sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Hyvähampaiset edustajamme


MTV3:n uutisissa kerrottiin, että naisehdokkaat pääsevät aikakauslehdissä miehiä paremmin esiin kritiikittömän kevyillä jutuilla, joissa politiikkaa on vain nimeksi. Uutista varten oli seurattu juttuja kolmen kuukauden ajalta ja listaus kevyen julkisuuden kärkinimistä oli selkeä. Oli Leena Harkimoa, Merikukka Forsiusta ja Tanja Saarelaa, näitä kaikkien tuntemia kansikuvakasvoja.

Yksi asia vain pisti minun silmääni, mutta siitä jutussa ei kerrottu. Oman puolueeni naiset loistavat poissaolollaan miehistä puhumattakaan. Ainoat jutussa mainitut demarit olivat Päivi Lipponen ja miehistä Tommy Tabermann, jotka ainakin toistaiseksi ovat parlamentin ulkopuolella.

Jos tilastointi tehtäisiin vuoden ajalta, tulos olisi demareille paljon raadollisempi. Ja varsinkin, jos siinä katsottaisiin pelkkiä naistenlehtiä. Olen nimittäin aina ihmetellyt sitä logiikkaa, jolla naistenlehdet valitsevat jutun arvoisiksi kokemansa haastateltavat. Siis ne henkilöt, jotka ovat naistenlehtien näkökulmasta tärkeitä ja kiinnostavia.

Naistenlehdet haluavat tarjota lukijoilleen jotain erityistä - elämyksiä, luksusta ja glamouria arjen harmauden keskelle. Siis käyskentelyä sukukartanossa kristalliskruunujen alla. Jotain "Kauniit ja rohkeat" -tyyppistä hohtoa, josta ei puutu monimutkaisia ihmissuhdekiemuroita, sulhasia eikä koreita asuja.

Kansanedustajia koskevan naistenlehtijulkisuuden tärkeimmät kriteerit ovat siis nämä:
1. Malli-, urheilu- tai viihdetausta
2. Kiinnosta ja näkyvä aviomies
3. Näkyvä ero em. miehestä ja monenlaisia miessuhdekuvioita
4. Ei vanha, ylipainoinen eikä ruma
5. Hyvähampainen, saa hyviä kuvia
6. Ministeri tai presidentti (lähinnä juttupulan vallitessa)

Itse täytän kriteeristä jotenkuten vain 4- ja 5-kohdat, jos tulkintaa oikein venytetään. Muita kriteerejä en sitten täytäkään ja se näkyy naistenlehtijuttusaldossani. Olen ollut kahdeksanvuotisen kansanedustajan urani aikana kaksi kertaa naistenlehden varsinaisen henkilöjutun kohteena.

Ensimmäinen juttu koski Attac-järjestön perustamista, jolloin olin sekä MeNaisissa että Annassa. Me Naisissa olin viikon henkilö ja Annassa yksi monesta haastateltavasta. Kyseessä olivat pienet asiajutut, joihin kuvat oli näpätty eduskunnan käytävällä. Toinen juttu oli vuonna 2005, jossa olin Sirkka-Liisa Anttilan, Kaarina Drombergin ja Janina Anderssonin kanssa kertomassa kehosta ja naisen ulkonäköpaineista. Tämä juttu olikin sitten varsin henkilökohtainen ja avomielinen kuvat mukaan lukien.

***

Jos haluaa olla asiallinen lakeja säätävä päättäjä eduskunnassa, näillä jutuilla ei ole niin suurta merkitystä, vaan jopa päinvastoin. Mutta MTV3:n uutisen pointtina olikin se huomio, että tietyt ehdokkaat pystyvät esittelemään itseään mukavissa merkeissä enemmän kuin toiset ja tätä kautta he pääsevät äänestäjien lähelle tavalla, joka suosii heidän valintaansa. Vastaava maksullinen mainostila lehdissä maksaisi maltaita.

Vaikka lehdet sanovat, ettei heillä ole mitään poliittisia päämääriä, heidän kannattaisi katsoa ihan huvikseen päättäjistä kertovia juttutilastojaan ja verrata, miten hyvin naispäättäjien kohdalla ovat edustettuna erilaiset ihmiset ja näkemykset. Lehdet voisivat samalla miettiä, millaista naiskuvaa ja käsitystä päättäjien työstä he ylläpitävät. Entä millaisten päättäjien valintaa he tietämättään suosivat. Unohtuvatko arkiset puurtajat kristalliskruunujen säihkeeseen?

Naistenlehdistä löytyy hyvin paljon asiantuntevia vakavia artikkeleita yhteiskunnallisista aiheista. Lehdillä on siis myös omanlaisensa yhteiskunnallinenkin funktionsa. Naistenlehtien lukijoista ja tilaajista (joihin itsekin kuulun), aika merkittävä osa äänestää niitä arkisempia edustajia. Siis niitä, joiden kasvojen luusto on vähemmän kuvauksellinen, mutta joiden työllä on olennaisen tärkeä merkitys monen lehden lukijan elämälle.
En ole katkera mutta kuitenkin...
PS. Kesällä olin urani huipulla. Olin Iltalehden parisuhdehaastattelussa mieheni kanssa.
**

MTV3:n uutisten koko juttu tässä:
Naisehdokkaat kertovat auliisti yksityiselämästään. Miesehdokkaista julkaistut jutut ovat sen sijaan varsin värittömiä.

