. Jos uskallamme.

Kautta maailman kaikki käyvät vihollisensa kimppuun ja tuska leviää jatkuvasti. Joka päivä voimme ajatella sitä ja kysyä itseltämme: "Aionko minä lisätä vihaa maailmassa?" Joka päivä, sillä hetkellä kun asiat muuttuvat ärsyttäviksi, voimme vain kysyä itseltämme: "Harjottaisinko rauhaa vai kävisinkö sotaan?"

Hienoa. Minäkin haluan oppia suhtautumaan "lempeästi ja rakastavan ystävällisesti jokaista hetkeä kohtaan". Ainakin nyt tuntuu siltä. Ja jos ei tunnu, ainahan voi mennä luostariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.