sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Kirjoja ja paatosta


Akateemisessa kirjakaupassa olivat perjantaina esillä ne ehdokkaat, jotka ovat kirjoittaneet itse kirjan. Kymmenen ehdokkaan joukossa oli peräti seitsemän demaria; siis lisäkseni Erkki Tuomioja, Tuula Haatainen, Liisa Jaakonsaari, Osku Pajamäki, Päivi Lipponen ja Hannu Jouhki. Näistä vieläpä viisi on ehdolla Helsingin vaalipiirissä. Ihmettelimme missä ovat kokoomuslaiset? Eivätkö he osaa kirjoittaa vai mistä on kyse?

Paikalle eivät tosin olleet päässeet aivan kaikki kirjailevat ehdokkaat, mutta kieltämättä mieleeni ei tule kokoomuslaisia kirjoittajia Sauli Niinistön presidentinvaalikirjaa lukuun ottamatta. Keittokirjailija Heidi Hautala esimerkiksi ei ollut päässyt paikalle. Tilaisuuteen ei kelpuutettu myöskään niitä ehdokkaita, joista joku muu on kirjoittanut kirjan.

Viime viikolla olin toimittaja Mia Halosen kanssa esittelemässä kirjaani sanomatalon kahvilassa ja eilen myös Porvoossa. Aiomme jatkaa kiertuettamme myös muualle. Nyt on vihdoin aikaa keksittyä kunnolla vaalityöhön. Eduskunta päätti kautensa perjantaina ja ihmiset hyvästelivät toisiaan ja kapsahtelivat toistensa kauloihin.

Jotkut ovat sitä mieltä, että jos huonettaan ei siivoa vaalikauden rojuista, se on huono enne jatkoon pääsylle. Minä en aio siivota. En osaa suhtautua eduskuntatyön päättymiseen yhtä dramaattisesti.


Vähän talouspolitiikkaa

Viime viikon eri tilaisuuksissa ihmiset ovat kyselleet SDP:n tulevasta linjasta. On ollut positiivista todeta, että tietty rytminvaihdos puolueemme talous- ja työllisyyspoliittisessa ajattelussa on tapahtunut. Vaikka valtiovarainministeriössä Eero Heinäluoman alainen Jukka Pekkarinen on laatinut tiukan kamreeriraportin, on puolueellamme ollut poliittista itsetuntoa vaatia kehityksen ohjaamista.

Haastattelin Jukka Pekkarista kirjaani varten marraskuussa ja hän toisteli tulevan raporttinsa kireitä ennusteita. Toisaalta hän myönsi moneen otteeseen, että verotuksen ja palveluiden taso on poliittinen valinta. Viimekädessä linjavalinnat ovat poliittisia ja siitä nytkin on kyse.

Talous- ja työllisyyskehitystä voi ja tulee ohjata. Ihmisten parempi koulutus, hyvinvointi ja tasa-arvo edistävät myös talouden toimintaa. Tulevaisuuden tavoitteissa tulee olla kunnianhimoa ja tavoitteet on asettava korkeammalle kuin naurettavan pieneen 20 000 uuteen työpaikkaan.

Meidän tulee tavoitella tulevalla vaalikaudella 100 000 uutta työpaikkaa, joista ainakin 20 000 on ohjattava hoivapalveluihin. Kaikki tunnustavat, että erityisesti vanhusten hoidossa on parannettavaa. Millään mummonkääntökoneilla vanhuksia ei hoideta. Tarvitaan lisää henkilökuntaa.

Saavutettava 72 prosentin työllisyys takaa kyllä julkisten palveluiden rahoituksen. Työllisyys- ja talouspolitiikka perustuu työllisyyden lisäyksen luomaan varallisuuden kasvuun. Tavoitteena on kasvattaa kakkua, jotta syntyisi jaettavaa palveluiden käyttäjille. Ei kyse ole mistään tuhlaamisesta ja kankkulan kaivoon heitetystä rahasta. Parempi palveluiden laatu ja saatavuus tuottaa hyvinvointia ja kasvua, uusia työpaikkoja ja sitä kautta myös lisää ostovoimaa ja verotuloja. Useiden miljardien veronalennukset eivät sitä tee.

Valittavana on nyt kaksi linjaa - me tai minä. Kun sijoitamme talouden voimavarat julkisiin palveluihin, voittajina olemme me kaikki. Veronalennuslinja taas on minä-vaihtoehto ja se hyödyttää vain joitakin yksilöitä. Jäljellä oleva työttömyys on sellaista lajia, ettei sitä potkita veronalennuksilla liikkeelle. Tarvitaan aktiivista työvoimapolitiikkaa, pehmeitä työmarkkinoiden luomista sekä julkisen sektorin palvelujärjestelmän luomia mahdollisuuksia.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus rahoittaa toimeentulonsa omalla työllään. Tulevaisuudessa kaikkien kynnellekykenevien työpanosta tarvitaan. Siksi myös samapalkkaisuutta on edistettävä ja naisten työssäkäyntiastetta nostettava. Tähän tarvitaan julkisia palveluita. Toisaalta henkilökunnan saaminen hoivatyön pariin edellyttää sukupuolten välisten palkkaerojen kaventamista.

Julkiset palvelut turvaavat kaikkien osallisuuden yhteiskunnassa ja valitettavasti palveluiden puutteet kaatuvat edelleen erityisesti naisten niskaan. Siksi SDP:n tavoittelema 2,4 miljardin euron lisäsatsaus julkiselle sektorille on myös kannanotto sukupuolten väliseen tasa-arvon puolesta.

Onneksi koko puolueeni on tätä mieltä. Siis kirjani linja on sama kuin SDP:n linja. Olisin huolestunut, jos niin ei olisi.

**
Ja jälleen erikoinen palaute: "Hei Susanna!Kerro mistä kutiat?"
En kommentoi.
(Kuvan oravan väritys ja leikkaus - Leo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.