MTV:n uutisten lehtikatsaus joulukuun alusta tähän päivään löysi yli sata artikkelia eduskuntavaaliehdokkaista, joissa ei politiikkaa juuri puhuttu.
Aikakaus- ja iltapäivälehdet nostivat jutunaiheiksi 33 ehdokasta, joista kirjoitetut jutut eivät juuri politiikkaa sivunneet. Palstatilaa hallitsivat yksityiselämän asiat, ja päivänpolitiikkaa puhuttiin erityisen vähän tai ei ollenkaan naisehdokkaiden kanssa.
Naiset hallitsivat julkisuuskuvaansa selvästi miehiä paremmin. Erityishuomiota sai kokoomuksen ehdokas Rakel Lignell hänen miehensä Nicke Lignellin onnettomuuden vuoksi.
Ministeri Tanja Saarelan yksityiselämästä muun muassa avioliitosta ja pukeutumisesta kerrottiin seitsemän laajahkon artikkelin verran.
Pääminiserin ex-puolison keskustan Merja Vanhasen elämää eron jälkeen ruodittiin kolmen jutun verran, joista kaksi oli laajoja aikakauslehtijuttuja. Miltei samaan ylsi SDP:n listalta eduskuntaan pyrkivä Päivi Lipponen.
Yksityiselämästään kertoi auliisti naistenlehtien sivuilla myös keskustaministeri Paula Lehtomäki, joka on tunnettu varsin pidättyväisenä julkisuuden suhteen.
Huomiotta ei jäänyt myöskään kokoomuksen Leena Harkimo, eikä varsinkaan vihreiden Merikukka Forsius. Molemmat kertoivat elämästään eron jälkeen, Forsius yksinhuoltajuudestaan ja Harkimo uudesta miehestä sekä sovinnosta ex-miehensä, liikemies Hjallis Harkimon kanssa.
Luonnollisesti myös niin kutsutut julkkisehdokkaat noteerattiin ja päivänpolitiikka sivuutettiin. Kike Elomaa ja Riita Väisänen eivät viihdepainotteisissa jutuissan juurikaan edes yrittäneet politikoida.
Eniten mietteitä mahdollisesti avautuvasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta esitti Anne Pohtamo Hymy-lehden artikkelissa, jossa hän vaati huumenuoria pakkohoitoon.

Miesten julkikuva naisia synkempi
Miesehdokkaista julkaistut jutut olivat teemoiltaan varsin ilottomia.
Esimerkiksi Mikko Alatalon avioero-teemalla julkaistiin kaksi juttua. Pääminiseri Matti Vanhanen kertoi omin sanoin elämästään viiden jutun verran. Kokoomuksen Harri Jaskarin ongelmat virolaisen avopuolison kanssa ja siitä virinnyt oikeusjuttu sai miehen avautumaan lehdille ahdingostaan kolmen huomattavan artikkelin verran.
Hiihtäjälegenda Juha Miedon äidin poismeno kulutti iltapäivälehtien painomustetta viiden artikkelin verran. Julkinen suruaika loppui kolmen päivän jälkeen, jonka päätteeksi Miedon kerrottiin lähtevän kiertämään vaalikenttiä.
Julkisuuspajatson tyhjensi tehokkaimmin keskustan ehdokas Harri Ojala. Farmarin päätös ehdokkuudesta lienee julkisuuden peruja, olihan hän yksi syksyn seuratuimpia henkilöitä esiintyessään televisiossa "Maajussille morsian" sarjassa.
Huomattavaa on, että kun Ojala ilmoitti ehdokkuudestaan, kirjoittelu hänestä ei ainakaan saanut poliittista sävyä, huomio pysyi tiiviisti rakkausasioissa.

Tutkija: Miehet naisia jäljessä
Poliittisen historia erikoistutkijan Ville Pernaan mielestä naiset hallitsevat miehiä paremmin aikakauslehtijulkisuuden. Esimerkkinä hän mainitsee naistenlehtien henkilöjutut, joiden tarjoaman, yleensä kritiikittömän julkisuuden naisehdokkaat osaavat taitavasti hyödyntää.
Iltalehden vastaavan päätoimittajan ja kustantajan Kari Kivelän mukaan naisehdokkaista on painotetusti tehty kevyitä juttuja, mutta Kivelän mukaan "perhe-elämäkin on politiikkaa" ja ansaitsee näin ollen tulla julki.
Apu-lehden toimituspääliikkö Jari Jokinen myöntää, että ehdokkaista tehdyt henkilöjutut ilman politiikkaa antavat ehdokkaille ilmaista mainosta, mutta ei katso, että lehdistön toimintatapoja olisi tässä suhteessa syytä muuttaa.
(MTV3)

perjantaina, helmikuuta 23, 2007

Vakooja ministerin sängyssä?

Ilta-sanomien toimittaja soitti ja kysyi, piileekö susankurostapauksissa turvallisuusriski. Hän sanoi kysyvänsä asiaa nimenomaan lakimieskansanedustajilta. En ollutkaan lukenut vielä päivän lehtiä. Viimeisimmät muistikuvani tapauksen mediakäsittelystä liittyivät lähinnä uuniperunoihin ja niiden maittavuuteen, joten en ollut ajatellut, että asia poikii juridistakin ulottuvuutta.

Vastasin jotain epämääräistä ja myöhemmin pohdin asiaa lisää. Vaikka Kuronen kuinka olisi kuullut Matin puheluita "Euroopan presidenttinä", niin tokkopa niistä niin kauheasti valtakunnansalaisuuksia on ollut kuultavissa. Jos puhelut on vieläpä käyty englannin kielellä, veikkaan, ettei Matin puolelta ole kuultu kovin kummia…siis puhelimessa keskellä yötä.

Ongelmahan on yhteinen kaikille ministereiden lähipiiriin kuuluville. Siis yhtälailla myös aviopuolisoille. Hekin saattavat kuulla lauseenpätkän sieltä ja toisen täältä sekä nähdä levällään olevia papereita. Onpahan teoriassa mahdollisuus päästä käsiksi myös toisen sähköpostiin, mutta kukapa sitä tekisi. Ja kuka ulkopuolinen niistä tiedonmuruista edes mitään kostuisi. Tarvitaan jo jonkinmoista taustapaneutumista, että salaisuudesta tulee hyödynnettävää ja vuodettavaa tietoa.

Kun mielikuvitus alkaa maalailemaan ministereiden sänkyihin tunkeutuvista houkutuslinnuista suurtakin turvallisuusuhkaa, on James Bondia katsottu aivan liikaa. Vakoojien on helpompi saada haluamansa tiedot tukeutumalla sähköpostiin ja kuuntelemalla puheluita salaa teknisiä apuvälineitä käyttäen. Siis paljon helpommin ja nopeammin kuin uuniperunasessioihin hakeutumalla.
Sitä paitsi, luotan ministereiden harkintaan. Heidän toimintaa säätelee rikoslaki ja sen virkarikossäännökset. Oikeuskansleri valvoo myös valtioneuvoston jäsenten eli ministerien toiminnan lainmukaisuutta. Sama toimivalta on myös eduskunnan oikeusasiamiehellä. Jos he katsovat ministerin syyllistyneen ns. ministerikoskeen eli menetelleen selvästi lainvastaisesti, oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat velvollisia ilmoittamaan asiasta eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.
Se tutkii asian ja ilmoittaa päätöksensä l. sen, onko lakia kiistatta rikottu, minkä jälkeen oikeuskunta päättää siitä, onko ministeriä syytettä . Syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa.

Rikoslain 40 luvun 5 § (12.7.2002/604)
Virkasalaisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen:

Jos virkamies tahallaan palvelussuhteensa aikana tai sen päätyttyä oikeudettomasti
1) paljastaa sellaisen asiakirjan tai tiedon, joka viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) tai muun lain mukaan on salassa pidettävä tai jota ei lain mukaan saa ilmaista, taikka
2) käyttää omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi 1 kohdassa tarkoitettua asiakirjaa tai tietoa,
hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
Jos virkamies huolimattomuudesta syyllistyy 1 momentissa tarkoitettuun tekoon, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
**
Em. lainkohtaa sovelletaan myös valtioneuvoston jäseneen. En usko, että Matti Vanhanen on lörpötellyt Kurosen kuullen mitä tahansa. Ja ainahan voi mennä toiseen huoneeseen. Lex Kuronen hivelisi tietenkin Susanin kirjanmyyntiä ja elokuvahankkeita, mutta todellista tarvetta sellaiseen ei ole.

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Seminaareja vai vaalihumppaa


Olin tänään Erkki Tuomiojan hyvinvointivaltioseminaarin puheenjohtajana. Sali vilisi helsinkiläisiä demariaktiiveja ja nolotti, etten tuntenut heitä nimeltä. Silti sain ainakin viidet terveiset.....nimittäin lähetettäväksi isälleni. Antaessani puheenvuoroa takariviin, luulin tutunnäköistä miestä Seppo Lindblomiksi. Ajattelin oikein briljeerata, että tuon miehen tunnen. No hän olikin Kelan entinen johtaja Pekka Morri. Tunne oli sama kuin Linnan juhlien selostajilla näiden surkeimpina hetkinään.

Vanhempieni kaverit (niitä riittää) saavat minut tuntemaan oloni kovin nuoreksi, mutta se tunne ei ole yksinomaan myönteinen. Eräskin herra huikkasi nähneensä isäni, jonka kanssa he olivat jutelleet mm. kirjastani. Mies sanoi todenneensa isälleni, että hän onkin sitten varmaan auttanut minua kirjan kirjoittamisessa. Vitsailin, että se ei voi pitää paikkaansa, koska kirjasta olisi silloin tullut varsin huono. "En usko, en usko", mies toisteli tietämättään, että kirja sisältää aikamoista 38-vuotiaan naisen feminististä paatosta. Tekstiä, jota on vaikea sotkea 68-vuotiaan isäpappani puiseviin komiteamietintötyylisiin teksteihin.


Niinhän se on, että isäni kavereiden silmissä olen edelleen se lapsi, jonka he ovat tavanneet keittiön pöydän alla. Ja eiväthän kuolaavat lapset osaa kirjoitella kirjoja. Korkeintaan repiä niitä.

Jakob Södermanin muistan mm. siitä, että häntä sanottiin Jakeksi. Sekoitin hänet nimittäin Jakki-härkään, joka oli lempilastenohjelmani nimi. Joskus Söderman oli meillä kylässä enkä muista oliko se se sama kerta, kun musta-valkoisen televisiomme lämpeneminen kesti niin kauan, että koko Jakki-härän seikkailut menivät lumisateena ohi. Äänet kyllä kuuluivat. Kyllä otti päähän, mutta Jakke jäi mieleen.

**


Seminaari oli muuten oikein kiinnostava ja antoisa. Dosentti ja sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Juho Saari puhui hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja epävarmuuden sosiaalipolitiikasta, Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen puhui teemasta "talouskasvun varjossa" ja hän viritti keskustelua myös perustulosta. JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori taas peräänkuulutti nykyajan Pekka Kuusta. Ja lisäksi seminaarissa puhui Erkki Tuomioja.

Perustuloa ei tilaisuudessa sellaisenaan kaapattu SDP:n vaaliohjelmaan, mutta perusturvan kohentamista ja byrokratiakitkojen vähentämistä kannatettiin. Samoin sitä, että sosiaaliturva ei saisi leikkautua niin pienistä tuloista kuin tänä päivänä. Myös aktiivista työvoimapolitiikkaa ja palvelusatsauksia kannatettiin. Todettiin, ettei kukaan rakasta epävarmuutta. Epävarmuuden kokemukset ovat niitä kohteita, johon sosiaalipolitiikalla on päästävä vaikuttamaan asuntopolitiikkaa unohtamatta.

On välttämätöntä, että edes vaalien alla ja mielellään myös niiden välillä kävisimme keskustelua hyvinvointivaltion suunnasta. Vaalityö uhkaa muuten kilpistyä pelkäksi kahvitteluksi ja muutaman kylähullun terroriksi vaaliteltalla. Jossainhan pitäisi voida käydä myös aatteellista keskustelua, jossa olisi myös vankka asiantuntemus taustalla. Niin oli tässä seminaarissa.

Samaa kyselivät nuoret eilen Turussa, jossa kävin Ilkka Taipaleen kanssa avittamassa entisen avustajani Esa Suomisen vaalikampanjaa. Voimme unohtaa syvääluotaavat yhteiskunta-analyysit siinä vaiheessa, kun curlingsankarit hoitavat koko homman. Voihan heiltäkin toki löytyä viiltävää yhteiskunnallista visioinäärisyyttä, mutta sitä heiltä ei varsinaisesti kyllä odoteta. Ääniä kylläkin.

Kahvia ja humppaa. Niilläkö vaalit hoidetaan?

**


Huomenna eli keskiviikkona 21.2. on vuorossa oma tilaisuuteni teemalla "Yksityistä vai yhteistä hyvinvointia?" Paikkana on kulttuurikeskuksen kahvila Tapiolassa klo 18-20 ja keskustelijana lisäkseni jokapaikan Erkki Tuomioja. Tervetuloa!

**
Kuvassa olen isäni ja veljeni kanssa. Siis yli 30 vuotta sitten.

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Kirjoja ja paatosta


Akateemisessa kirjakaupassa olivat perjantaina esillä ne ehdokkaat, jotka ovat kirjoittaneet itse kirjan. Kymmenen ehdokkaan joukossa oli peräti seitsemän demaria; siis lisäkseni Erkki Tuomioja, Tuula Haatainen, Liisa Jaakonsaari, Osku Pajamäki, Päivi Lipponen ja Hannu Jouhki. Näistä vieläpä viisi on ehdolla Helsingin vaalipiirissä. Ihmettelimme missä ovat kokoomuslaiset? Eivätkö he osaa kirjoittaa vai mistä on kyse?

Paikalle eivät tosin olleet päässeet aivan kaikki kirjailevat ehdokkaat, mutta kieltämättä mieleeni ei tule kokoomuslaisia kirjoittajia Sauli Niinistön presidentinvaalikirjaa lukuun ottamatta. Keittokirjailija Heidi Hautala esimerkiksi ei ollut päässyt paikalle. Tilaisuuteen ei kelpuutettu myöskään niitä ehdokkaita, joista joku muu on kirjoittanut kirjan.

Viime viikolla olin toimittaja Mia Halosen kanssa esittelemässä kirjaani sanomatalon kahvilassa ja eilen myös Porvoossa. Aiomme jatkaa kiertuettamme myös muualle. Nyt on vihdoin aikaa keksittyä kunnolla vaalityöhön. Eduskunta päätti kautensa perjantaina ja ihmiset hyvästelivät toisiaan ja kapsahtelivat toistensa kauloihin.

Jotkut ovat sitä mieltä, että jos huonettaan ei siivoa vaalikauden rojuista, se on huono enne jatkoon pääsylle. Minä en aio siivota. En osaa suhtautua eduskuntatyön päättymiseen yhtä dramaattisesti.


Vähän talouspolitiikkaa

Viime viikon eri tilaisuuksissa ihmiset ovat kyselleet SDP:n tulevasta linjasta. On ollut positiivista todeta, että tietty rytminvaihdos puolueemme talous- ja työllisyyspoliittisessa ajattelussa on tapahtunut. Vaikka valtiovarainministeriössä Eero Heinäluoman alainen Jukka Pekkarinen on laatinut tiukan kamreeriraportin, on puolueellamme ollut poliittista itsetuntoa vaatia kehityksen ohjaamista.

Haastattelin Jukka Pekkarista kirjaani varten marraskuussa ja hän toisteli tulevan raporttinsa kireitä ennusteita. Toisaalta hän myönsi moneen otteeseen, että verotuksen ja palveluiden taso on poliittinen valinta. Viimekädessä linjavalinnat ovat poliittisia ja siitä nytkin on kyse.

Talous- ja työllisyyskehitystä voi ja tulee ohjata. Ihmisten parempi koulutus, hyvinvointi ja tasa-arvo edistävät myös talouden toimintaa. Tulevaisuuden tavoitteissa tulee olla kunnianhimoa ja tavoitteet on asettava korkeammalle kuin naurettavan pieneen 20 000 uuteen työpaikkaan.

Meidän tulee tavoitella tulevalla vaalikaudella 100 000 uutta työpaikkaa, joista ainakin 20 000 on ohjattava hoivapalveluihin. Kaikki tunnustavat, että erityisesti vanhusten hoidossa on parannettavaa. Millään mummonkääntökoneilla vanhuksia ei hoideta. Tarvitaan lisää henkilökuntaa.

Saavutettava 72 prosentin työllisyys takaa kyllä julkisten palveluiden rahoituksen. Työllisyys- ja talouspolitiikka perustuu työllisyyden lisäyksen luomaan varallisuuden kasvuun. Tavoitteena on kasvattaa kakkua, jotta syntyisi jaettavaa palveluiden käyttäjille. Ei kyse ole mistään tuhlaamisesta ja kankkulan kaivoon heitetystä rahasta. Parempi palveluiden laatu ja saatavuus tuottaa hyvinvointia ja kasvua, uusia työpaikkoja ja sitä kautta myös lisää ostovoimaa ja verotuloja. Useiden miljardien veronalennukset eivät sitä tee.

Valittavana on nyt kaksi linjaa - me tai minä. Kun sijoitamme talouden voimavarat julkisiin palveluihin, voittajina olemme me kaikki. Veronalennuslinja taas on minä-vaihtoehto ja se hyödyttää vain joitakin yksilöitä. Jäljellä oleva työttömyys on sellaista lajia, ettei sitä potkita veronalennuksilla liikkeelle. Tarvitaan aktiivista työvoimapolitiikkaa, pehmeitä työmarkkinoiden luomista sekä julkisen sektorin palvelujärjestelmän luomia mahdollisuuksia.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus rahoittaa toimeentulonsa omalla työllään. Tulevaisuudessa kaikkien kynnellekykenevien työpanosta tarvitaan. Siksi myös samapalkkaisuutta on edistettävä ja naisten työssäkäyntiastetta nostettava. Tähän tarvitaan julkisia palveluita. Toisaalta henkilökunnan saaminen hoivatyön pariin edellyttää sukupuolten välisten palkkaerojen kaventamista.

Julkiset palvelut turvaavat kaikkien osallisuuden yhteiskunnassa ja valitettavasti palveluiden puutteet kaatuvat edelleen erityisesti naisten niskaan. Siksi SDP:n tavoittelema 2,4 miljardin euron lisäsatsaus julkiselle sektorille on myös kannanotto sukupuolten väliseen tasa-arvon puolesta.

Onneksi koko puolueeni on tätä mieltä. Siis kirjani linja on sama kuin SDP:n linja. Olisin huolestunut, jos niin ei olisi.

**
Ja jälleen erikoinen palaute: "Hei Susanna!Kerro mistä kutiat?"
En kommentoi.
(Kuvan oravan väritys ja leikkaus - Leo)

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Ystäviä?


Hyvää ystävänpäivää! Vaalien alla äänestäjillä on ystäviä, mutta niin on ehdokkaillakin. Saan valtavasti monenlaista palautetta. Tässä erään vakituisen palautteenantajan mielenkiintoisia ja persoonallisia neuvoja:

Toveri Rahkonen
Påäkaupunkiseudun kehittämisen vastuunkanto vaikuttaa saaneen laajempaa pohjaa. Sipoon uudisrakennusalueista ainakin pari tulisi nimetä Feld-Rannan mukaan Egonstrand'iksi. Jävla spennande.

Toveri Rahkonen
Viimeaikaisten linjausten valossa on todettava että olet erotettu Tuomiojan presidenttiryhmästä.

Toveri Rahkonen
Akateemisiin tutkimuksiin ei tulisi suunnata varoja tai huomiota. Talouden muutokset vaikuttavat ympäristön kulumiseen jonka vähentämiseen tulee SD politiikalla pyrkiä. Uudet hörhöt ohjaavat varoja ulkoavaruuteen ja epäsoveltuvuuteen.

Toveri Rahkonen
Eduskunta vaalien jälkeiseen aikaan tulisi varautua. Pidän valintaani uuden hallituksen muodostajana varmana ja riippuen sinun näkemyksistä tuleva hallitus tarvitsee taitavuutta.

PS: Kun tanssit tangoa, ulottuuko pääsi lattiaan?


**

Tänään lakivaliokunta piti viimeisen kokouksensa. Lisäksi kävin Hyvinkäällä eläkeläisjärjestöjen paneelissa ja eduskunnassa tapasimme vielä illalla oikeustoimittajia.

Eräs rouva oli paneelin jälkeen sitä mieltä, että eläkeläiset on unohdettu ja rahaa on syytämällä syydetty vain ja ainoastaan lapsiperheille. Tähän innoitti Eero Lankian (kesk) kommentti, jonka mukaan tällä kaudella tehtyjen lapsilisäkorotusten ja muiden lapsiperhepanostusten takia eläkeläisille ei ole voitu antaa enempää kuin on annettu.

Maaliskuussa 2005 toteutettu kansaneläkkeen tasokorotus lisäsi kansaneläkemenoja vuositasolla noin 55 miljoonaa euroa. Syyskuussa 2006 tehdyn tasokorotuksen kustannusvaikutuksen on arvioitu olevan vuositasolla noin 39,5 miljoonaa euroa. Kansaneläkkeen taso- ja indeksikorotukset vuonna 2006 lisäsivät valtion menoja yhteensä 13,2 miljoonaa euroa.

Siis 107,7 miljoonaa euroa on satsattu pienimpiin eläkkeisiin, mutta yksilötasolla summia on paheksuttu ja pidetty hyvin pieninä - lähinnä pilkantekona.

Jos tietyillä eläkeläisryhmillä on todellisia toimeentulo-ongelmia, on niitä ongelmia myös joillain lapsiryhmillä. Lapsiköyhyyden ja huostaanottojen lisääntyminen on ollut huolestuttavaa. Päihde- ja mielenterveysongelmat ja väkivalta on toisiin kietoutunut pahoinvointiyhtälö, josta kärsii liian moni lapsi turvattomuutena ja heitteillejättöinä.

Nämä asiat eivät olleet eläkkeisiin tyytymättömän rouvan mielestä mikään todellinen ongelma. Hän halusi asettaa lapset ja eläkeläiset räikeästi vastakkain ja pumpata kaikki lapsiin suunnatut varat eläkeläisille.

Hyvinvoivat kiukkuiset eläkeläiset saavat olon oudon hämmentyneeksi. Eikö yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja heikompien (vanhusten tai lasten) tukeminen merkitse heille mitään? Onko yhteiskunta eri eturyhmien taistelutanner, jossa lapsiperheet, eläkeläiset ja työikäiset käyvät sotaa toisiaan vastaan?

Kun tänään meillä on yhtä eläkeikäsitä kohti neljä työikäistä, on vuonna 2030 yhtä eläkeikäistä kohti enää kaksi työikäistä. Eikö sittenkin ole niin, että eri ihmisryhmien hyvinvointi on kytköksissä toinen toisiinsa? Mistään nollasummapelistä ei ole kyse.

Lasten hyvinvoinnista riippuu se, kuinka paljon meillä on tulevaisuudessa työntekijöitä ja veronmaksajia. Jos huonosti käy, liian moni syrjäytyy ja putoaa marginaaliin. Tulevalla väestön huoltosuhteella siihen ei ole varaa.

Ja eikö työssäkäyvien jaksamisesta riipu se, että veroja kertyy, eläkkeet saadaan maksettua ja hoivatyöntekijöitä on tarpeeksi? Ja kun lapsiperheitä ei potkita liikaa päähän, syntyvyyskin pysyy jollain tasolla eikä kaikkia työntekijöitä ole pakko houkutella meille maan rajojen ulkopuolelta.

Tämä kaikki on kytköksissä vanhusten hoivaan ja palveluihin. SDP tavoittelee 20.000 uutta ihmistä sosiaali- ja terveyspalveluihin, erityisesti vanhusten hoitoon. Haluamme käyttää pelivarasta suurimman osan julkisiin palveluihin. Emme tavoittele suuria veronalennuksia. Eläkeläisten palkansaajia korkeamman verotuksen olemme sen sijaan valmiit oikaisemaan.

**

Tervetuloa ystävänpäivänä kahville Sanomatalon Wayne´s Coffee-kahvilaan klo 11-12. Rakkausvalmentaja, toimittaja Mia Halonen on myös paikalla ja keskustelemme mm. kirjastani. Kahvitarjoilu.

Tukiryhmäni on tehnyt ystävänpäivän kunniaksi ehdokastestin, joka löytyy kotisivuiltani.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

SDP ei ole päättänyt lisäydinvoimasta

MTV3:n uutiset teki suuren numeron tasavallan presidentti Tarja Halosen kielteisestä ydinvoimakannasta. Toimittaja taivasteli asiaa todeten, että SDP kannattaa ydinvoimaa. Se ei pidä paikkaansa.

Puolueemme vaaliohjelmassa ei oteta kantaa ydinvoimaan (eli sen lisärakentamiseen). Sen sijaan korostamme uusiutuvien energiamuotojen kehittelytyön tärkeyttä, energiansäästöä ja öljyriippuvuuden vähentämistä.

Ydinvoimasta olemme aiemmin korkeintaan todenneet, ettei sitä vaihtoehtoa tule sulkea etukäteen pois, kun energiamuotoja pohditaan. Se ettei ydinvoimaa suljeta pois ei ole yhtä kuin positiivinen ydinvoimakanta. Se tarkoittaa, että kantaa ei ole ja kysymys on auki. Jos joku muuta väittää, ei tiedä faktoja tai vääristelee niitä.

Kannanotto tarkoittaa, että otetaan aktiivisesti kantaa joko puolesta tai vastaan. SDP:n sisäisessä keskustelussa puntit ovat ydinvoiman puolesta ja vastaan melko tasan. Emme ole muodostaneet kantaamme. Sitä paitsi asia ei ole ajankohtainen niin kauan, kun meillä ei ole teollisuuden hakemusta lisäydinvoimasta. Nämä prosessit eivät etene kovin nopeasti. Sitä paitsi vuonna 2002 päätetyn viidennenkin ydinvoimalan rakennustyöt ovat pahasti kesken, joten en usko, että asia edes tulee ajankohtaiseksi seuraavalla vaalikaudella.

Puolueessa linjat vetää jäsenet, eli puoluekokous. Tässä viimeisin, eli vuoden 2005 Jyväskylän puoluekokouksen kanta:

"Kioton ilmastosopimuksen päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi ja päästökaupasta kansantaloudelle aiheutuvien lisäkustannusten supistamiseksi on pyrittävä vähentämään kivihiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käyttöä, tehostettava edelleenkin energian säästötoimia mm. teknologiarahoituksen keinoin ja edistettävä uusiutuvien kotimaisten (biomassa, vesi, tuuli) energialähteiden käyttöä sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Voimalakapasiteetin korvausinvestointien tullessa ajankohtaiseksi ja Kioton pöytäkirjan jälkeisten mahdollisten uusien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi myös ydinvoiman lisärakentamisen mahdollisuus on pidettävä avoimena jatkossakin. "

Olen täsmälleen samaa mieltä kuin Tarja Halonen. Ydinvoimasta ei ole lopulliseksi ratkaisuksi ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin vastaamisessa. Uusiutuvien energiamuotojen kehittelystä sekä energian tehokkaammasta käytöstä ja säästämisestä on.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Vuosisadan kissatappelu ?


Hesarin toimittaja soitti eilen ja hänen tehtävänään oli tehdä juttua Uudenmaan vaalipiirin taistelevista demarinaisista. Joka vaaleissa, joissa olen ollut ehdolla, on pyöritetty samaa levyä. Ja nyt ovat kymmenennet vaalini.
Kun tulin vuoden 1999 vaaleissa valituksi eduskuntaan, Espoosta meitä valittiin kolme demarinaista. Leena Luhtanen, Riitta Prusti ja minä uutena. Miehet myhäilivät ja hieroivat käsiään sanoen, että naiset "syövät toinen toistensa ääniä", mutta niin ei käynyt. Me kaikki pääsimme läpi, vaikka olimme samasta kaupungista. Emmekä olleet edes ainoat listan läpipäässeet naiset.

Siis mitään kissatappelua ei ole. Valitan. Me saman puolueen ehdokkaat pelaamme samaan maaliin. Haluamme, että meidän joukkueemme kerää paljon ääniä ja niin saamme paljon paikkoja. Äänimäärä sanelee keskinäisen järjestyksen ja läpipääsijät. Olisi tyhmintä uhrata energiat keskinäiseen riitelyyn.

Ajatus siitä, että naiset ovat ainaisessa kilvassa ja miehet eivät, on vanha stereotypia. Se on oletus, jonka mukaan mies on normi ja nainen harvinainen poikkeus, joita ei mahdu monta samaan yhtälöön. Keskustelu osoittaa, etteivät naiset ja miehet ole vieläkään samalla viivalla. Kukaan ei puhu kolmen Koon kukkotappeluista Antti Kalliomäen, Kimmo Kiljusen ja Risto Kuisman kesken.
Ja mistä se ajatus tuli, että naisten paikkamäärä on vakio? Ja pieni sellainen. Voihan demareiden listan kaikki paikat täyttyä naisilla, jos valitsijat niin haluavat tai meitä naisia voi tulla valituksi enemmän kuin viime kerralla ja todennäköisesti tuleekin.

Silti mehiläiskuningatar- tai portinvartijasyndrooma on vielä tosiasia työelämässä ja vallan eri portailla. Se kertoo, ettei tasa-arvoa ole vielä saavutettu. Nainen johtopaikalla on edelleen harvinaisempi ilmestys kuin mies. Siis poikkeus, joka "pettää" oman ryhmänsä muut jäsenet tullessaan nostetuksi herrakerhoon.
Vähemmistöasemassa oleva poikkeaa yhdenmukaisesta ryhmästä. Hän tietää olevansa silmätikkuna. Jos naisen rooliksi jää olla mukava maskotti tai koriste, hänen asemansa on huteralla pohjalla. Hän on riippuvainen niistä, jotka hänet nostivat. Hänet voidaan heittää sivuun kuin rukkanen ja korvata toisella koristeella. Silloin hän kokee muut naiset uhaksi.

Eduskuntaan kansanedustajat valitsee kansa, ei mikään lobbareiden salaseura. Siksi kansanedustajiin ei voi soveltaa rukkas-teoriaa. Mutta joidenkin pirtaan kieltämättä sopisi, että lainsäätäjän paikoilla istuisi mahdollisimman kuuliaisesti taustatahojen ohjeita noudattavaa massaa. Porukkaa, jotka ovat sopivasti varpaillaan ja joilla on sopivan vähän omia ajatuksia.

Sopii kysyä, kenen etua kissatappelupuheet palvelevat?

Ei ainakaan tasa-arvon edistämistä.
**


Lapseni olivat kaikki parturoitavana, mutta keskimmäinen, eli kohta 7-vuotias Leo pisti hanttiin. Hän ihailee Lordia, kasvattaa pitkää tukkaa ja haluaa syntymäpäivälahjaksi rumpusetin.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

Eduskunta by night

Eduskunnan istuntosalin lakitehdas on käynnissä, vaikka kello on yli yksitoista illalla. Salissa tunnelma on jo vähän uuvahtanut, mutta kävimme siellä silti hetki sitten ryhmäkannelain palautekeskustelun. Sen jälkeen viivähdin hetken eduskunnan uneliaassa kuppilassa ja sitten hipsin huoneeseeni lisärakennukseen pitkin hämäriä käytäviä.

Eduskunta illalla on aivan toinen instituutio kuin päivällä. Ilta on leppoisa ja intiimi, päivä on virallinen, hektinen ja julkinen. Talo on päivällä täynnä väkeä. Oman tuhatpäisen henkilökunnan lisäksi täällä ravaa ulkopuolisia asiantuntijoita, vierailijoita ja toimittajia. Illalla eduskunnassa on vain kourallinen omaa väkeä. Totta kai päivystävä toimittajakin löytyy jostakin, mutta harvemmin lehteriltä.

Maakuntien edustajille eduskuntatalo on viikon arki-iltoina myös puoliksi koti. Jos oman kämpän jääkaapissa loistaa vain valo, eduskuntatalosta saa sentään iltapalaa ja itse asiassa myös aamupalaa. Eikä tarvitse olla yksin.

Eduskunnan iltakulttuuri on minulle vieraampi, koska asun kehä III sisäpuolella ja elän omaa normaalia arkeani perheen parissa joka päivä. Aamuisin ja iltaisin olen äidin roolissa, mihin kuuluu kokonaan toinen työsarka kuin eduskunnassa. Tosin eduskunnan työmaa leviää sähköpostin ja kännykän kautta myös kotiini.

Iltariekkujaiset ovat jääneet todella vähiin. Joskus aamutuimaan eduskunnan käytävillä saattaa lemahtaa muutamalle promillelle sekä Sisu-askin ja hiusveden tekoraikkaalle yhdistelmälle. Edustajat kertailevat valomerkkiä edeltäviä tapahtumia, joita ei vaimolle kerrota.

**

Ryhmäkanteesta elinkeinoelämän taholta viritetty sota lässähti salissa pieneen vikinään lain nimestä. Se kun kuulemma karkottaa ulkomaiset sijoittajat Suomesta. Enää kukaan ei vastustanut itse lakia. Meille käyttöön tuleva ryhmäkanne poikkeaa Ruotsin laista siinä, että kanneoikeus on vain kuluttaja-asiamiehellä ja lain soveltamisala on rajattu kuluttajariitoihin.

Jyrki Katainen tosin ehti olla muutaman päivän ryhmäkanteen laajentamisen kannalla ammattiliittojen kanneoikeuden suuntaan, mutta perui puheensa sittemmin.

Ryhmäkannetta tarvitaan tilanteisiin, joissa kuluttajan oikeuksia on loukattu eivätkä vapaaehtoiset riidanratkaisusuositukset auta. Silloin tarvitaan kättä pidempää; eli täytäntöönpanokelpoinen oikeuden ratkaisu. Yleensä ryhmäkanteen vaikutus on ennaltaehkäisevä. Ongelmatilanteet pystytään ratkomaan ennalta sopimalla.

Martin Saarikangas kävi salissa vielä viimeistä viivytystaistelua vetoamalla suomalaisten työpaikkojen puolesta. Hän halusi tarjota isällisiä oppejaan rautalangan kera kahvilassa siitä, kuinka ryhmäkannelain nimi aiheuttaa hirveitä asioita Suomen kansantaloudelle.

Ruotsista sijoitukset eivät ole paenneet eivätkä yritykset ole ajautuneet konkursseihin ryhmäkannemahdollisuuden takia. Tuskin meilläkään. Kuluttajansuojajärjestelmää vastustettiin aikanaan elinkeinoelämän taholta samoin äänenpainoin kuin nyt ryhmäkannetta. Huolet osoittautuivat turhiksi ja nyt elinkeinoelämä kilvan kiittää kuluttajansuojajärjestelmäämme. Uskon, että ryhmäkanteelle käy samoin.